Neljäs yritys ja normitulos Southamptonin vieraana

Southampton – Arsenal 4-0 (1-0)

Ennakkoasetelmat otteluun olivat, että meillä oli alla loistava voitto Manchester Citystä ja Southampton ei ollut voittanut kuuteen viimeiseen otteluun. Lisäksi muiden tuloksia todistaessa oli paikka nousta taas liigan kärkeen. Kaikki piti olla niin hyvin kuin vain se oli mahdollista.

Karu totuus kuitenkin tuli vastaan hyvin nopeasti. Puheet sarjan kärkipaikasta ja mestaruudesta ovat vain liikaa Wengerin joukkueille, kuten on ollut jo yli 10 vuotta. Kaava on sama kerta toisensa jälkeen. Aina kun on tilaisuus nousta piikkipaikalle tai jatkaa hyviä otteita tapahtuu romahdus ja eilen se oli täydellinen.

Esityksemme oli täysin ala-arvoinen ja ei jättänyt mitään selittelyjä. Southamptonia vastaan ei vain voi hävitä jos haluaa voittaa mestaruuden puhumattakaan täydellisistä murskalukemista.

Olisiko esityksemme voinut olla yhtään heikompi jos Wenger olisi kierrättänyt edes vähän sen sijaan, että aloitti taas samalla avauksella kuin kolmessa vai neljässä viime ottelussa. Tämä ei välttämättä ole kuitenkaan olennaisinta, sillä emme vain ole lähelläkään sitä tasoa, jota mestaruuteen vaadittaisiin oli kentällä ketä tahansa Wengerin ollessa manageri.

Managerimme aina kehuu mental strenghtiä, mutta todellisuudessa tämä joukkue on täysin managerinsa näköinen ja kovassa paikassa sitä voitontahtoa, henkistä kovuutta ja todellista johtajuutta ei löydy ainoaltakaan pelaajalta. Helppoa se on silloin johtaa, peli kulkee ja hommat sujuvat, mutta todelliset johtajat nousevat esiin vaikeilla hetkillä ja kuten eilen nähtiin ei joukkueessa ole ainuttakaan sellaista puhuttiin sitten managerista tai pelaajista.

Saimme Southamptonin kolmoshyökkääjän Longin näyttämään joltain Suarezin, Neymarin ja Messin hybridiltä ja tämä on täysin anteeksiantamatonta. Yleensä edes aiempina vuosina Sotonilla on kärjessä ollut Pelle tai Rodriguez ja joukkue on todella pelannut hyvin erityisesti avausjakson, mutta eilen esitys vastustajaltamme ei ollut edes niin loistava, vaan perushyvä suorittaminen hyvällä liikkeellä ja melko korkealla prässillä oli vain aivan liikaa meille.

Pelimme meni täysin sivuttaissiirtelyksi ilman mitään todellista uhkaa eteenpäin. Tämä on nähty niin useasti ennenkin ja tullaan näkemään tulevaisuudessakin. Todella masentavaa katsottavaa, kun mahdollisuudet olisi niin paljon parempaan, mutta henkinen kantti ei riitä ja valmennus ei vain saa pelaajista parasta irti kuin joissain otteluissa, eikä koskaan tarpeeksi säännöllisesti, jotta voisimme edes haastaa mestaruudesta tosissaan.

Se on aivan sama loppujen lopuksi kuinka halvalla mestaruus tulee menemään tai kuinka kilpailijat konttaavat, kun oma suorittamisemme ei vain riitä. Sellaista ihmettä ei ole olemassa, että tämä joukkue Wengerin johdolla olisi sarjan kärjessä toukokuussa sarjan loputtua.

Timo hyvin kommenteissa eilen vai toissa päivänä huomautti sarjaohjelmasta loppukauden osalta. Pari päivää sitten päivityksessä listasin asioita, jonka takia en usko meidän voittavan mestaruutta tai edes taistelevan siitä tosissaan loppuun asti. Päivityksestä unohtui otteluohjelma, joka kauden toisen puolikkaan aikana on huomattavasti kovempi kuin syyskaudella.

Kohtaamme muun muassa molemmat Manchesterin joukkueet, Liverpoolin, Stoken, Tottenhamin ja Evertonin vieraskentällä ja kaikki vähääkään historiaamme tuntevat ymmärtävät kuinka paljon tai oikeammin vähän pisteitä on luvassa näistä otteluista, kun Southamptoninkin kohtaamisen vieraskentällä saa nykyään listata joka kausi kategoriaan, että pisteitä ei ole tulossa kuin korkeintaan yksi tai ei edes sitä.

Wengerin kannattajat ja positiivisesti ajattelevat saava olla eri mieltä ihan vapaasti ja haluaisinkin kuulla perusteluja minkä takia mestaruus on mahdollinen tai oliko eilisessä jotain positiivista. Ei kai loukkaantumisia tai niitä ei ainakaan pelitapahtumien perusteella voinut havaita tulleen. Toki silti jälkikäteen saatamme kuulla pelaajan tai parin loukkaantuneen. Tämä tuskin olisi minkään asteen yllätys, mutta tämä tuli ainoana mieleen muuten täydellisestä fiaskosta.