Kloppin Liverpool vastassa Anfieldillä

Tämän illan ottelu on tavallista suurempi ja sen merkitys on iso tai tältä ainakin itsestäni tuntuu. Meidän olisi kyettävä hakemaan kolme pistettä, sillä pisteitäkin enemmän se olisi merkki joukkueen eteenpäinmenosta henkisellä puolella ja osoitus, että pystymme voittamaan silloin, kun paineet ovat kovimmillaan.

Liverpool ei ole parhaassa tilanteessa, sillä sen esitykset ovat olleet heikkoja viime otteluissa, tärkeitä pelaajia on loukkaantuneena ja vaikka muutama olisikin pelikunnossa, niin pelituntuma tai kunto tuskin ovat parhaita mahdollisia. Periaatteessa tämä kaikki tarkoittaa meidän olevan suosikkeja otteluun, vaikka Anfieldillä pelataankin. Yleensä tämä ei ole ollut hyvä merkki, kun mestaruus, kärkipaikka tai suosikin viitta laitetaan meidän hartioille. Toivottavasti tänään on toisin.

Tilastomme Anfieldiltä on hyvä liigaotteluissa, sillä tappioita ei taida olla kuin yksi viimeiseen seitsemään vai kahdeksaan vierailuun. Tasapeli on minimivaatimus, mutta voitto olisi se mitä todella tarvitaan. Toisaalta tilastoja katsoessa Kloppin saldo huippuotteluissa on kova lyhyen Liverpool uran aikana. Vieraissa ovat kaatuneet muun muassa Manchester City ja Chelsea selvin lukemin.

Liverpoolin pelisuunnitelman voisi kuvitella olevan hyvin samantapainen kuin Southamptonin pari viikkoa sitten. Aktiivinen ja melko korkeakin prässi, jotta pelinrakentelumme vaikeutuu. Avainasia lienee kuitenkin Özil ja saako Liverpool Lucasia ja Cania peluuttamalla saksalaismaestromme kiinni. Jos se onnistuu niin silloin tulee vaikeaa, sillä Sanchezin sivussa ollessa muita ratkaisijoita joukkueesta ei oikein löydykään. Ehkä Ramsey jos kaikki tähdet ovat kohdallaan, mutta tämä on harvinaista.

Omassa pelissämme ja hyökkäämisessä voisi käyttää hyväksi Liverpoolin heikkoa maalivahtitilannetta ja keskuspuolustusta, joka on varamiehinen, kun siellä saattaa pelata jopa vasta eilen lainalle hankittu Caulker. Mignoletilla on ollut vaikeuksia keskityspalloissa, joten ei muuta kuin Giroudille palloja päähän niin pelitilanteissa kuin erikoistilanteissakin. Erityisesti kulmissa voisi tehdä Swansea ottelun tapaan jonkinlaisen pelaajakasan maalivahdin eteen, kuten Fabianskille tehtiin. Hyvällä tuurilla tuloskin olisi sama ja saisimme halvan maalin, kuten Koscielnyn osuma Walesissa oli, vaikka se ei kulmasta tullutkaan.

Avauskokoonpanoamme mietittäessä ei pitäisi olla kovin paljoa epäselvää. Puolustus on normaalissa koostumuksessa, keskikentän pohjalla Flamini ja hiukan ylempänä Ramsey. Oikeastaan toisen laiturin paikka voi olla ainut missä Wenger saattaa miettii valintaansa. Toivottavasti se on kuitenkin Campbell, sillä costaricalainen todellakin ansaitsee minuutit ennen Oxia. Ansaitsisi jopa ennen Walcottia viime aikojen perusteella, mutta tätä tarvitsee miettiä vasta Sanchezin palatessa kentälle.

Oikein valmistautuneena, hyvällä asenteella ja oikein valitulla avauksella meillä on kaikki mahdollisuudet kolmeen pisteeseen. Se vaatii kuitenkin paljon ja useimpien asioiden pitää olla kunnossa. Joka tapauksessa tässä jo oikein odottaa iltaa.

COME ON YOU GUNNERS!!!

Advertisements

54 thoughts on “Kloppin Liverpool vastassa Anfieldillä

  1. Hiljaista on, mutta avataan peli. Lääke pitäisi löytyä Liverpoolin prässipeliin tai voi tulla rumaa jälkeä. COME ON YOU GUNNERS!!!

