FA Cupin voitto uusittu huippuesityksellä

Arsenal – Aston Villa 4-0 (1-0)

Huikea esitys, joka ei jättänyt mitään sijaa selityksille minkään suhteen. Olimme alusta asti selkeästi parempi joukkue, eikä Aston Villa tainnut saada koko ottelussa yhtään laukausta maalia kohti. Kolme edellistä Wembleyn vierailua FA Cupissa olivat päättyneet voittoihin vähemmän vakuuttavilla peliesityksillä, mutta nyt esitys ei jättänyt varmasti ainoatakaan gooneria pettyneeksi.

Yhtään heikkoa lenkkiä joukkueesta sen enempää kuin valmennuksestakaan ei eilen löytynyt ja tulos oli lopulta sen mukainen. Suurimpia onnistujia olivat ehkä Cazorla, Sanchez, Walcott ja Özil. Toisaalta taas puolustus ja erityisesti topparit pitivät Benteken täysin pimennossa koko 90 minuutin ajan.

No voitto on koko joukkueen ja ei ole erityisesti tarpeen nostaakaan ketään yksittäistä pelaajaa esille, sillä moni olisi ansainnut eiliseltä ottelun parhaan pelaajan palkinnon. Cazorla tuon taisi saada, mutta sillä tuskin on suurta väliä kenellekään ja joukkueen voitto oli se todellinen palkinto.

Wengerin ratkaisu aloittaa Walcottilla kärjessä oli täysin oikea ja samalla mahdollisti Ramseyn peluuttamisen oikeana laiturina. Jos Giroud olisi ollut piikissä, niin silloin nopeutta olisi puuttunut liikaa hyökkäyksestä Ramseyn laituriroolin myötä. Nyt kuitenkin Walcottin ja Sanchezin ollessa kentällä voi toisella laidalla peluuttaa keskimmäistä keskikenttää ilman, että se tappaa liikaa nopeutta ja suoraviivaisuutta hyökkäyspelistämme.

Huikea esitys, valmistautuminen ja pelaajavalinnat menivät nappiin. Eilisestä ei jäänyt yhtään asiaa mieleen, jonka olisi voinut heti tehdä paremmin ja tämä on äärimmäisen harvinaista. Toki viimeistely olisi voinut olla parempaa ja sitä myöten ottelu olisi ratkennut jo avausjaksolla. Tämä on kuitenkin turhaa spekulointia, kun joukkue onnistuu neljä kertaa maalinteossa ja nolla pysyy omissa.

Tusina täyteen FA Cup voittoja, jolla olemme nyt yksin ykköspaikalla tämän kilpailun voittojen määrässä. Mukava lisä ehdottomasti voittoon, vaikkakin nykyhetki on se tärkein. Mukavaa on myös se, että ManU on juuri sen, jonka ohitimme tilastossa.

Voitto toisena vuonna FA Cupissa on harvinaista herkkua. Tästä on lupa ja oikeastaan pitääkin nauttia muutama päivä, joten ottakaa vapaata ainakin huominen töistä jos mahdollista. En tiedä mitä muuta tässä enää keksisi sanoa. Jatkakaa juhlintaa ja seuratkaa lähetystä Arsenal Playerista viime kauden tapaan, kun Islingtonin kadut täyttyvät juhlivista goonereista.