Loukkaantumisia ja palkat ihan järjettömiä useilla pelaajillamme

Seuralla on rahaa vaikka kuinka paljon, mutta sitä ei käytetä vahvistusten hankkimiseen. Tätä on ensinnäkin vaikea hyväksyä, sillä pelaajien hinnat nousevat koko ajan, joka tarkoittaa vain tilillä lojuvien puntien todellisen arvon olevan vuoden tai parin päästä vähemmän kuin se on tällä hetkellä. Toisin sanoen tilillä olevilla rahoilla saa parin vuoden päästä vähemmän kuin tällä hetkellä tai sitten huonompia pelaajia.

Toisekseen seuran palkka- ja jatkosopimuspolitiikka on täysin vääristynyt. Miten voi olla mahdollista, että Giroud sai 130 000 punnan viikkopalkan? Eihän tuossa ole mitään järkeä. Kukaan muu seura ei maksaisi miehelle moista summaa, joten miksi Wenger tekee tämän? Eikö olisi järkevämpää maksaa pelaajille tason mukaista palkkaa ja sitten mieluummin käyttää jäljelle jäävät rahat joukkueen vahvistamiseen hankintojen muodossa.

Edellistä sopimusta ranskalaishyökkääjällämme oli myös vielä jäljellä pari vuotta ja kukaan muu suurseura ei ole osoittanut mitään kiinnostusta ostaa mies, joten senkään puolesta ei olisi tarvinnut tarjota vielä sopimusta tai ainakaan näin järjettömään ylihintaan. Kaiken huippu asiassa on, että Giroudin 130 000 puntaa on enemmän kuin esim. Lewandowski tienaa Bayernissa ja lisäksi ranskalainen ei vaikuta edes olevan enää selkeä ykkösvalinta managerillemme. Tämä on oikein, mutta maksaa rotaatiohyökkääjälle edellä mainitun suuruista palkkaa on sulaa hulluutta.

Samaan kategoriaan menee Welbeck ylipäätään. 100 000 viikossa Manun entiselle hyökkääjälle on samaa hulluutta kuin Giroudin palkka. Welbeck ei ole ykkösvaihtoehto, eikä edes kakkosvaihtoehto hyökkäykseen tai laiturin paikalle, joten miksi ihmeessä maksaa miehelle moista palkkaa. Vielä kun otetaan huomioon 17 miljoonan siirtosumma voi Welbeckin hankintaa pitää yhtenä Wengerin koko uran heikoimpana. Lisäksi mies on kohta ollut puoli vuotta loukkaantuneena, joten mikään ei viittaa tämänkään kauden olevan yhtään parempi kuin edellinen.

Palkoista puhuttaessa Walcott kruunaa koko touhun 140 000 punnan viikkopalkalla ja uudella sopimuksellaan. Englantilainen on tehnyt kahden viime kauden aikana noin 10 maalia yhteensä vai oliko liigassa, mutta siitä huolimatta Wenger näkee aiheelliseksi maksaa Theolle joukkueen suurinta palkkaa. Maksamme kahdelle ihan hyvälle pelaajalle ja yhdelle keskinkertaiselle hyökkääjälle 370 000 puntaa viikossa, kun tuolla pitäisi saada vähintään kaksi todellista huippuhyökkääjää tai ainakin yksi huippumies ja kaksi hyvää.

Ylimitoitetuista palkoista voidaan siirtyä loukkaantumisiin, vaikka molemmat aiheet koskettavat Wilsherea. Jackin uusin loukkaantuminen ei sitten taida ollakaan ihan päivien juttu, kuten Wenger yritti väittää. Wilshere on uusimpien tietojen mukaan sivussa kuukausia, kun joutuu jälleen leikkauspöydälle.

Tämä oli taas niin nähtävissä, mutta silti se tulee muka yllätyksenä managerillemme. Wilshere olisi pitänyt myydä viimeistään tänä kesänä kovalla summalla muualle ja tilalle olisi voinut hankkia kunnossa pysyvän puolustavan keskikenttäpelaajan, jolloin joukkue olisi huomattavasti parempi ja tasapainoisempi. Ainut onni tässä asiassa on, että Cazorla ja Ramsey olisivat muutenkin olleet nokkimisjärjestyksessä edellä ja nyt ei tarvitse katsoa Wilsheren pelaavan jatkuvasti laiturin paikalla.