  2. Cech
    Bellerin Merte Kos Monreal
    Ramsey Flamini Theo Campbell Özil
    Giroud
    Subs: Macey Gibbs Chambers Arteta Ox Iwobi
    Ja bonuksena Kolo poolin topparina
    GOYG

  3. Ei Poolin mielikuvitus ja rakentelu kyllä kummoista ole. Mutta floppi-Firmino vaan tuulettaa verkkoja.

  4. Tuo tuo Firminon toinen maali, ni olihan se sellainen, että joskus noita tulee. Hieno maali.. Nyt vaan pitäisi itse kaivaa lisää tehoja omaan tekemiseen.

  5. prkl millä asenteella taas lähdetään pelaamaan. Aivan rotsi auki… Ja yllättäen liverfoollilla tuntuu kaikki onnistuvan

  6. Ollaan ihan ku…ssa Klopp-prässin kanssa. Pallo polttaa jaloissa, hyökkäyspäässäkin pistetään sivurajasta yli. Poolille tilanteita solkenaan.

  7. Käy mulle Ollikin.Tää haisee nyt ihan takavuosien 4-4 tasuria…muistaako heimoveljet kun Arshavin teki 4 pörsää poolia vastaan?
    Kyl me tää hoidetaan

  8. Onhan tuo Campbell kyllä mielenkiintoinen ja liukas pelaaja, mut pysyisi nyt pystyssä ennenkuin alkaa liikaa hävettämään katsoa.

  9. Mitenköhän, saako Klopp puristettua punakoneesta lisää höyryä? Jos saa, vievät pelin. Toisaalta, vaikea siihen on uskoa ja tiukka matsi voisi kääntyä ihan hyvin vieraille. Veikkaan enää yhtä maalia.

  10. Campbelliltä pari maagista suoritusta ekalla puoliajalla, mutta muutaman tilanteen olisi sitten taas voinut kyllä pelata huomattavasti paremminkin. Öziliä ei kyllä ole kuvissa paljoa näkynyt, kun ei arsu saa rakenneltua yhtään syöttöpeliä puolen kentän jälkeen. En sitten tiedä saiko syötön Giroudin maaliin vai hipaisiko Ramseytä matkalla vai oliko Mignoletin oma maali. Helposti näyttää kyllä uppoavan tänään Poolin päähän ja Mignoletin peli on todella haparoivan näköistä. Hyvä niin, kun oma puolustus sählää huolella ja Flamini on laittanut pyhäkoulukengät jalkaan peliin ja miehestä juostaan keskikentällä 100-0 ohi kuten oli tietysti jo ennen peliä odotettavissa. Tokalle puoliajalla pari maalia lisää ja homma pakettiin. COYG!

  11. Ihan liikaa kohelletaan omassa puolustuspäässä, kun pallo on jo omilla. Lähdetään yrittämään jotain käsittämätöntä ja sitten pallo onkin jo kovaa vauhtia matkalla kohti omaa maalia.

  12. Vaikea kyllä sanoa, miten tämä jatkuu. Özil ei viihdy Klopp-prässissä, mutta tosiaan, jaksaako pool koko ottelun tuota prässiä. Ideahan varmasti oli ekalla puoliajalla hankkia etumatkaa. Toisaalta tässä voi käydä miten vain. Jopa sitä että Kolo ei sössi ratkaisevasti.

  13. Nyt kyllä sellainen höpnadi Arsenalin päässä, että valitettavasti tämä voi loppua vain yhdellä tavalla.

  14. Maalin johto ja otetaan moottori pois kentältä ja jätetään päättömät kanat kirmaamaan keskenään. Huhhuh.

    • Jännä homma kun iskee Artetaa sinne juoksemaan, eikä kyllä Ox tai Gibbskään vakuuttaneet. No tosin penkillä ei juuri pelimiehiä ollut. Olisko sitten kannattanut pistää vaikka Iwobi kentälle jommankumman sijaan.

