Jälleen olemme tavallaan FA:n hampaissa

Isse ehtikin jo eilen kommentoida tuomaritoimintaa viime ottelustamme tai pikemminkin siitä seurannutta FA:n linjausta. Lee Mason on hyllytetty ja on ainoastaan neljäs erotuomari tulevan viikonlopun otteluussa, koska ei ajanut Coquelinia kentältä. On taas melko härskiä toimintaa ja vähemmän yllättäen kyseessä on meille loppujen lopuksi negatiivinen asia.

Hyvä asia on ehdottomasti jos tuomarit joutuvat vastuuseen pahoista virheistä, mutta sen pitäisi olla systemaattista ja sama kohtelu kaikille, eikä vain silloin kun asia nousee mediassa esille. Tilanne on täsmälleen sama kuin jälkikäteen annettavien pelikieltojen kassa eli niitä tulee jos kyseessä on tietty joukkue ja asia saa julkisuutta tarpeeksi mediassa, kun taas pahemmat tai samanlaiset tapaukset jäävät toisella kertaa täysin ilman rangaistusta.

Coquelinin olisi toki voinut ajaa ulos, mutta ei se olisi ollut mitenkään linjan mukainen tuomio jos ajattelee, että esim. Özilin kaatamisesta päätyviivalla boksin tuntumassa ei tullut myöskään korttia. Özil oli menossa maalia kohti ja lähellä maalia, kun Coquelinin virheet olivat kuitenkin suhteellisen vaarattomalla alueella puolessa kentässä.

Ylipäätään on erittäin surullista jos tämä FA:n toiminta johtaa taas siihen, että Coquelinille ja myös muille pelaajillemme nousee kortti tulevissa otteluissa entistä helpommin. Olemme kuitenkin usealla edellisellä kaudella olleet joukkue, joka on saanut tehdä vähiten virheitä per keltainen kortti, joten jos tilanne ennestään heikkenee, niin kyseessä alkaa olla jo melkoinen oikeusmurha.

Erittäin mielenkiintoista myös nähdä joutuuko myös eilisen Liverpool – Bournemouth pelin avustava erotuomari ja päätuomari hyllytetyksi, sillä virheet olivat huomattavasti räikeämpiä ja ratkaisivat ottelun Rodgersin ryhmän eduksi. Tuskinpa joutuvat tai näin ainakin veikkaisin jos vanhat merkit pitävät paikkansa.

Pahemmaksi tilanteen tekee vielä, että kyseessä oli juuri täksi kaudeksi muuttuneen paitsiosäännön tulkinta. Eikä kyseessä ollut mikään edes erityisen vaikea tilanne, vaan paitsio oli täysin selvä uuden tulkinnan mukaan. Myös Bournemouthin maaliin hylkäämisen perusteet olivat todella kevyet, kun vertasi jälleen kerran tilannetta Skrtelin painiotteisiin toisessa päässä kenttää.

Hiljaista on meidän siirtojen ja ennen kaikkea vahvistusten hankkimisen suhteen. Benzemasta kirjoitetaan koko ajan jotain, mutta niin on tehty usean vuoden ajan ilman mitään todellisuuspohjaa tai ainakaan tulosta.

Jos pitäisi veikata niin lähimmäksi siirtoa päästään tämän uutisen myötä. Wengerhän rakastaa ilmaisia siirtoja ja tykkää antaa entisille pelaajilleen toisen mahdollisuuden. No vitsihän tämä oli, sillä eihän Wengerkään voi olla niin sekaisin, että ottaisi Ashley Colen harjoittelemaan joukkueen mukaan, eihän..?