Wilshere on selvästi ottamassa tai jo ottanut Diabyn roolin joukkueen uutena vesijuoksukuninkaana ja luulisi ranskalaisen tapauksesta Wengerin oppineen jotain, mutta ilmeisesti ei. Diabystä puheen ollen laitetaan loppuun eräs Onlinegoonerin forumilla ollut tieto:

Abou Diaby to miss the start of the Ligue 1 season. Marseille doctor expects him to be training with the squad in 4-6 weeks #Diaby #OM
5:24pm – 5 Aug 15

Advertisements

19 thoughts on “Loukkaantumisia ja palkat ihan järjettömiä useilla pelaajillamme

  1. Jos nykyrosterin pelaajien palkat ovat ongelmana, niin sitten ei mielestäni ole kovin loogista valittaa siitä, miksi emme hankkineet Morgan Schneiderlinia. ManU maksaa uudelle hankinnalleen käsittääkseni £150 k/vko. Tuolla summalla hänestä olisi tehty meidän parhaiten ansaitseva pelaaja. Mutta millaisilla meriiteillä?

    • Ainakin kovemmilla kuin Walcott, mutta tätähän tämä meillä on että maksetaan hyvillä ja keskinkertaisille aivan liikaa ja huipuille liian vähän.

      • Millä mittarilla Schneidelinin meriitit ovat kovemmat kuin Walcottilla? Nyt täytyy muistaa, että jos puhutaan CV:stä ja meriiteistä, niin se ei ole mikään meriitti jos minä tai blogisti on sitä mieltä, että pelaaja on hyvä.

        Scheiderlinin ainoat oikeat meriitit ovat valinta Southamptonin vuoden pelaajaksi kaudella 2012-2013 sekä nousu valioliigaan samalla kaudella.

        Lisäksi lähteet palkkoihin, kiitos.

  2. Noista ylläolevista sopimusratkaisuista voi mielestäni kritisoida vain Welbeckiä, joka on edelleen pysynyt tusinatasolla kuten Manussakin. Vastaavan ei-englantilaisen saisi edullisemminkin. Lisäksi Artetan ja Rosickyn kalliihkot sopimukset suhteessa todennäköiseen antiin ovat heikkoja päätöksiä.

    Sen sijaan Giro on edelleen mitä ilmeisimmin Villen väitteestä huolimatta Wengerin ykköskärki ja tämän tason seura nyt vaan maksaa sen statuksen pelaajalle hyvää palkkaa. Sama koskee Theoa, jonka vertailukohta (vuoden polvikuntoutus) maalimäärissä on vähän ongelmallinen, loukkaantumisia on riittänyt. Walcott on markkinointiase, samoin ehkä Welbeck tietyssä kannattajasegementissä. Erona se, että jos Theo pysyy terveenä ja pelaa, hän tekee paljon maaleja, Welbeck ei tee koskaan.

  3. Jep, näissä, ehkä valitettavastikin, on otettava huomioon muutkin kuin pelikentällä ansaitut meriitit. Giroud nyt vain sattuu olemaan se ”komea ranskalainen”, jonka pelipaitoja tietyt ihmiset ostavat. Somessa tosin nämä kaikki häviävät Özilille, jolla on lähes 10 miljoonaa seuraajaa – giroud’lla ja theolla molemmilla noin miljoona.

  4. Giro paukauttaa 48 maalia liigassa ja thats it. Hyvä kärki, joka tekee tilaa muille. Viime kevät oli mielestäni siitä oiva esimerkki..

    Nimim. Ei vielä giron paitaa 🙂

  5. Tiukan paikan tullen dm-paikka pystytään täyttämään jo olevilla sopimuspelaajilla, jos arpa osuu ja onnistumiset roukkivat tähdenlentoon…niin kun Coq’ille kävi viime kaudella. Mut jotenkin täs on niin epävarma olo meidän hyökkäyksen suhteen. Pystyykö Alexis pelaa miltei joka matsin tulosta tekevällä tasolla/terveenä? Kestääkö Theo kunnossa? Mikä on komean ranskalaisen todellinen suoritustaso, vähänkään kovempia joukkueita vastaan? Kuka uskaltaa laskea Welbsin varaan yhtään mitään?

  6. Köh käh..
    Oli on tämän joukkueen ykkös kärki, onko riittävän hyvä, siitä voidaan painia, mutta kaverin statuksesta parina viime vuotena ei.