  15. Saatanaa!!!!

    Nyt ei tuu uni taas. Kuinka tämä voidaan sössiä! Tehtiin Chelseamainen bussi 16 rajalle ja miten kävi?! Ja Leicester tietenki voitti…

  16. Ekan puoliajan jälkeen tasapeli olisi kelvannut (Näytti muuten hyvin kelpaavan wengerillekin)… Mutta mitä helvetin pupellusta päästää poolin tasoihin, ei hyvää päivää. Ollia lukuunottamatta kaikki hyökkääminen oli onnetonta rimpuilua, johtomaalin jälkeen. Olisi ollut monta paikkaa pistää pelii nippuun. Ehdottomasti menetetyt 2pinnaa.

  17. Raskas matsi oli. Stoke pelasi kotonaan helpon matsin, joten sunnuntaina on kyllä entistäkin vaikeampaa. Ja joo, eroa ois nyt saatu muihin – paitsi leicesteriin, joka nousi taas tasapisteisiin.

    Miten voi olla, että pool onnistuu usein meitä vastaan lopussa. Pari tilannetta sössittiin tokalla puoliajalla itsekkyyteen. Tasuri sinänsä siedettävä tulos.

  18. Campbelliltä hyvä peli. Giroudiltakin hyvä suoritus, vaikka yhden avopaikan söhelsi. Walcottilta aivotonta kohellusta taas. Jos joku pölhö sen 20 milliä tarjoaa niin myyntiin vaan. Samoin kuin Ox, wilshere ja gibbs. jostain sitten parempia brittejä tilalle.

  19. Onhan tää ihme kausi – Huth tekee ratkaisevan maalin, jolla hilataan joukkue jaetulle kärkipaikalle. Pusku seisovien jaloin ilman mitään häirintää, jessus.

  20. Vielä yksi: kieltämättä sillä oli vaikutusta, että meiltä oli kait kuusi samaa pelaajaa avauksessa kuin lauantain cup-matsissa – Poolilta ei kait juuri ketään. Pool ei tokalla jaksolla enää jaksanut hirveästi prässätä, mutta meidän jannuilta taisi bensa loppua vielä pahemmin.

  21. Ja kerta kiellon päälle: kun kerran lopussa lähinnä puolustettiin, miksei sit artetan sijaan laitettu Gabrielia rouhimaan.

  22. Mielestäni ihan oikeutettu lopputulos, vaikka telkkari olikin lentää pihalle lumihankeen sillä hetkellä kun Allen tälläsi pelin tasoihin Cechin räntäsateen liukastaman hanskan kautta. Ihan mielenvikainen pelitaktiikka kyllä tänään, Arsu ihan köysissä koko matsin ja tuskin loi tilannettakaan Poolin päätyyn sen jälkeen kun Giroud iski munkin rysään 55. minuutilla. Todella huonosti toimiva kilppari sen jälkeen ja Pool koputteli yli puoli tuntia jatkuvasti ovea joten oli ainakin itselle melko nähty että omissa soi. Morenon muuriin kilpistyneen vaparin jälkeen ehdin jo hetken alkaa toivoa parasta ja fiiilistellä 5 pisteen potentiaalista kaulaa Cityyn, mutta iskihän se todellisuus ja kylmä suihku niskaan sieltä sitten kuitenkin. Vaihtopolitiikka oli Wengerin osalta mielestäni aika odotetun kehno, sillä en tiedä mitä asiaa Oxilla ja Artetalla oli kentälle. Mieluummin vaikka sitten Chambers ja Gabriel peliin, kun kerta oli selkeästi tarkoitus vain puolustaa omaa maalia ja parkkeerata bussi rangaistusalueen rajalle. Toivottavasti Sanchez tekee paluun Stoke-peliin, koska Walcott oli taas aivan näkymätön yhtä miehelle tyypillistä säärenkorkuista maalin eteen tarjoilua Giroudille lukuun ottamatta. Campbell on parantanut peliään sen verran paljon nyt kun on saanut vastuuta, että miehen on vain yksinkertaisesti oltava aloittava pelaaja ja Walcottin tiputtava penkille kunhan saadaan Sanchez takaisin täyteen pelikuntoon. Sarjakärjessä kuitenkin jatketaan Britannia Stadiumille, joten ei tässä asiat missään nimessä kehnosti ole. Sunnuntaina sitten täysi pistepotti, niin että myös pysytään siellä. COYG!

  23. Ei ollut tosiaan Cechiltä mikään paras peli. Ensimmäisen sylki suoraan eteenpäin. Ja kolmas lipsui… Noh keli oli mitä oli. Wengerin piikkiin näytti vähän menevän homma.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s