AGM ja kaksi lippua Arsenal – Tottenham peliin saatavilla

Pitkään on jo tiedetty AGM:n olevan todellinen vitsi ja turha tilaisuus, jossa edes harvoihin oikeisiin sekä vähän vaikeampiin kysymyksiin ei kuitenkaan saada vastauksia. Eilinen ei tehnyt poikkeusta asiaan, vaan jatkoi täysin entisellä linjalla.

Kroenken kolmen miljoonan nostamista yhtiönsä kautta ei perusteltu mitenkään tälläkään kertaa. Miksi näitä tilaisuuksia ylipäätään pidetään, kun mihinkään oikeaan ei kuitenkaan vastata? Samoin Lontoon minipalkan tullessa esille puheenjohtajamme Keswick vain totesi, että ei taas tämä kysymys. Tämä on todella sitä tyyliä ja esimerkkiä, josta seuramme aina ylpeänä Wengerin ja muiden johtohenkilöiden toimesta jeesustelee asiassa kuin asiassa. Mykkä Stan ei toki eilenkään perinteen mukaan vaivautunut avaamaan suutaan.

Wengerin pahimmat eiliseltä oli kuinka mies yritti puolustella saldoaan Euroopassa ja erityisesti Mestareiden liigassa. Totuus on, että Wenger on neljästi manageriurallaan ollut finaalissa eurokentillä ja hävinnyt joka ikisen kerran.

Toisekseen vertaaminen aikaan ennen miehen tuloa oli täysin turhaa, sillä ennen ainoastaan maansa mestarit pääsivät mukaan Mestareiden liigaa edeltäneeseen Eurooppa Cupiin, joten melko härskiä verrata omaa saldoaan aiempaan. Aiemmalla systeemillä Wengeri olisi päässyt mukaan kolme kertaa tulosten ollessa heikot. 1998-1999 kaudella jäimme alkulohkoon, 2002-2003 jäimme toiseen lohkovaiheeseen ja 2004-2005 tipuimme ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Vertailun vuoksi Graham kuitenkin voitti europokaalin, johon Wenger ei yli tuplasti pidemmän managerijaksonsa aikana ole pystynyt, eikä koskaan tule pystymään.

Muita mainitsemisen arvoisia asioita AGM:ssä oli kuinka Gazidis puolusteli joukkueen vahvuutta ja sitä, että Cech oli ainoa hankinta koko kesänä. No yllättäen sitten kuitenkaan kukaan ei suostunut vastaamaan kysymykseen, minkä takia olemme sitten hävinneet muun muassa Zagrebille ja Olympiakosille Mestareiden liigassa ja tippuminen jatkosta on jo käytännössä varmaa kahden pelikierroksen jälkeen.

Se siitä tämän kertaisesta AGM:stä, joka oli taas täyttä ajanhukkaa ja osoitti vain kuinka seuramme omistaja, johto ja manageri eivät piittaa pätkän vertaa kannattajista. Toki tämä on ollut tiedossa jo pitkään ja tulee enää harvoille yllätyksenä.

Loppuun lipputarjous ja todella hyvä sellainen. Nyt on kaksi lippua saatavilla sunnuntaina 8.11.2015 pelattavaan Pohjois-Lontoon derbyyn Tottenhamia vastaan. Liput ovat Suomen kannattajakerhon vierekkäiset paikat Clock Endin yläosaan, joten lippujen ostaminen vaatii jäsenyyden (liittyminen mahdollista myös samaan aikaan lippujen oston kanssa jos kukaan nykyinen jäsen ei lippuja halua, mutta ensisijaisesti liput menevät jo olemassa oleville jäsenille).

Ensimmäinen kommenteissa ilmoittautuva saa ostaa liput (2x125e eli 250e yhteensä). Kommenttiin mukaan mielellään sähköpostiosite, niin olen yhteydessä maksusta ja lippujen toimitustavasta.

Mainokset

9 thoughts on “AGM ja kaksi lippua Arsenal – Tottenham peliin saatavilla

  1. Viittaan Hessun eilen kirjoittamaan kommenttiin osakkeenomistajien, ja tässä tapauksessa Stan Kroenken toimintaan. Turhaa täällä on nillittää jostain kolmesta miljoonasta, jotka Kroenke on kuitannut vaivanpalkkaa, rahamiehet tekee mitä haluaa ja sanoavat meille persaukisille pikkuvippareille, ”köyhät kyykkyyn”. On toki totta, että seuran toiminassa olisi huomattavasti kehitettävää ja pelaajiinkin olisi voinut hieman enemmän investoida mutta yleisestiottaen, näin suuryhtiöt ja niiden omistajat toimivat. Pääsylippujen hinnat ei nykyisistä juurikaan tule alaspäin, niin kauan kuin niitä joku ostaa. Faneille, sinulle ja minulle, ei armopaloja tipu, jos Groven lehterit nykytyylilläkin täyttyvät. Näin se homma toimii, valitettavasti. Onko se oikein ja reilua, siihen voi jokainen miettiä vastausta itsekseen……itse vastaan ehdottoman EI!!

    • Liput ehtivät mennä jo nimimerkki Haivatille, mutta olet ensimmäisenä listalla jos tulee peruutuksia.

  2. AGM on pakko pitää, koska Arsenal on PLC eli julkinen pörssiyhtiö. Yli 90 %:n omistusosuudella Silent Stan voisi vetää yhtiön pois pörssistä. Kroenken vetämällä ’osingolla’ olisi myös mahdollisuus laskea lippujen hintoja tai subventoida merkittävästi vierasmatkalaisia, mutta kun ei haluta, niin ei.

  3. Urheilu”seurojen” omistaminen on käsittääkseni hra Kroenken elinkeino. Jos hän on tullut luvanneeksi, ettei ota osinkoa, hänen täytyy jotenkin keplotella itselleen vastaava raha. Miksi hän omistaisi yhtiön joka ei tuota mitään?

  4. Kyllä sä Ville teet hyvää työtä blogin kanssa. Arvostan.
    Toki en kyllä ole juurikaan samoilla linjoilla juuri koskaan. 🙂

    Mielipiteitä pitää mahtua muailmaan.

    Ps.
    Wengeriille ehdottomasti jatkosopimus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s