Siirtohuhumylly jauhaa, mutta vahvistukset ovat edelleen hankkimatta

Siirtorintamalla Cech on ylivoimainen aihe ja rummutus siirron toteutumisesta lisääntyy hetki hetkeltä. Mitään varmaa ei kuitenkaan ole vielä julkistettu, joten tilanne on periaatteessa sama kuin se on jo hetken aikaa ollut. Siirtosummasta ilmeisesti väännetään edelleen ja täytyy vain toivoa, että tällä kertaa homma ei kaadu miljoonaan tai kahteen, kuten joskus aiemmin joidenkin pelaajien kohdalla on käynyt.

Tiedossa on, ettei Mourinho haluaisi päästää tsekkimaalivahtiaan meille, koska tietää Cechin selkeästi vahvistavan joukkuettamme. Onneksi Abramovich taitaa päättää tämän asian ja siirto saattaa tapahtua. Tilanne on päinvastainen kuin esim. Matan kanssa, jonka Mourinho mielellään myi ylihintaan Manuun, koska tiesi ettei Mata olennaisesti tai ainakaan samalla tavalla vahvista kilpailijaa kuin tsekkivahti.

Paras bonus siirrossa olisi jos kauppa toteutuu, että Mourinhon ja Abran välit viilenisivät venäläisomistajan käveltyä portugalilaismanagerin yli siirrossa. Ehkä näin ei käy, mutta en välttämättä sulkisi tätäkään vaihtoehtoa täysin pois tietäen miesten välisen historian.

Arsenalin legendaarinen maalivahti ja maalivahtivalmentaja Bob Wilson pitää Cechiä loistavana maalivahtina ja miehen arvostelukykyyn luulisi voivan luottaa. Oman peliuransa jälkeen mies valmensi muun muassa David Seamania vuosikausia ja varmasti tunnistaa hyvän ja loistavan maalivahdin välisen eron.

Harvoin Metron juttuja voi ottaa todesta, mutta tämä kyseinen artikkeli pitää hyvin pitkälle paikkansa. Valitettavasti on tänäkin kesänä hyvin epätodennäköistä Wengerin hankkivan joukkueeseen kunnollista puolustavaa keskikenttäpelaajaa. Coquelin sekä riittämätön ”veteraaniosasto” todennäköisesti ovat tarpeeksi managerillemme.

Vaihtoehtoja markkinoilla olisi tälle paikalle yllin kyllin ja homma ei jää siitä kiinni. Schneiderlin, Wanayma, Carvalho ja Bender nyt ovat nimiä nopeasti ajateltuna, jotka kaikki olisivat saatavilla jos todellista halua olisi vahvistaa yhtä joukkueen suurimmista ongelmakohdista.

Sarja-avaukseen on vielä noin puolitoista kuukautta, mutta harjoituskauden alkuun vain pari viikkoa. Siihen nähden on heikko saldo, että yhtään hankintaa ei ole saatu tehtyä. Ei sen pitäisi olla näin vaikeata, mutta niin se vain on kesä ja siirtoikkuna toisensa jälkeen. Cech, Schneiderlin ja vaikka Benteke, niin olisin tyytyväinen kesään hankintojen suhteen. Valitettavasti maksimissaan Cech on kolmikosta tulossa.

Advertisements

11 thoughts on “Siirtohuhumylly jauhaa, mutta vahvistukset ovat edelleen hankkimatta

  1. Kyllä se vain niin on, että siirroissa kestää aikansa. Yksikään joukkue maailmassa ei kykene hankkimaan kaikkia vahvistuksia, usein ei yhtäkään, ennen harjoituskauden alkua, mikä johtunee siitä, että se ei ole kovin helppoa. Tietysti jos vetää Liverpoolin linjaa, että hankkii lähinnä pelaajia, joista yksikään muu huippuseura ei ole edes kiinnostunut niin homma helpottuu, mutta onneksi me emme enää näyttäisi harrastavan moista. Jos me onnistumme avaamaan pelin Cechin tasoisella siirrolla niin suoritus on hyvä.

    Lisäksi meidän tilanne on se, että äijiä pitäisi savustaa myös pihalle ennen hankintojen tekemistä. BBC:n Ornsteinkin jo vinkkasi, että Arsenal olisi mahdollisesti kiinnostunut hyökkääjän hankkimisesta, mutta ensin pitäisi saada ukkoa pihalle Podolskin, Campbellin ja toivottavasti myös Sanogon muodossa.

    Sen sijaan valitettavasti itsekin epäilen vahvasti, että uutta DM:ää ei ole tulossa. Wengerille riittänee perusteluksi se, että lukumääräisesti meillä on yllin kyllin kk-pelaajia. Ei tunnu äijää kiinnostavan liiemmmin se, kuinka hyviä nuo pelaajat ovat puolustamaan.

