Spekulaatioita siirroista

Nyt ovat uutiset vähissä tai ainakin omat ideat päivityksen suhteen. Yritän raapia jotain kasaan, mutta katsotaan kuinka käy.

Siirtojen suhteen ei tunnu tapahtuvan mitään, eikä edes vähääkään todesta otettavia huhuja tunnu olevan liikkeellä. Joku junnuhyökkääjä on ehkä hankittu osana Sanogon lainaa Ajaxiin, mutta tämä nyt ei lämmitä alkuunkaan, kun tähtäimen pitäisi olla aivan toisen kaliiberin maalintekijöissä.

Turhista pelaajista on päästy kesän aikana kohtalaisesti eroon muun muassa Diabyn sopimuksen loputtua ja Sanogon lainasiirron muodossa sekä myös Wengerin koirankoppiin joutunut Podolski vaihtoi maisemaa. Lisäksi Szczesny on vähintään vuoden lainalla Italiassa.

Näidenkin jälkeen olisi vielä toivonut vähintään Flaminin, Artetan, Rosickyn ja Campbellin vaihtavan maisemaa, mutta ainakaan näin ei ole vielä tapahtunut. Arteta nyt varmasti jää seuraan uuden sopimuksensa myötä samoin kuin Rosicky.

Ainoastaan Campbellin laina tai mieluummin pysyvä siirto lienee vielä mahdollinen ennen siirtoikkunan sulkeutumista, kun mies aikanaan palaa Lontooseen Pohjois- ja Väli-Amerikan turnauksesta, joka päättyi vasta muutamia päiviä sitten.

Flaminin myynnistä Turkkiin Galatasarayn riveihin huhuttiin melko vahvasti viikko tai kaksi takaperin, mutta huhut ovat täysin loppuneet, joten ranskalainen näyttää jäävän nostamaan palkkaa lähinnä vaihtopenkille ja katsomoon. Ainakin viimeisimmät kommentit Mourinhon suuntaan eivät anna kuvaa, että Flamini olisi ihan heti siirtymässä muualle.

ManU on ollut erittäin aktiivinen siirtomarkkinoilla ja näyttää seuraavaksi myyvän viime kauden ennätyshankintansa Di Marian vain yhden heikon kauden jälkeen eteenpäin PSG:hen. Tämä siirto olisi iso, mutta ei vielä välttämättä saisi aikaan mitään suurempaa ketjureaktiota markkinoilla.

Jotenkin tuntuu, että Real Madridin mahdollinen iso tai isot siirrot samoin kuin Manchester Cityn hankinnat tai myynnit saattavat olla ratkaisevia asioita ja käynnistävät samalla useampia pelaajia koskevia kauppoja. Perinteisesti B*rca pitäisi laskea tähän mukaan, mutta ainakaan hyökkäykseen vaikea uskoa katalaanien ostavan ainuttakaan isoa nimeä, joten siellä suunnalla saattaa olla tavallista hiljaisempi kesä.

Toivottavaa olisi, että jotain alkaisi mahdollisimman pian tapahtua, sillä tälläkin kertaa näyttää, että Wenger ei toimi ennen kuin muut isot tekevät omat liikkeensä. Näiden jälkeen managerimme sitten pyrkii käyttämään tilaisuuden hyväksi jos joku pelaaja on vielä saatavilla, mutta tällä kertaa esim. Benzemasta puhuttaessa uskoisin Manun olevan kisassa täysillä mukana, kun Van Persie ja Falcao ovat vaihtaneet maisemaa.

Advertisements

12 thoughts on “Spekulaatioita siirroista

  1. Barcassa on vielä CAS:n langettama siirtokielto voimassa eli eivät voi hankkia ketään – myydä toki voivat. Kielto päättyy 1. tammikuuta 2016.

  2. Vielä täsmennystä: Barca voi kyllä hankkia pelaajia, mutta ei voi rekisteröidä heitä joukkueeseensa ennen tammikuuta 2016.

  3. Walcott:lle uus 4 vuoden soppari 140 000 puntaa viikos. Nyt täytyy kyl näyttöjä löytyä tolla palkalla.
    Cazorlalle kans jatkosopimus.

  4. Halusi tai ei, Theo on sitten matkalla seuralegendaksi, kun sopimuksen myötä tulee lähemmäs 15 vuotta tykkimiespaidassa täydeen. Theo jakaa aika lailla mielipiteitä, koska ei ole ns. complete footballer, vaan usein aika laillakin kuvasta häviävä, kun joukkue ei pysty dominoimaan. Kuitenkin, vahvuuksia on myös ja ei vähäisimpänä se, että mies on kuitenkin kirkkaasti joukkueen parhaita viimeistelijöitä nykyään. Jos terveyttä riittää, 15-20 maalia tulee kaudessa aika helposti. Sen sijaan superkärjeksi eli n. 30 häkin tahtiin on vaikea uskoa edes yksittäisellä huippukaudella.

  5. Kaksi aiemmin hypetettyä junnua siirtyi lainalle. Toral (20-v) menee champpariin ja 17-v Dan Crawley menee League Oneen. Crawleyllä lienee saumoja nousta aikanaanykkösmiehistöön, Toralin saumat lienevät jo aika pienet. Crawleytähän on kyllä kehuttukin urakalla sekä lädilandiassa että näillä palstoilla. Mutta Jonker ym. ovat panneet tuulemaan akatemiassa ja lupauksia puskee sisään sitä tahtia, että kilpailu kyllä vaikuttaisi kiristyvän.

  6. Jos Theon uusi liksa pitää paikkansa, siihen täytyy olla muitakin syitä kuin esitykset pelikentillä. Paitamyynti? Theo kun sattuu olemaan jonkin sortin teini-idoli (Pohjois)-Lontoossa.

  7. Noh, Campbell menee sisiliaan vuodeks lainalle, hyvä näin.
    Jotain huhun poikasta olis Lewandowskin ympärillä…ja myös muna on ilmeisesti miehen perässä menetettyään rvp:n ja falcaon.
    Kohta täytyy ruveta tapahtumaan, tai tästä tulee todella hiljainen siirtoikkuna

  8. Jumalasta juu jos huhut teon palkasta pitää paikkansa ni häkin pitää ruveta heilumaan niinku nro 14 velvoittaa…
    Sitä toivon koska Theo on kunnon läpi. Sanoin jatko on myös hienoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s