Wenger pelastaa oman nahkansa Cechin kustannuksella, europelit ja Cambiasso

Wengerin selittely Ospinan pelaamisesta oli taas todella tökeröä ja tavoitteena oli vain pelastaa oma nahka. Kuka järkevä ja asioista perillä oleva manageri muuten perustelisi kakkosmaalivahtinsa peluuttamista tärkeässä Mestareiden liigan ottelussa seuraavasti:

Cech also made a big mistake earlier this season.

Cechin Valioliigan avauskierroksen mokat kannattaakin nostaa tässä vaiheessa uudestaan esille. Siinä oikein esimerkillistä pelaajan tukemista manageriltamme. Viime aikoina uusi ykkösmaalivahtimme on pelannut hyvin ja managerin yllä olevat kommentit tuskin ainakaan saavat mitään hyvää aikaan. No eihän Wenger tästä välitä, kunhan vain saa huomion käännettyä jonnekin muualle omasta katastrofaalisesta tekemisestään.

Saman aiheen mukaisesti kenttäpelaajatkin olivat yllättyneitä Ospinan valinnasta maalinsuulle tiistaina. En edelleenkään sano Ospinaan homman kaatuneen, vaikka yksi maali oli täysin kolumbialaisen. Kakkosmaalivahdin peluuttaminen vain tällaisessa paikassa antaa jo joukkueelle sen kuvan, että ei ottelu ole niin tärkeä jos parhaita ei tarvitse laittaa kentälle.

Ospinan peluuttamisen lisäksi tiistaina tuli esille perinteinen ja täysin anteeksiantamaton ongelma kokoonpanossamme. Penkillä ei ollut ainuttakaan hyökkääjää. Campbell ei ole sellainen, kun pelaa laidalla ja sielläkin vain viimeisessä paniikissa viimeiset viisi minuuttia, kun muita vaihtoehtoja ei ole enää hyökkäyspäähän jäljellä.

Kuinka on mahdollisilta, että jo ties monettako kautta putkeen kärsimme tästä tilanteesta? Meidän kokoluokan ja statuksen seuralla pitäisi aina olla vähintään yksi kelvollinen hyökkääjä heittää kentälle penkiltä, mutta näin ei ole ollut moneen kauteen, vaan useissa otteluissa viime kausien ajan olemme pelanneet ilman ainuttakaan vaihtohyökkääjää. Asian tekee vielä pahemmaksi, että edes se avauskokoonpanossa oleva hyökkääjä ei ole tasoltaan riittävä ja useasti välillä kärjessä on pelannut pidempäänkin jopa laituri.

Ylipäätään Wengerin euromenestyksestä tai pikemminkin sen puutteesta on loistava artikkeli Independentin sivuilla. Kaikki merkit, todisteet ja tapahtumat ovat jo kauan viitanneet, että Wengerin johdolla emme tule koskaan voittamaan Mestareiden liigaa, mutta siitä huolimatta edelleen usean kannattajan mielestä managerimme tilalle ei vain ole saatavilla parempaa vaihtoehtoa tai sitten legendaarisesti pitää antaa lisää aikaa. Kaksi vuosikymmentä tai jos tarkkoja ollaan 19 vuotta ei ilmeisesti ole tarpeeksi aikaa.

Managerimme ei onnistunut voittamaan Mestareiden liigaa tai edes UEFA Cupia Seamanin, Adamsin, Vieiran, Bergkampin, Henryn ja kumppaneiden aikaan, niin kuinka joku kuvittelee sen olevan mahdollista nykyään.

Pienenä yksityiskohtana tiistailta täytyy ottaa kesällä haamulistalla ollut pelaaja, joka olisi ollut saatavilla ilmaisella siirrolla. Cambiasso pesee tasoltaan ja pelikunnossa pysymisessä Flaminin ja Artetan selkeästi, kuten viimeisimpänä tiistai taas osoitti. Argentiinalaisen olisi saanut ilmaiseksi ja palkkakaan tuskin olisi ollut päätähuimaava, mutta managerimme taas kerran mieluummin päätti sokeasti ja täysin aiheetta antaa luottoa kaksikolle, jonka taso ei ole enää pariin vuoteen riittänyt ja kunnossa pysyminenkin tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Kun jostain käsittämättömästä syystä managerimme ei vain halua maksaa puolustavasta keskikentästä sitä nykymarkkinoiden mukaista 25 miljoonan hintaa, niin Cambiasso olisi ollut halpisratkaisu kaudeksi tai kahdeksi, mutta silti parantanut joukkueemme ongelmakohtaa.