    Mietiskellään vielä esimerkiksi Rooneyn palkkaa Manussa? Onko tosissaan 2 kertaa parempi pelaajaa kuin Oli? Tätä peliä voisi pelata vähän pitempäänkin.

    Näitä asioita kelaamalla ei saa kuin mielensä pahoitetuksia, joka tietysti on monesti tämän blogin syvimmäinen tarkoituskin.

    Pari hassua yötä kauden alkuun! Kaivetaanko vähän uskoa ja kannatusta ja ehkä jokunen positiivinen ajatus esiin?
    Miksi me pärjäämme tällä kaudella? Mikä on meidän ykkös miehistö, minkä takia? Keneltä odotamme huippusuorituksia?

    Masentaa tällanen ja talvi on vasta edessä.

  7. Jos jatketaan täällä samalla positiivisella linjalla niin löytyykö vaihtopelaajia ollenkaan keskikentällä tai hyökkäyspäässä sunnuntain peliin tai muutenkin? Puolustuspää on koko rosterin vahvin osa, (kapteenista lukuun ottamatta) kaksi miestä per paikka mutta tilanne ei ole ihan sama hyökkäyspäässä. Missä on meidän ekstra hyökkäysvoimaa jos tarvitaan sitä esimerkiksi viikonlopun pelissä?
    Jos oletetaan että meillä on sama aloituskokoonpano kuin viime viikolla: Cech, Bellerin, Merte, Koscileny, Monreal, Coquelin, Ramsey, Ozil, Ox, Cazorla ja Walcott.
    Loukkaantuneita: Wilshere, Rosicky, Welbeck, Alexis(puolikuntoinen) Lainassa: Akpom, Sanogo, Gnabry (ehkä WBA) Vaihtamassa seuraa: Joel Campbell, Flamini
    Penkillä jää Martinez, Debuchy, Gabriel, Chambers, Gibbs, Arteta ja Giroud (Chambers ehkä tippuu siitä ja joku junnu ottaa sen paikan penkillä. = maalivahti + 3-4 puolustajaa + arteta + 1 hyökkäävä pelaaja + ehkä yhden junnu).

    Huhu, toivotaan että johdamme neljällä maalilla ennen puoliaika niin silloin ei ole roplemia 🙂 COYG

  8. Schneiderlinin liksasta on monenlaista tietoa, esim. Total Sportekin, joka listaa pelaajien palkkoja, mukaan jampan palkka olisi 100 000 puntaa viikossa. Kaiken kaikkiaan palkkahaitari on tasoittunut: Arsenal ei ole suinkaan ainoa, joka maksaa ns. rivimiehille kymmeniä tuhansia.

    • Myös Arsenalin palkoista on kaikennäköistä tietoa. Sen vuoksi lähteet olisi kivat silloin kun palkkahaitareita arvioidaan. Toki mitäs väliä sillä on kun ei niistä lähteistäkään voi oikein päätellä mikä on totta ja mikä legendaa

      • Mielenkiintoinen Manun lista. 6 sadantonnin tai yli miestä. Joista di Maria häipyi tänään ja myös de Gean kanssa Manu pannaan vielä elokuussa kyykkyyn. Manun palkkataso on järkevä, vian Ashley Youngin palkka on roimasti yli ja Bastianin kai myös, mutta hänellä on vähän niitä näyttöjäkin.

        Täytyy perehtyä paremmalla ajalla Arsenalin vastaaviin. Transfermarktilla on jotain palkkatietoja myös listattuna, liekö hyvä yhtenevyys…

  9. Tänään hävettää brittiläisten kannattajien puolesta jos oman joukkueen pelaajalle heitellään somessa tappouhkauksia. Onhan se harmi jos Gabriel taklasi Jackin sivuun viikoiksi, mutta joku raja…

  10. Jospa siellä viritellään parasta aikaa kesän kovinta kärki-ostosta?

    Jack on sit tod näk seuraavat 3 kk sivussa. Ei ala kausi hänen kohdalta taaskaan juhlallisesti.

  11. Maikkari muutti ”uutistaan” myöhäislähetykseen: nyt todettiin, että Arsenal on polttanut rahaa pelaajahankintoihin, mutta summaa ei enää mainittu. Siinäkin muodossa toki vähintäänkin harhaanjohtava.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s