Vihdoin maaottelut ohi ja seuraavat vasta muutaman kuukauden kuluttua

Viimeiset maaottelut on saatu nyt pelattua ja seuraava vaihe on odottaa uutisia mahdollisista ja jopa todennäköisistä loukkaantumisista. Sanchez pelasi täydet 90 minuuttia, kuten odottaa saattoi, loukkaantumisesta huolimatta. Olisihan se ollut aivan järjetöntä ottaa mies pois 60 minuutin kohdalla, kun Chile oli jo häviöllä 3-0. Oksettavaa toimintaa maajoukkuevalmentajalta, mutta toisaalta emme voi valittaa, koska Wenger tekee täysin samaa ja viimeksi Bayernia vastaan peluutti parasta pelaajaamme täyden ottelun, vaikka peli oli hävitty reilun 20 minuutin jälkeen.

Muissa otteluissa Gibbs sai yllättäen täydet minuutit Englannin voittaessa Ranskan Wembleyllä. Ranskan väreissä Koscielny pelasi koko ottelun ja tämä ei todellakaan ollut hyvä asia, että mies kirjautti kaksi täyttä ottelua tällä maaottelutauolla. Giroud ei sentään ollut eilen avauksessa, vaan pelasi viimeisen noin 30 minuuttia.

Cech pelasi Tsekin maalilla ja nousi samalla maansa kaikkien aikojen eniten maaotteluita pelanneeksi pelaajaksi Poborskyn rinnalle. Hieno saavutus, vaikka Tsekki juhlaottelun hävisikin 3-1. Toki tuo oli pelkkä harjoitusottelu, joten tuskin se paljoa monellekaan merkitsi.

Campbell pelasi reilut 70 minuuttia Costa Rican väreissä ja Gabriel jäi ilman minuutteja jälleen Brasilian mukana. Ehkä myös junnuista tai lainamiehistä joku vielä pelasi, mutta asia ei kiinnosta niin paljoa, että alkaisin ottaa tarkemmin selvää. Käykää virallisilla sivuilla tai katsokaa vaikka Livetuloksista eilisiä otteluita jos on tarvetta lisätiedolle.

Vaikka Sanchez jollain ihmeen kaupalla olisikin selvinnyt ilman loukkaantumista, niin miehelle pitäisi ehdottomasti antaa nyt muutaman ottelun lepotauko. Valitettavasti paljon riippuu onko Ox ja Ramsey kuntoutuneet ja vaikka olisivatkin, niin uskaltaako Wenger jättää chileläisen penkille. Ei todennäköisesti uskalla, vaikka pidemmässä juoksussa tuo olisi varmasti ainut oikea ratkaisu.

Sanchezin otteista huomaa, että paras vire on kaukana ja jalat painavat pahasti tällä hetkellä. Vaikka jollain ihmeen kaupalla mies ei loukkaantuisikaan, niin silti väsyneenä pelaaminen ei tuo läheskään parhaita tehoja irti. Nyt olisi otteluohjelman puolesta se paikka antaa parin ottelun huili ja jos nyt sitä ei tehdä, niin sitten se jää tekemättä koko kaudella.

Toinen pelaaja, jonka jättäisin vaihtoon on Koscielny. Merte on saanut huilata ja harjoitella kaksi viikkoa ilman maaotteluita ja Gabrielin minuutit jäivät taas nollaan Brasiian mukana, joten laittaisin kyseisen kaksikon avaukseen lauantaina West Bromwichia vastaan. Pulisin ryhmä ei nyt muutenkaan ole tunnettu mistään huikeasta hyökkäysvoimastaan.

Advertisements

One thought on “Vihdoin maaottelut ohi ja seuraavat vasta muutaman kuukauden kuluttua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s