    • Kuinka pitkään arsenal kannattajat voivat jättää huomiotta Jackin loistavat näytöt keskikentän pohjalla maajoukkueessa? Toki vastukset ovat pääsääntöisesti olleet heikohkoja, mutta mielestäni kaveria voisi harkita cokkelin tuuraajaksi. Ainakin ennen pappa osastoa.
      Se että pysyykö lupaus ehjänä onkin sitten toinen asia.
      Mitä mieltä arvon kolleegat tästä?

      • Varmasti näin Wenger ajatteleekin, mutta itse näen kyllä Jackin ennemmin box-to-box pelaajana enkä mielelläni lähtisi kauteen kokeilemaan josko homma onnistuisi DM -roolissa. Lisäksi en pistäisi pahakseni jos joukkueessa olisi edes yksi yli 180 cm, oikeasti puolustamaan rutinoitunut kk-pelaaja, jonka voisi laittaa kentälle kukkupallojoukkueita vastaan tarpeen vaatiessa.

        Lähtökohtaisesti näkisin nimenomaan kk-hankinnan tarpeelliseksi sen vuoksi, että en näe oikeastaan mitään käyttöä Flaminila ja Artetalla. Wilshereen on itsellä vielä luottoa, mutta ei ehkä sellaiseen puhtaaseen puolustavaan rooliin. Esim. Verratti pelaa PSG:ssä kyllä kk:n pohjalla, mutta vierellä on sitten ihan puhdas puolustava kk Thiago Mottan muodossa. Wilshere voisi nimeomaan sopia tuollaiseen Verrattin tyyppiseen rooliin, mutta haluaisin silti ihan oikean puolustavan keskikentän Coquelinin kanssa kilvoittelemaan.

  2. Samaa mieltä Pgoonerin kanssa puolustavasta kk:stä. Tarve korostuu varsinkin siinä tapauksessa, jos hyökkäykseen tulee Ollin kirittäjäksi sen tyyppinen hyökkääjä, joka ei ole vahva ilmassa. Pelottaa ajatella tulevaa kautta ja oman pään erikoistilanteita, jos kentällä ei ole muita pääpelin taitajia kuin Merte ja Kos.

  3. Meidän DM pitää olla juuri sitä mitä Coquelin on. Kun rupesi tarkemmin miettimään niin kyllä muutama Kokkeli pitäisi joukkueessa olla, jolloin saisi kierrätettyä tarpeeksi. Sen verran fyysisesti vaativa rooli jampalla on.

  4. Sky Sportsin mukaan Arsenal ja Chelsea ovat päässeet yhteisymmärrykseen Cechin siirtosummasta, joka on £10,9m. Itse pidän tätä siirtoa erittäin kovan luokan kaappauksena. Cech on kuitenkin vielä hyvässä iässä oleva maalivahti, joka on voittanut urallaan kaiken seuratasolla voitettavan. Hyvä startti kesään kunhan nyt vaan viedään loppuun saakka. Aika varmana pidän kyllä tässä vaiheessa.

  5. Cech on todella erinomainen kaappaus ja luotetaan tuohon Terryn lausuntoon, että se tuo meille ne 15 lisäpistettä, sillähän olemme jo mestareita…
    Jackiä ei pidä missään tapauksessa myydä. Vaikka joukkue onkin hyväkäytöksinen yleisesti ottaen, joukossa on hyvä olla yksi rämäpää, vaikka tuo rämäpäisyys on ollut osaltaan syynä mielestäni hänen loukkaantumisiin. Guts sanoisi engelsmanni, suomalaiset sanoisivat, että pojassa on kyllä r*****a, siis sisua tarkoitin….

    • Terryn lausunto kertoo valitettavan paljon siitä, mitä muut ajattelevat Arsenalin nykyvahdeista. Jos Terryn nyt haluaa ottaa tosissaan. Minä en ota.

  6. Mielenkiintoinen huhu Pierre-Emerick Aubameyang. maailman nopein jalkapalloilija. Todella ulottuvaa, hyvä laukaus ja pääpeli. olis juurikin puuttuva palanen hyökkäyksestä.

  7. Mielenkiintoisia huhuja ja mukavaa olisi rakentaa joukkuetta huhujen mukaisesti.

    Hyökkäys kolmikko Alexis-Aubameyang-Walcott
    Alempana Özil
    Alempi keskikenttä Coquelin – Schneiderlin
    Pakisto Monreal – Koscielny – Mertesacker – Bellerin
    Maalivahti Cech

    Sittenhän olisi vielä suhteellisen kova rotaatio ”kaikille” paikolle.

    Kyllähän tämä aamukahvi ( lue: automaattikura ) maistuisi paremmalta jos yllä mainitut toteutuisi.

  8. Kyl mä ton Huntelaarin miehistön naulaisin mielelläni…peukut pystyyn et siirtoja alkais tapahtumaan, ennen kuin on taas liian myöhäistä
    ps. pessimisti eo pety 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s