Maaottelut menossa ja uutiset melko vähissä

Welbeckin tilanne hoidettiin sitten perinteiseen tapaan niin heikosti kuin vain voi hoitaa useammassakin suhteessa. Ensinnäkin puoli vuotta yritetään kuntouttaa, mutta sitten joudutaan kuitenkin lopulta laittamaan pelaaja leikkaukseen. Järkyttävää ja ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun tämä tapahtuu. Jos heti alun perin olisi saatu oikea diagnoosi olisi Welbeck jo lähellä pelinkuntoa tällä hetkellä. Nyt sen sijaan miehen kausi on jo suurin piirtein ohi ennen kuin se edes alkoi.

Toisekseen Wengerin kommentit Welbeckin tilanteesta ovat olleet suoranaista valehtelua. Viime viikolla mies oli hyvin edistynyt toipumisessa ja mukana luultavasti maaottelutauon jälkeen. Yllättäen sitten heti siirtoikkunan sulkeutumisen jälkeen ilmoitetaan todellinen tilanne. Jos se olisi kerrottu ennen ikkunan sulkeutumista, niin vaatimukset hyökkääjän ostolle olisivat nousseet kannattajien puolelta entisestään. Ja aivan varmaa oli, että tilanne tiedettiin jo ennen tiistaita ja siirtoikkunan sulkeutumista.

Muutenkin Welbeck on todella surullinen tapaus ja todistaa kuinka Wengerille tulee yhä enemmän heikkoja hankintoja silloin, kun ylipäätään managerimme suostuu uusia pelaajia edes hankkimaan. 17 miljoonaa viime siirtoikkunassa hyökkääjään ja vuosi eteenpäin hyökkääjätilanne on vähintään yhtä heikko ja sanoisin jopa heikompi Podolskin myynnin seurauksena. Olisikohan kannattanut jättää Welbeck väliin, sillä mieheen käytetyt miljoonat olisivat jo vajaa puolet tai vähintään kolmasosa, jolla saisi loistavan hyökkääjän joukkueeseen.

Ennenkin on tullut sanottua, että tämä Wengerin ns. säästäminen ja reilun kymppimillin maksaminen useasti hyvin keskinkertaisista pelaajista tulee huomattavasti kalliimmaksi pitkässä juoksussa kuin mitä olisi ostaa selkeää laatua tuplasti kalliimmalla.

Maaotteluissa on taas liuta pelaajiamme mukana, mutta en ole jaksanut juuri ollenkaan asiaan perehtyä. Tässä listaus virallisilta sivuilta jos joku haluaa aiheeseen perehtyä tarkemmin. Itselleni riittää lähinnä tieto, ketkä ovat ne pelaajat, jotka palaavat tällä kertaa maaotteluista loukkaantuneena. Yksi loukkaantuminen on aivan minimi, mutta yleensä niitä tulee vähintään kaksi, kun kyseessä on kuitenkin tuplamaaottelut useimmilla mailla.

Positiivista on, että Coquelinia ei vielä ole kutsuttu maajoukkueen mukaan, mutta ymmärtäähän sen, sillä samalle paikalle on muun muassa Ranskalla laittaa Pogba ja Schneiderlin. Mertesackerin lopettaminen maajoukkueessa myös auttaa meitä ja nyt mies saa sentään välillä lepoa, kun sitä muuten ei Wengerin kierrätyshalukkuuden tuntien tule. Tietysti nyt tilanne olisi ollut vähän eri, sillä saksalaistopparimme on missannut kaksi viimeistä ottelua sairastelun takia.

Lopetetaan päivitys uutiseen, että Debuchy on pettynyt asemaansa joukkueessa menetettyään avauspaikkansa Bellerinille. Ymmärrettävää, mutta tämä on sellainen ongelma, joka on kuitenkin hyvä olla ja jopa pitääkin olla jos halutaan menestyä. Joka paikalle pitää olla vähintään se kaksi hyvää vaihtoehtoa ja niin kauan kuin sitä ei ole, niin menestyksestä kirkkaimpien pokaalien suhteen on turha haaveilla, kuten olemme aivan liian useana vuotena jo nähneet.