Wengerin kootut selitykset vaihteeksi esillä

Aiemmilla kausilla managerimme on aina valittanut kuinka Mestareiden liigan karsintapelit Valioliigan aluksi haittaavat pahasti liigaotteluita. Nyt kuitenkin tilanne on ilmeisesti kääntynyt aivan päälaelleen, kun kyseessä olikin West Ham. Sunnuntaina vastustajamme pelasi keskiviikkona reserveillä ja tippui, joten täytyi siitä olla huikea etu joukkueelle ja samalla se oli varmasti se syy minkä takia hävisimme. Miksei kukaan toimittaja uskalla nostaa esille näitä Wengerin jatkuvia älyttömyyksiä?

Ennen kauden alkua managerimme mainosti kuinka on äärimmäisen tärkeää olla valmis heti alkukaudesta, jotta saamme hyvän startin kauteen. Hankintojakaan ei ole Cechin lisäksi tehty osittain juuri tämän takia, koska joukkueen viime kevään henkeä ja toimivaa kokonaisuutta ei haluttu rikkoa ja ennen kaikkea nykyiselläänkin managerimme on moneen kertaan vakuuttanut joukkueen olevan tarpeeksi hyvä ihan mestaruuteen asti.

Loistavasti näytti toimivan tämäkin taktiikka. Ehkä olisi myös kannattanut pitää Cazorla keskustassa, vaikka se sitten tarkoittaisi Ramseyn penkittämistä. Samoin yksi nopea pelaaja hyökkäyksessä ei vain riitä ja tämä on tiedetty pitkään, mutta siitä huolimatta Wenger peluuttaa Giroudia kärjessä ja vielä samaan aikaan Cazorlaa vasemmalla.

Muutenkin roolitukset olivat enemmän kuin sekaisin, sillä useaan otteeseen Giroud oli vasemmassa laidassa antamassa keskityksiä ja silloin ei tietenkään maalilla ollut minkäänlaista pelotetta jos nyt pelaajia ylipäätään. Jos kentällä on yksi ainoa kärki, jonka vahvuus on keskitykset ja boksipelaaminen, niin minkä ihmeen takia sitten hyökkääjämme ei pysy siellä boksissa? Varmaan tässäkin on joku kuningasajatus, jota en vain ymmärrä, koska en ole yli 30 vuotta valmentanut.

Ihan vertailun vuoksi muuten tilastoja viikonlopulta, jotka liittyvät Coqueliniin. Miehen viime kauden nousun takia Wenger ei hankkinut tällekään kaudelle uutta puolustavaa keskikenttää ja jo eilisen perusteella ratkaisu oli väärä. Ranskalaispelaajamme ei voittanut ainuttakaan taklausta koko ottelussa, kun taas vertailun vuoksi Schneiderlinin saldo oli jo viisi, kun tilastoja näytettiin Manun ottelussa toisella jaksolla. Niin mutta eihän Schneiderlin olisi kelvannut meille, kun Wilshere, Arteta ja kumppanit ovat niin paljon kovempia pelimiehiä ja suorastaan teräksisiä pelikunnon suhteen.

Nolla tehtyä maalia oli surkea suoritus, joten vaikka Cech olisi normaaliin tapaan hoitanut tilanteet olisimme silti jääneet tasapeliin ja menettäneet kaksi pistettä. Lisäksi jos ruoditaan vielä lisää sunnuntain avausosumaa, niin olihan meidän koko puolustuslinja aivan liian korkealla, jonka seurauksena tilaa jäi liikaa maalivahdin ja puolustuksen väliin. Tämä ei todellakaan poista Cechin osuutta asiassa, mutta kertoo, että tsekkivahti ei suinkaan ollut ainoa epäonnistuja tilanteessa, kun vastustajan paras pääpelaaja kaiken lisäksi oli täysin vapaana paraatipaikalla.

West Hamien karsintapelin lisäksi Wengerin selitykset olivat tutumpia eli kyseessä oli taas kerran vain vahinko. Meidän hävitessä nämä vastaavat ottelut, koska asenne, taktiikka ja valmistautuminen eivät vain ole vaaditulla on kyse aina pelkästään yksittäisestä vahingosta. Koskaan mitään ei voi laittaa managerimme piikkiin ja vielä vähemmän mies koskaan suostuu myöntämään tehneensä ainuttakaan virhettä.

Suurin osa kannattajista, asiantuntijoista ja ainakin osa entisistä pelaajista on vaatinut hyökkääjävahvistusta monta vuotta (Welbeckia ei lasketa sellaiseksi), mutta Wenger tietää asioiden laidan paremmin, kuten eilinen taas osoitti. Giroud ja Walcott ovat selkeästi riittävän hyviä ampumaan meidät mestaruuteen ja jopa Mestareiden liigan voittoon. Se ei vaadi kuin vähän kärsivällisyyttä lisää ja ehkä pari kautta aikaa, mutta sitähän riittää edellisen 10 jatkoksi.

Karu tosiasia on, että olemme nykyään (FA) cup joukkue ja minkään muun voittamisesta ei kannata edes uneksia. Tilanne lienee ainakin osittain sama kuin George Grahamin viimeisinä vuosina. Toki erojakin on paljon, mutta varmaa on ollut jo kauan, että Wengerin aikana ei juhlita enää koskaan liigamestaruutta puhumattakaan ensimmäisestä Mestareiden liigan voitosta.

