Haamulista alehintaan

Koko kesä muutenkin pyörii huhujen mukaan vailla suurempaa totuuspohjaa, joten mennään mukaan oravanpyörään. Tämän päivän aiheena on listata muutamia pelaajia jos joukkuetta haluttaisiin vahvistaa pienellä rahalla, vaikka tähän ei ole mitään syytä pankkitilillä lojuvien kymmenien ja jopa satojen miljoonien takia.

Aloitetaan sopimuksettomilla pelaajilla. Viime kesänä loistavat MM-kisat pelannut Ron Vlaar oli ainakin sopimuksettomien pelaajien listassa ja en ole huomannut uutista, että mies olisi tehnyt jatkosopimusta Aston Villan kanssa tai vielä siirtynyt muuallekaan. Kokeneen hollantilaisen taso riittäisi varmasti rotaatiotoppariksi taistelemaan peliajasta Gabrielin kanssa. Mieluummin myös laittaisin kentälle Vlaarin kuin Chambersin kovaan paikkaan. Tällaisella hankinnalla olisi myös mahdollista laittaa Chambers lainalle saamaan kokemusta, jolloin oppirahoja ei tarvitsisi maksaa meidän avauskokoonpanossa.

Vlaar olisi ykkösvaihtoehto ilmaisen siirron pelaajista, mutta nelostopparin rooliin kelpaisi myös Evertonin entinen luottotoppari Sylvain Distin. Ikää ranskalaisella on, mutta taso on silti pysynyt melko hyvin ja loukkaantumisista Distin on kärsinyt todella vähän eli on lähes aina pelikuntoinen. Vlaarin tapaan uskoisin Distinin pystyvän pelaamaan vuoden tai kaksi rotaatiotopparina eli juuri sen aikaa, jotta Chambers saisi kokemusta lainapesteillä.

Toppari: Ron Vlaar (Sylvain Distin)

Keskikentälle puolustavaan rooliin on huhuttu paljon pelaajia, mutta Wengerillä ei ole aikomustakaan ostaa ketään, vaan managerimme menee mieluummin nykyisillä vaihtoehdoilla. Paljon on varmasti kiinni periaatteesta, sillä Wenger ei koskaan ole ja tuskin koskaan tuleekaan maksamaan puolustajasta tai puolustavasta pelaajasta kovaa siirtosummaa.

Halvemmallakin voisi saada Coquelinille parin keskikentän pohjalle, joka olisi kuitenkin selkeästi parempi kuin Arteta tai Flamini. Hintoja on paha lähteä arvailemaan, mutta luulisin Crystal Palacen kapteenin Mile Jedinakin olevan selkeästi edullisempi kuin Schneiderlin tai Bender. Australialainen olisi kuitenkin oikean tyylinen pelaaja keskikenttämme pohjalle, erittäin vahva kaksinkamppailuissa, hyvä ilmassa ja silti suhteellisen liikkuva. En sano Jedinakin olevan avauksen pelaajaa kuin ehkä jossain otteluissa Coqulinin rinnalle, kun lähdetään enemmän puolustamaan, mutta on Jedinak parempi kuin Arteta tai Flamini.

Toinen vaihtoehto ja samantyylinen voisi olla Stoken Steven N’zonzi. Isokokoinen ja vahva, mutta silti jalka liikkuu kohtalaisesti. Ei mikään tähtipelaaja, mutta voisi ajaa asiansa rotaatiossa ja Coquelinin rinnalla pelatessa. Tuskin hintakaan olisi montaa miljoonaa.

Puolustava keskikenttä: Mile Jedinak (Steven N’Zonzi)

Laituriosastolle olisi tilausta yhdelle selkeälle laitapelaajalle sen sijaan, että siellä jatkuvasti pelaa keskustan pelaajia. Sopimuksettomien pelaajien joukossa ei ollut ketään harkitsemisen arvoista ja alehintaan muutenkin tämä vaikutti yllättävän hankalalta pelipaikalta. Valioliigan sisältä katseet kääntyisivät ehkä Leicesterin Jeffrey Schluppiin ja Swansean Jefferson Monteroon. Leicesterin 22-vuotias laituri pelasi ainakin meitä vastaan erittäin hyvin sekä myös muutamissa muissa näkemissäni otteluissa. Nopeutta ja suoraviivaisuutta löytyy sekä pallo tuntuu myös pysyvän jalassa kohtalaisen mukavasti. Paha toki sanoa hinta-arviota ja pysyisikö Schlupp alelaarin hankinta, joka on tietysti häilyväinen käsite.

Montero oli samoin hyvä meitä vastaan ja on erittäin nopea ja hyvä yksi vastaan yksi haastoissa. Schluppin tapaan pystyisi todennäköisesti pelaamaan kummalla laidalla tahansa, joka on bonusta ehdottomasti. Hintaa paha sanoa, mutta tuskin kuitenkaan ihan mahdottomia.

Laituri: Jeffrey Schlupp (Jefferson Montero)

Hyökkääjähankinta olisi todella pakollinen, sillä Giroud ei yksin riitä ja Welbeckin taso ei vakuuta. Walcott on laituri sekä täysi arpa hyökkääjänä, jonka lisäksi miestä tarvitaan nykytilanteessa laiturina ja kunnossa pysymisen kanssa on ylitsepääsemättömiä ongelmia, eikä sopimustilannekaan ole selvinnyt vielä.

Hyvää hyökkääjää on todella vaikea hankkia halvalla tai edes kohtuullisella summalla, mutta yritän keksiä pari vaihtoehtoa. Selvää on, että mitään selkeää ykköshyökkääjää ei pienellä siirtosummalla saa, mutta ehkä paremman kuin nykyiset varavaihtoehdot ja onhan tuokin jo jonkin asteista parannusta.

QPR:n tippumisen myötä Charlie Austin lähtee melko varmasti seurasta ja hinta pysyy pakkomyynnin takia alhaisempana kuin se olisi ollut ärrien pysyessä sarjassa. Ei Austin mikään huipputason kärki ole, mutta kaksi ns. Giroudia on parempi kuin vain yksi. Ja tietysti jos Austin teki suurin piirtein saman verran maaleja kuin Giroud QPR:ssä niin olisihan siitä mahdollisuus parantaa meillä, jossa paikkojakin hyökkääjä saa selkeästi enemmän paremman tarjoilun ansiosta.

Toisen nimen löytäminen ainakin Valioliigan sisältä osoittautui ylivoimaiseksi haasteeksi. Ehkä West Hamin Sakho, mutta hinta voisi olla kova ja miinuksena Afrikan joka toinen vuosi pelattavat mestaruuskisat.

Hyökkääjä: Charlie Austin

Eihän tällä päivityksellä ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta tulipahan kirjoitettua. Ehkä pointti voisi olla, että pienemmälläkin rahalla on mahdollista vahvistaa joukkuetta ja pitääkin, sillä kaikki hankinnat eivät voi olla kymmeniä miljoonia maksavia. Silti tällä hetkellä rahaa on todella paljon ja muutama kallis ja kunnollinen vahvistus ensin ja tämän jälkeen sitten voisi miettiä myös halvempia vaihtoehtoja rotaatiopelaajiksi korvaamaan tasoltaan riittämättömät pelaajat.