Lohkovaihe käyntiin – Kroatiassa vastassa Dinamo Zagreb

Loukkaantumisten suhteen kuultiin vähemmän yllättäen huonoja uutisia. Wilshere joutuu leikkaukseen ja on sivussa arviolta vähintään kolme kuukautta. Toisin sanoen tämä kausi on enemmän tai vähemmän taputeltu englantilaisen kohdalta ennen kuin se ehti edes alkaa.

Tarina on äärimmäisen tuttu ja eiköhän tilanne mene, että joskus vuoden vaihteen jälkeen tulee vielä pieni takapakki ja siihen päälle pelituntuman hakeminen, niin Jack saattaa olla kunnossa kauden parissa viimeisessä ottelussa. Saa nähdä ehtiikö vielä loukkaantumaan uudestaankin tämän kauden aikana.

Massiivinen virhe oli olla myymättä Wilsherea ja ostamatta tilalle samalla rahalla tai todennäköisesti halvemmalla esim. Schneiderlinia. Lahjakkuudesta ei ole mitään hyötyä jos olet 90 % ajasta vesijuoksussa ja loput menee pelituntuman hakemiseen ennen seuraavaa loukkaantumista. Schneiderlin olisi lisäksi ollut HG-pelaaja, joten emme olisi menettäneet senkään suhteen mitään.

Toinen keskikenttäpelaaja ja krooninen loukkaantuja Rosicky on myös viimeisten huhujen mukaan pitkään sivussa ja mahdollisesti jopa koko kauden. Tuskin tämäkään yllättää ketään muuta kuin Wengeriä, jonka kuningasidea oli antaa tsekille jatkosopimus viime keväänä, vaikka peliaikaa ei edes tullut tuolloin siitä huolimatta, että kerrankin Rosicky sattui olemaan pelikuntoinen.

Tänään pelataan Mestareiden liigan lohkovaiheen käynnistyessä meidän osalta vierasottelulla Kroatiassa. Lähtökohtaisesti vastustaja ei ole mitään huippuluokkaa, vaikka sen kotisaldo on vakuuttava. S ei ole hävinnyt kymmeniin otteluihin, oliko jopa yli 50 peliin kotikentällään. Ehkä tämä kertoo kuitenkin enemmän Kroatian liigan tasosta kuin vastustajamme timanttisesta osaamisesta tai ainakin näin luulisin.

Yllättävä uutinen tämän päivän peliä ajatellen oli Ramseyn ja Bellerinin jääminen kokonaan otteluun matkaavan kokoonpanon ulkopuolelle. Kyseessä ei kai pitäisi olla loukkaantumiset, vaan puhdas lepovuoro. Tämä on kuitenkin Wengerille äärimmäisen epätyypillistä toimintaa, joten asiaan on syytä suhtautua pienellä tai jopa hieman isommalla varauksella.

Debuchy ottaa varmuudella Bellerinin paikan, mutta saa nähdä kuka pelaa ranskallaisen yläpuolella. Kaiken järjen mukaan se olisi Ox tai Walcott, mutta Wengerin tietäen koskaan ei voi olla varma. Saattaahan Arteta olla myös avauksessa ja Özil siirtyy tässä tapauksessa laituriksi tai voihan siellä Cazorlakin pelata, jotta se minimi neljä keskikentän keskustan pelaajaa saadaan kentälle myös Ramseyn poissa ollessa.

Toivottavasti ottelusta tulee ns. helppo sillä se olisi avuksi lauantain Chelsea kohtaamista silmällä pitäen. Mitä helpommalla pääsemme tänään, niin sitä enemmän energiaa säästyisi lauantain otteluun, jossa mikään muu kuin todella hyvä esitys ei tule riittämään edes pisteeseen.

COME ON YOU GUNNERS!

40 thoughts on “Lohkovaihe käyntiin – Kroatiassa vastassa Dinamo Zagreb

  1. Viasat aloittanut aika vakuuttavasti CL-lähetykset: kolme matsia per päivä ja kait Viaplayssa muutkin ottelut. Zagreb-Arsenal tänään Viasat Sportilla. Hieman tietysti huvittavaa, että yksinotteluista tulee Viasat Hockey -kanavalta… Selostajista: Mikko Innanen siirtyi Viasatille ja toisena selostaja Ville Kuusinen, jolla on pahana tapana alkaa karjua pienemmissäkin tilanteissa. Ainakaan eilen kolmannessa tv-ottelussa ei ollut selostusta suomeksi – oli ruotsiksi.

  2. Nuo kanavat oli ainakin eilen katsottavissa ilmaiseksi.
    En tosin tiedä jatkuuko tänään vielä vai joutuuko kaivamaan kuvetta.

  3. Heavyä settiä!
    Ospina
    Debuchy, Kos, Gabriel, Gibbs
    Arteta, Ox, Santi, Özil, Alexis
    ja Olli piikit
    pientä kierrätystä…Näillä mennään

  4. huhhuh nyt mennään vaikean kautta. Aikas heppoisesti lensi olli ulos, mut täysin oma moka. Uefan tuomarithan kyllä näytti jo eilen että mikä tahansa on mahdollista.

  5. Aa, ei se käsittämätön ollutkaan – mulla oli mennyt ohi, että Groud’lla oli varoitus alla. Hölmö mikä hölmö.

  6. Noh, ei tästä helpolla pinna heru.
    Mut ihmeitä on nähty ennenkin…
    Tosin fiksumpaa lienee alkaa huilaamaan ja keskittyy chelski matsiin.

  7. Täydellinen mahalasku. Ja miten Wenger ja Özil olivatkaan taas innoissaan tästäkin UCL-kaudesta ja mahdollisuudesta.

  8. ei oo todellista. Vähän kun näytti et saatais tasoitus aikaiseksi niin ei… Parannettava aika reilusti että chelski kaatuu.

  9. Hävetkää saatanan lampaat! Tonne asti piti lähtee ittensä munaamaan! Bayerni pistää pari kertaa kuivana kakkoseen niin saa tehdä hommia jos lohkosta jatkoon meinataan päästä.

  10. Jos jotain hyvää pitää löytää niin se on Walcottin onnistuminen jälleen. Lisää itseluottamusta tuleviin koitoksiin.. muuten sitten onkin vitun masentunut olo.

  11. Wenger nyt sit haukkui dumarin. Osittain syystäkin, mutta kyllähän tähän lähdettiin takki auki ja saatiin sitä itteään tuulettimeen.

  12. Jotenkin tuntui että giro olidi ollut dumarin hampaissa alusta lähtien.
    Serbisissit sai työntää selästä ja repiä koko ottelun mutta tosi herkästi soi meille pilli.
    Lahjoitettiin taas pari maalia niin lopputulos lopulta hyvin oikeutettu. Tuli korttia tai ei. Surkea peli. Todella surkea.
    Saa nähdä mitä ville löytää sanaisesta arkustaan, perus wengerin tuhoamisen lisäksi tietty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s