Advertisements

8 thoughts on “Wengerin kootut selitykset vaihteeksi esillä

  1. Nyt vähän omia turinoita muutamista pelaajista…
    Depussy. Miten voi olla että ranskan maajoukkueen avaava oikea pakki oli niin pihalla kuin oli sunnuntaina?! Teki kaiken huonosti. Pelin avaaminen hidasta, kaksinkamppailuissa täysi tuhnu ja näytti jopa artetaa hitaammalta. Toki tuo hitaalta näyttäminen saattoi johtua siitä että on nyt tottunut siihen, että Bellerin kirmaa samalla tontilla täyttä miljoonaa. Toivottavasti Hectori on seuraavassa pelissä kunnossa, tarjoaa paljon enemmän myös hyökkäyspäähän.

    Monreal. Miehen keskitykset olivat jatkuvasti aivan osoitteettomia. Hävisi suurimman osan pääpalloista, toki joutui jotain pitkää honkelia vastaan niihin hyppäämään mutta silti. Ja viimeisenä vielä se, että se payet joka oli valioliiga debytantti vei jalallakin 100-0. Eli ei muutako Gibbs ens pelissä sinne.

    Ramsey. Niin kuin villekin taisi jo mainita Cazorla keskustaan ja vaikka Rambo sitten penkille. Täysin surkeaa suorittamista. Keskikentän Debuchy, pelinrakentaminen erittäin hidasta ja joutui joka kerta pallon saadessaan ottamaan liian monta kosketusta. Silloin kun pelaa tuota keskikentän paikkaa ja meidän pelisysteemissä niin homma pitäisi mennä niin että yksi kosketus jolla pallo haltuun ja toinen kosketus joutaa olla jo syöttö seuraavalle pelaajalle.

    Jäikö jotain positiivista mieleen? Jäi! Özilin oli mukava nähdä kirmaavan pelaajia alaspäinkin kiinni. Ei tainnut suurinta osaa tilanteista voittaa, mutta hienoa että maestro kuitenkin taisteli. Muutaman kerran kun lähikuviin kaveri pääsi niin selvästi näki että yritti huutaa muitakin taistelemaan. Juuri sitä mitä ns. johtavan pelaajan kuuluisikin tehdä. Ja Özil kun on se mainplaymaker niin hänen kohdallaan henkilökohtaisesti sallin useamman kosketuksenkin toisin kuin jo mainitsemallani ramseylla.

    Oikeastaan ainut postiivinen kokonaisuus oli Oxin esitys vaikkakin oli osasyyllinen toiseen maaliin. Ukko juoksi ja oli oikeastaan vaarallinen lähes joka kerta kun oli pallon kanssa hyökkäyskolmanneksella. Harmittavasti ei vain osunut muutamalla yrityksellään maalipuiden väliin.

    Palacea vastaan avaukseen ainakin laitapakit vaihtoon, toppareita en vaihtaisi. Coqille mahdollisiuus todistaa että sunnuntai oli vain yksi huono päivä, Cazorla keskustaan kaveriksi. Walcott Giroud’n tilalle vaikka ranskalainen ei erityisen surkea ollutkaan Kinkkuja vastaan. Özil ehdottomasti jatkaa 10-paikalla vapaassa roolissa. Jos hyökkäyskolmikko olis Alexis-Theo-Ox niin luulisin että Mesutistakin saadaan enemmän tehoja irti.

    Kiitos Villelle siitä, että on tällainen blogi jonne voin pienen avautumisen alakoulu suorittaa. Respect!

  2. Juu nuo selitykset on kuultu sata kertaa. Samoin kuin kritiikki niistä. Pidän kuitenkin selittelyä parempana vaihtoehtona kuin omien pelaajien mollaamista.
    Tosin oikean syyn, eli ryhmityksen toimimattomuuden olisi voinut hyvin ottaa selkärangan omaava manageri omalle kontolleen.
    Eihän tuossa koostumuksessa ollut leveyttä ollenkaan kun kaikki tunki hädissään keskelle. Itäkinkun ei tarvinnut kuin istua ja homma puuroutui!

    Palacea kuonoon sunnuntaina!

  3. Nyt ois paikka iskeä ja hommata Eva chelskistä meille kun hänet on hyllytetty sinisten otteluista kiitos moun.
    Olisi mukavasti silmänruokaa penkillä ja pelaajat tutkittais nivusensa usein 😀

  4. Yes, Eva sisään!
    Viikonlopun tappiota on yritetty sulatella, huonolla menestyksellä…
    Valmennusjohdon suuntaan syyttävä sormi osoittaa edelleen. Miehistö saa katsoa peiliin, joka ukko, se on selvä.
    Mutta valmennuksen on osattava/pystyttävä valmistamaan joukkue otteluun kuin otteluun.
    Ja Wenger apulaisineen on sen verran kokenutta porukkaa, että kyllä pitäisi pystyä myöntämään oma epäonnistuminen, ennen peliä sekä pelin sisällä.
    Jälleen on kuultu selityksiä sieltä sun täältä ja vika on edelleen muualla, kuin
    omassa koneistossa.
    Mut eipä mitn, uuteen nousuun tulevana viikonloppuna, 3 pinnaa kotiin ja kausi käyntiin.Surkuttelu saa riittää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s