Sir Henry Norris 150 v

Tänään on vuorossa aiemmin viikolla jo lupaamani Eeron päivitys. Vuoro suoraan Eerolle, joten ei muuta kuin nauttikaa:

Torstaina 23.7. tuli kuluneeksi tasan 150 vuotta ehkäpä kaikkein merkittävimmän Arsenalin historiassa vaikuttaneen henkilön syntymästä. Sen kunniaksi tässä pieni kertaus miehen elämästä.

Henry George Norris syntyi 23. heinäkuuta 1865 Walworthissa Etelä-Lontoossa osoitteessa 23 Royal Terrace työläisperheen toisena lapsena. Jo 13-vuotiaana Henry päätti, että koululla ei ollut hänelle enää mitään opetettavaa ja hän aloitti työuransa sihteerinä lakifirmassa, missä palveli 18 vuotta. Vuonna 1896 hän vaihtoi kiinteistöbisnekseen, missä loi omaisuutensa yhteistyössä William Gilbert Allenin kanssa. Rakennustoiminta keskittyi Fulhamiin, missä hänet valittiin myös kaupunginosan pormestariksi vuosiksi 1909-19. Hänet aateloitiin 1917 ja valittiin konservatiivien parlamenttiedustajaksi 1919-22, ja hänet tunnettiin myös vapaamuurarina ja anteliaana hyväntekijänä, vaikka saattoi olla hyvin jyrkkä ja ankara mies. Ehkä parhaiten jälkimaailma tuntee Norrisin kuitenkin hänen yhteyksistään jalkapalloseuroihin.

Vuonna 1903 Norris ja liikekumppaninsa Allen ostivat Fulham FC:n, joka pelaili tuohon aikaan vielä Southern-liigassa. Norris toimi Fulhamin johtokunnassa 1903-19 ja puheenjohtajana 1903-08. Vuonna 1905 Fulhamille tarjottiin muuttamista läheiselle juuri uudistetulle Stamford Bridgelle, mutta Norris kieltäytyi liian korkeaan vuokraan vedoten. Niinpä uudelle stadionille perustettiinkin kokonaan uusi seura Chelsea FC, joka on siinä mielessä harvinainen ja ’historiaton’, että stadion oli olemassa ennen seuraa.

Plumsteadissa I divisioonaa pelannut Woolwich Arsenal ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin 1910 ja lopulta Norris pelasti seuran konkurssin partaalta tulemalla enemmistöomistajaksi. Norris toimi Arsenalin puheenjohtajana vuodesta 1912 aina vuoteen 1929 asti. Norrisin alkuperäisenä suunnitelmana lienee ollut yhdistää tuolloin II divisioonassa pelannut Fulham sekä Woolwich Arsenal ja pelata jälkimmäisen I divisioonan statuksella Craven Cottagella. Tätä ei liiga kuitenkaan hyväksynyt, joten Norris joutui muuttamaan suunnitelmiaan. Kannatus Plumsteadissa väheni entisestään pääasiassa paikallisen ase- ja ammustehtaan kutistumisen myötä ja Norris saikin idean muuttaa Arsenalin vihreämpien ruohojen ja parempien liikenneyhteyksien ääreen Pohjois-Lontooseen. Tätä muttoa ei liiga ihme ja kumma vastustanut luonnollisestikin lukuun ottamatta nykyisiä rakkaita naapureitamme.

Hankalin tehtävä muutossa lienee erinäisten lupien saannin lisäksi ollut sopivan maa-alueen löytäminen. Tässä Norrisia auttoi se, että silloinen Canterburyn arkkipiispa oli hänen henkilökohtainen ystävänsä, jonka avulla hän sai neuvoteltua Highburylta St John’s Collegen kentän vuokrasopimuksen. Tämä sillä edellytyksenä, että Highburyllä ei pelattu kirkollisina juhlapyhinä, mitä vaatimusta aikojen saatossa lievennettiin ja lopultahan Norris osti koko tontin. Suhteitaan Norris käytti muutoinkin surutta Arsenalin hyväksi, kuuluisimpana esimerkkinä ehkä Arsenalin nousu takaisin I divisioonaan maailmansodan jälkeen vuonna 1919.

Kaudet 1913/14 ja 1914/15 Higburylla pelattiin II divisioonaa ja jälkimmäinen kausi päättyi viidenteen sijaan. Sota keskeytti liigan neljäksi kaudeksi ja sen jälkeen I divisioonaa päätettiin laajentaa. Vuonna 1915 I divisioonan jumboksi jääneen Tottenhamin sarjapaikkaa ei sen toiveista huolimatta uudistettukaan, vaan II divisioonan kahden parhaan lisäksi pääsarjaan nousikin paikallisvastustaja Arsenal. Tätä on monissa lähteissä väitetty lahjonnan tulokseksi, mutta todellinen syy oli Norrisin kaunopuheisuus, hyvät suhteet muiden liigaseurojen johtajiin ja erityisesti painostus liigan ja Liverpoolin puheenjohtaja Johm McKennaan.

