Voitto on voitto, mutta ei se silti isoa kuvaa muuta mitenkään

Arsenal – Sunderland 3-1 (1-1)

Kolme pistettä ja ei ilmeisesti uusia loukkaantumisia eli ottelu meni kaikin puolin täydellisesti. Ainakin näin jos katsotaan puhtaasti tilastoja ja tulosta. Olimme todella hankalassa tilanteessa niin peliesitysten kuin loukkaantumisten suhteen ennen eilistä peliä.

Esitys ei toden totta vakuuttanut oikeastaan missään vaiheessa, mutta siitä huolimatta onnistuimme tekemään kolme maalia tai oikeastaan neljäkin, kun Sunderlandin ainokaisen teki Giroud omaan rysään. Ennen peliä en uskonut kolmeen tehtyyn osumaan tai edes kahteen, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

Ottelu oli juuri käsikirjoituksen mukainen tai sanotaanko pelitapahtumien ainakin olleen. Me hallitsimme, mutta todelliset maalipaikat ja tilanteet olivat harvassa selkeästä pallonhallinnasta huolimatta. Vierasjoukkue oli lähes aina vaarallinen päästessään vastahyökkäyksiin tai erikoistilanteisiin ja niitä annettiinkin aivan liikaa vastustajan taso huomioiden.

Onneksi kuitenkin vuosien jälkeen meillä on maalissa voittava maalivahti, joka hoitaa suurimman osan tilanteista jo pelkällä hyvällä sijoittumisella, mikä on ollut kaikkea muuta kuin selviö Almunian, Fabianskin, Szczesnyn ja kumppaneiden ollessa maalissa.

Otteistamme paistoi läpi ottelun selvästi viime aikojen huonot tulokset ja avainpelaajien puuttuminen, mutta onneksi Özilin laatu muun muassa oli lopulta liikaa vierailijoille ja tietysti Campbell, Giroud ja Ramsey saivat myös tärkeät onnistumiset maalien muodossa.

Oikeastaan kaikki muut tulokset olivat meille suosiollisia, joten kierros oli huomattavasti parempi kuin olisi ennakkoon voinut toivoa. Olemme sarjakakkonen uskomatonta kautta pelaavan Leicesterin takana. Tämä on käsittämätöntä, kun katsoo kuinka heikosti tai ainakin epätasaisesti olemme suurimman osan kaudesta pelanneet.

Pelkkää sarjataulukkoa tuijottamalla voi todeta asioiden olevan hyvin ja jopa omissa käsissä jos haluaa puhua mestaruudesta tai mestaruustaistelusta. Silti esityksemme, loukkaantumistilanteemme ja ennen kaikkea esitystemme laatu ei vain ole millään tapaa sellainen, että se antaisi uskoa mihinkään muuhun kuin maksimissaan siihen perinteiseen taisteluun kolmos- ja nelossijasta.

Ymmärrän tämän olevan hyvin synkkä ennustus joidenkin mielestä sarjataulukkoon peilaten, mutta valitettavasti tämän saman kuvion on nähnyt niin useasti viimeisen vajaan 10 vuoden aikana jos seuraa on pidempään aktiivisesti kannattanut.

Se, että voittaa yhden sarjan heikoimmista joukkueista kotikentällä juuri ja juuri ei vielä suuressa mittakaavassa ole mitään. Nämä ovat niitä rutiinivoittoja, jotka eivät ole mitään ihmeellisiä, vaan ennemminkin aivan pakollisia jos haluaa ylipäätään olla neljän joukossa puhumattakaan paremmista sijoituksista. WBA ja Norwich kahdella edelliselle kierroksella olivat samaa sarjaa ja niitä emme kuitenkaan pystyneet voittamaan, joten se kertoo aika paljon.

Eilen kierrätyksestä ei ollut tietoakaan, kuten saattoi ennustaa, vaikka vastassa kotikentällä oli sarjan yksi heikoimmista joukkueista. Debuchy tai Gabriel eivät saaneet minuuttiakaan, vaan Wenger mieluummin riskeerasi Koscielnyn ja jatkoi Bellerinin peluuttamista, vaikka mies pelaa vasta ensimmäistä täyttä kauttaan tällä tasolla ja otteet ovat olleet jo jonkin aikaa laskusuunnassa.

Niin paljon kuin haluaisin uskoa eilisen tekevän jotain eroa tai muutosta isoon kuvaan niin en vain pysty asiaa sillä tavalla näkemään. Voitimme mutta siitä huolimatta kaikki ongelmat ovat edelleen olemassa ja sen takia edes tällä kaudella mestaruus on vain kaukainen toive, vaikka tämän parempaa mahdollisuutta tuskin on luvassa ties moneenko vuoteen.

Kaikesta tästä huolimatta eilinen oli hyvä päivä ja Manun, Chelsean, Cityn ja kumppaneiden konttaus on aina mukavaa seurattavaa. Vielä parempaa se olisi jos vain ottaisimme siitä todella hyödyn irti ja sitä emme tälläkään kaudella valitettavasti tee.