Onnekas piste kelpaa – peliesitys oli kuitenkin taas erittäin heikko

ManU – Arsenal 1-1 (1-0)

Yleensä olisin ottanut tasapelin Old Traffordilta jos sitä olisi etukäteen tarjottu. Eilen kuitenkin Rooneyn poissaolon ja Van Persien vaihtopenkillä aloittamisen sekä Carrickin puuttumisen takia voittoon oli erittäin hyvä mahdollisuus. Samoin paineita ei meillä juurikaan ollut, vaan tappiollakin olisimme edelleen ollut suosikki kolmossijalle.

Tietysti tasapeli Manun vieraana on lähtökohtaisesti hyvä tai vähintäänkin ok tulos ja eilen se ennen kaikkea ratkaisi kolmossijan kohtalon lopullisesti. Sen sijaan kakkospaikka meni Citylle mitä todennäköisimmin, sillä Pellegrinin ryhmän pitäisi hävitä päätöskierroksella Southamptonille kotona ja meidän voittaa molemmat jäljellä olevat ottelut, jotta nousisimme sinisten ohi kakkossijalle. Ei kuulosta todennäköiseltä, vaikka kai tuohon pieni mahdollisuus on olemassa.

Itse ottelu noudatti hyvin tuttua käsikirjoitusta. Tulimme kentälle taas ns. valmiiksi hävinneenä. Meidän peliesitys ensimmäiset 75 minuuttia ottelusta oli surkea ja kotijoukkue oli selkeästi kuskin paikalla ja olimme onnekkaita ollessamme vain maalin tappiolla. En tiedä mistä tämän johtuu, mutta jälleen kerran valmistautumisessa oli selvästi jotain pielessä. ManU ei todellakaan tällä hetkellä ole niin hyvä joukkue kuin miltä saimme sen näyttämään valtaosan ottelusta.

Wengerin ajatus lähteä otteluun puolustavammalla taktiikalla oli sinänsä oikea. Valitettavasti toteutus uupui tälläkin kertaa muutamasta asiasta johtuen. Ensinnäkin pelasimme suhteellisen matalalla ja tila otettiin pois puolustuslinjan ja maalivahdin välistä, joka sinänsä oli oikein. Valitettavasti koko joukkueen puolustaminen oli kuitenkin jotenkin heikkoa ja ManU pääsi aivan liian helposti meidän boksin eteen ja jopa boksiin. Jos keskitytään ennen kaikkea puolustamaan, niin ei vastustaja saisi kuitenkaan noin helposti päästä pyörittämään peliä aivan meidän maalin tuntumassa.

Suuri ongelma oli vastaiskupelote tai tarkemmin ottaen sen lähes täydellinen puuttuminen, joka johti osaltaan siihen, että kotijoukkue sai kenttätapahtumat lähes täydellisesti haltuun. Ramsey toimii vastaiskupelaajana ihan hyvin, kun saa nousta keskikentältä mukaan, mutta ei miehen varaan voi laiturina paljoa kyseisessä taktiikassa laskea. Tämän lisäksi Giroud kärjessä on täysi turisti, kun yritetään iskeä riistojen jälkeen nopeasti eteenpäin. Ainoastaan Sanchez oli sopiva pelaaja tähän taktiikkaan ja se on yksinkertaisesti liian vähän ja helposti puolustettavissa pois.

Tuskin on yllätys, että kauden parhaat vierasvoitot Manusta ja Citystä tulivat, kun pelattiin tällä puolustavammalla taktiikalla, mutta kärjessä ja laiturin paikoilla oli nopeutta. City voitossa molemmilla laidoilla oli nopeat pelaajat ja FA Cupissa Manua vastaan lisäksi vielä Welbeck piikissä.

Wengerin ongelma on, että hänen on pakko saada kaikki suosikit kentälle vaikka se tarkoittaa pelaajia väärillä pelipaikoilla, joka ei palvele alkuunkaan joukkueen etua. Eilenkin olisi pitänyt valita joko Ramsey tai Cazorla keskustaan ja Walcott laituriksi, sillä eilisen kaltaiset ottelut ovat juuri niitä joissa Walcottista voi olla paljonkin hyötyä. Busseja vastaan Walcot on yleensä täysi turisti, mutta vastaiskuissa suhteellisen korkealla pelaavaa Manun melko heikkoa puolustuslinjaa vastaan Theon nopeus olisi ollut suuri ase.

Loppujen lopuksi piste kelpaa ja onhan se hauskaa, että saamme niin sanotun ansaitsemattoman pisteen juuri Manulta sen kotikentällä. Valitettavasti vain totuus on, että mikään ei ollut muuttunut esityksen suhteen ja ilman erittäin onnekasta kimmoketta emme olisi tälläkään kertaa saaneet mitään mukaan. Peliesityksiin olisi pakko saada parannusta tai jatkossakan emme tule pisteitä liiemmälti Old Traffordilta hakemaan, sillä harvoin olemme yhtä onnekkaita kuin eilen. Lisäksi Dean tuomarina hoiti hommansa kerrankin hyvin, joten senkään suhteen ei ole valittamista.

Ramseyn ja ylipäätään pelaajien peluuttamisesta väärillä pelipaikoilla on pakko jatkaa vielä hitusen verran. Ramseyn pelaaminen laiturina ei ole loukkaantumisista johtuvaa, vaikka joku haluaisikin niin väittää. Welbeck ja Ox ovat toki sivussa, mutta Walcott olisi käytettävissä. Samoin aiemmat vuodet ovat osoittaneet, että kyse ei ole loukkaantumisista, vaan Wenger haluaa peluuttaa väkisin laiturin paikalla keskimmäisiä keskikenttiä, laitapakkeja ja jopa keskushyökkääjiä, vaikka se ei toimikaan. Kyseessä on ainoastaan Wengerin itsepäisyys eikä mikään muu. Ramsey on vain jatkumoa listalle johon kuuluu esim. Bendtner, Arshavin, Denilson, Eboue ja Diaby.

Paljon on väännetty tälläkin kaudella Giroudin tason riittävyydestä tai riittämättömyydestä. Itse olen ehdottomasti jälkimmäisen kannalla ja eilinen vain alleviivasi asiaa. Vastaiskupeliin perustuvan taktiikan toteuttaminen Giroudin kanssa on äärimmäisen vaikeaa tai ainakin vaatii molempien laitureiden ja jopa kymppipaikan pelaajien olevan todella nopeita. Lisäksi viimeistely-yritykset olivat ranskalaishyökkääjältämme huippupelissä jälleen kiltisti sanottuna vaisuja. Ykköshyökkääjän pitäisi olla ehdoton hankinta kesällä tai vähintään samantasoinen toinen vaihtoehto kuin Giroud vähän eri ominaisuuksilla varustettuna, jotta edes laajuutta olisi kun eilenkään penkillä ei ollut toista hyökkääjää.

Lopetetaan lainaukseen tai vitsiin Onlinegoonerin forumilta, joka nauratti myöhään eilen illalla. Voi olla, että tämä johtui kuitenkin enemmän väsymyksestä. Joka tapauksessa kyseessä oli keskustelu Giroudin viimeistelyn tasosta eilisessä ottelussa:

Paint a minge on the ball and Giroud would have nailed it!