Liverpool ja ManU oli yhdistetty aikaisempina kausina ottelutulosten järjestelyyn ja Norris lienee vihjaillut vievänsä nämä syytteet oikeuteen, mikäli Arsenalia ei valittaisi. Oli miten oli, Arsenal valittiin ja historiankirjat kertovat sen pelanneen pääsarjassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1919 lähtien, mikä on liki 30 vuotta enemmän kuin millään muulla seuralla (Sunderland pääsee lähimmäksi pelattuaan I divisioonassa 1888-1958). Vaikka tuo lähes 100 vuotta sitten tapahtunut valinta harmittaakin tavattomasti Tottenhamin puolesta, on pakko tässä kohtaa todeta, että Spursin nousu liigan II divisioonaan vuonna 1908 ei myöskään tapahtunut pelkästään urheilullisten meriittien perusteella. Nimittäin edellisellä kaudella Spurs oli sijoittunut Southern-liigassa vasta seitsemänneksi. Tuolloin jäivät näppejään nuolemaan muun muassa Southern-liigan voittanut QPR, kolmas Millwall ja neljäs Crystal Palace.

Pykälien lievä oikominen ja vastustajissa herätetty kauna koitui lopulta Norrisin tuhoksi. Vuonna 1927 Norrisin väitettiin maksaneen tiskin alta korvauksia tähtipelaaja Charles Buchanille tämän siirryttyä Arsenaliin 1925. Tuona maksimipalkkojen aikana ’ruskeat’ kirjekuoret olivat maan tapa, mutta liigan moralistit halusivat tehdä Norrisista varoittavan esimerkin. Lopullinen niitti oli se, kun voitiin todistaa Norrisin maksattaneen seuran kassasta (toki omista varoistaan koska omisti seuran) henkilökohtaisen kuljettajansa palkkioita sekä kuitanneensa itselleen järisyttävät 125 puntaa joukkueen bussin myynnistä! Norris tuomittiin elinikäiseen toimitsijakieltoon 1929 ja joutui luopumaan Arsenalin omistajuudesta.

Ennen eroaan Norris ehti kuitenkin tehdä luultavasti Arsenalin historian menestyksen kannalta kauaskantoisimman päätöksensä. Kesällä 1925 hän palkkasi manageriksi Herbert Chapmanin, joka rakensi Arsenalista 1930-luvun suurimman joukkueen ja pohjan tuleville menestyksille. Valitettavasti Chapmanin oma työ jäi kesken tammikuussa 1934 hänen kuoltua keuhkokuumeeseen. Henry Norris kuoli samana vuonna 30.7.1934 sydänkohtaukseen kotona sängyssään. Chapmania pitävät monet kaikkien aikojen jalkapallomanagerina, mutta Norrisin vaikutus nimenomaan Arsenalin historiassa on kiistaton. Ilman Norrisia jalkapalloseura Arsenalia tuskin olisi enää olemassa tai se potkiskelisi korkeintaan alasarjoissa tai amatööriliigoissa.

Viime tammikuussa minulla oli tilaisuus vierailla sekä Chapmanin että Norrisin kuolinseuduilla sekä haudoilla. Chapmanista ehkä joskus lisää toisessa tarinassa, mutta mahdollisille Norrisin pyhiinvaeltajille tässä pari vinkkiä. Norris asui viimeisen vuotensa Lounais-Lontoossa Barnesissa Vine Roadilla Sirron Lodgessa (numerossa 12 nykyään Sirron House). Metrolla ei pääse aivan lähelle, mutta Barnesin juna-asema on noin 600 metrin päässä. Norrisin viimeinen leposija sijaitsee East Sheenin hautausmaalla, minne on North Sheenin juna-asemalta noin kilometrin kävely. District-linjan metrolla pääsee Richmondiin noin 1,5 km:n päähän. Tarkempia koordinaatteja voi kysyä allekirjoittaneelta, mutta tässä kuluneesta hautakivestä tihrustamani teksti:

To the dear memory of Sir Henry George Norris D.L. Born July 23rd 1865, died July 30th 1934. Full of sweet dreams and wealth and quiet breathing.

Samassa haudassa lepäävät myös Norrisin 12 vuotta myöhemmin kuollut sisar Ada ja 17 vuotta leskenä elänyt toinen (vuonna 1901 vihitty) vaimo Edith.

Eero

Kiitoksia Eero. Huikeaa luettavaa ja uskallan väittää, että suurimmalle osalle meistä lukijoista tässä tuli paljon uutta tietoa seuramme historiasta.