Sky:n studio ja kaksi muutakin artikkelia asian ytimessä

Tätä kirjoittaessa Mestareiden liigan alkulohkojen arvonta ei ole vielä selvillä, mutta rehellisyyden nimissä tuo ei nyt järin hirveästi edes kiinnosta. Tarina on joka vuosi sama. Pääsemme todennäköisesti lohkokakkosena jatkoon, ehkä jopa ykkösenä, mutta matka tyssää heti alkuunsa tulee vastaan sitten huippujoukkue tai AS Monacon tasoinen ryhmä.

Toiveissa olisi mahdollisimman kova lohko, jotta pelit olisivat edes mielenkiintoisia, sillä aivan liian usein vähintään puolet näistä Mestareiden liigan alkulohkon otteluista ovat jopa lähes merkityksettömiä tai ainakin äärimmäisen tylsiä katsoa. Tämän kauden arvontasysteemi on muuttunut jonkin verran ja samoin joukkueiden asettelu. Meidän kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä, että emme ole enää ykköskorissa vaan pykälää alempana kakkoskorissa.

Mestareiden liigasta ja sen karsinnoista puheen ollen ManU viimeinen varmasti paikkansa lohkovaiheessa, joten saa nähdä kuinka siellä aletaan joukkuetta viimeinen vahvistaa managerimme oppien mukaisesti. Hankintojahan ei uskalla tehdä ennen kuin paikka rahaliigan alkulohkossa on varmistettu. Tämänhän olemme kuulleet managerimme suusta vaikka kuinka monena vuotena.

Toista se on meillä, kun viimein pääsimme suoraan alkulohkoon. Olemme pystyneet heti alkukesästä ja jopa keväästä asti hankkia vahvistuksia, koska karsintapeleistä ei ole tarvinnut huolehtia. Näkeehän sen lukuisina hankittuina pelaajina, joka samoin sitten on heijastunut timanttisen kovana starttina kauteen.

Tämä aihe tulee vähän myöhässä maanantain pelin jäljiltä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sky:n studiossa etenkin Neville otti loistavia asioita esille Wengerin virheistä viimeisen 10 vuoden aikana. Erityisesti agendalla olivat keskikentän pelaajat, jotka kaikki ovat olleet ja ovat edelleenkin kuin samasta muotista tehtyjä tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Miksi Wenger muutti keskikentän koostumuksen Vieiran, Petitin, Gilberton ja kumppaneiden kaltaisista vahvoista pelaajista nykyisen kaltaisiin pienempiin vaihtoehtoihin? Henryn mukaan syy oli Fabregas, mutta eihän tuossa ole mitään järkeä tai sanotaanko, että Fabregas ei ole pelannut joukkueessamme vuosikausiin ja toisekseen jos joku asia ei toimi niin se kannattaisi muuttaa. Toisin sanoen, eikö viimeistään Cescin älyttömän surkean myynnin jälkeen olisi kannattanut muuttaa keskikentän rakenne enemmän aiemman kaltaiseksi.

Kannattaa katsoa tuo uutinen ja siinä oleva video jos ette jo sattuneet katsomaan maanantaina Sky:n studiota. Eihän siinä periaatteessa mitään uutta ja mullistavaa tullut, vaan samoja asioita mitä on saanut lukea muualtakin, mutta Neville toi asioita hyvin esille.

Toinen asia studiossa, joka osui naulan kantaan oli pelitapamme ja kuinka siitä puuttuu vähintään toiselta laidalta kokonaan leveys hyökätessä, kun Ramsey on laiturin tontilla. Ennen peliä Sky:n studiossa otettiin asia esille ja näytettiin kuinka Rodgersin taktiikka oli nimenomaan pelata kolmella melko puolustavalla keskikentän keskustan pelaajalla, koska sillä saa keskustan niin tukkoon, että pelimme menee sivuttaissiirtelyksi ja niinhän siinä hyvin pitkälti kävikin.

Kaikista hirveintä on vain, että jos Sky:n studiossa nähdään mitä managerimme aikoo tehdä, niin tuskin siinä monella vastustajan managerillakaan asia on epäselvä kuinka aiomme pelata. Etu on siis vastustajalla lähes joka kerta pelissämme tämän suhteen ja asia ei todellakaan saisi olla näin. Helpompia vastustajia vastaan usein ero pelaajien taidossa ratkaisee ottelut meille, mutta kun vastassa on kovempia joukkueita ei se enää riitäkään, vaan myös taktiikan ja managerin ratkaisuiden pitäisi olla tällä vuosikymmenellä.

Loppuun vielä kaksi lukemisen arvoista artikkelia. Ensimmäisessä käsitellään sitä kuinka voittamisen pitäisi olla aina tavoite, mutta meillä se ei sitä ole. Toisessa puolestaan käydään hyvin asiaa läpi, että pelkät siirrot ja pelaajien vaihtaminen eivät tuo muutosta, vaan managerin toimintavoissa on myös tapahduttava muutos jos menestystä jatkossa aiotaan saavuttaa.

2 thoughts on “Sky:n studio ja kaksi muutakin artikkelia asian ytimessä

  1. Osittain tuohon jatkaen: Tilastothan saattavat myös sokaista. Kahden kierroksen jälkeen me olimme tilastojen mukaan luoneet enemmän maalitilanteita kuin mikään muu joukkue, yli 40. Mutta oikeastihan noista ”tilanteista” todellisia maalipaikkoja oli vain muutama. Tämä poikittaisiirtely tuottaa jonkinlaisia maalitilanteita, epätoivoisen murtautumisyrityksen bussinkylkeen tai cazorlan laukauksen päin puolustajaa tai takarivin katsojaa.

  2. Noissa maalintekotilanteiden tilastoimisessa on juuri se ongelma, että tilanne on tilanne tuli se kenelle tahansa. Esimerksi tilastojen valossa jos Santi pääsee vetämään boksin rajalta sivuttaissyöttöön niin se on sama kuin Alexis pääsisi vetämään samanlaiseen palloon. Ne, jotka Arsenalia seuraavat kuitenkin tietävät, että Santin osumaprosentti boksin ulkopuolelta on onneton ja sen takia myös vastustajat ”päästävät” Santin vetämään helpommin kuin Alexisin, jonka vetoja blokataan vaikka väkisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s