Mohamed Elneny

Eihän siinä mennytkään kuin puolitoista siirtoikkunaa, että managerimme sai hankittua yhden kenttäpelaajan. Melko verkkainen on vauhti jos ajatellaan joukkueen vahvistamista ja ylipäätään uusimista tasaisella tahdilla. Joka tapauksessa hienoa saada tämä kauan jauhettu Elnenyn siirto viimein päätökseen.

Elnenyn tasosta ei itselläni ole mitään kuvaa ja olen ainoastaan lukenut juttuja miehen tasosta ja esityksistä. Ymmärtääkseni kyseessä ei ole puhdas keskikentän pohjapelaaja, jota eniten tarvitsisimme, vaan Elneny on kai enimmäkseen pelannut box to box -roolissa Baselissa ja maajoukkueessa. Tämä ei kuulosta kovin hyvältä, mutta onneksi Elnenyllä silti on kokemusta myös keskikentän pohjalla pelaamisesta.

Coquelinin, Cazorlan sekä tietysti jatkuvasti loukkaantuneina olevien Rosickyn ja Wilsheren puuttumisen takia hankinta keskikentälle oli melkeinpä pakollinen, sillä yksi uusi loukkaantuminen ja silloin näkisimme Chambersia tai Oxia keskikentän keskustassa ja tätä tuskin kovin moni haluaa nähdä keskellä mestaruustaistelua.

Toivottavasti Elneny onnistuu, mutta täytyy sanoa Wengerin tekevän taas asiat todella vaikeasti ja ottavan massiivisen riskin ostamalla egyptiläisen sen sijaan, että olisi ostanut esim. Wanyaman tai jonkun muun tasonsa osoittaneen jolloin ei olisi tarvittu mitään sopeutumisaikoja Valioliigaan tai ylipäätään tarvitsisi miettiä riittääkö taso.

Muutenkin managerimme aiemmat puheet osoittautuivat taas täydelliseksi valehteluksi. Viime kesänä ei ollut saatavilla parempia pelaajia kuin joukkueessa jo oli ja ainoastaan se top top quality eli huippulaatu kelpaa, kuten managerimme sanoi viimeksi joulukuussa ennen siirtoikkunan aukemista. Elnenykö nyt sitten on sitä huippulaatua, joka on tasonsa osoittanut? Aika kaukana egyptiläinen on tuosta ja tällä en tarkoita, että mies ei voisi olla todella onnistunutkin hankinta. Joka tapauksessa jälleen kerran Wengerin puheet ja teot ovat todella kaukana toisistaan.

Miksi yksinkertaisesti ottaa riskejä hankintojen suhteen, kun vuosikausien jälkeen nyt on ylivoimaisesti paras mahdollisuus viimein päättää 11 vuoden putki ilman mestaruutta. Rahaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta managerimme mieluummin jahtaa taas jotain alepelaajia pienemmistä liigoista kuin turvautuu todistettuun laatuun. Kyse ei ole mistään muusta kuin Wengerin itsepäisyydestä ja halusta todistaa kaikille muille pystyvänsä voittamaan tällä tyylillä. Valitettavasti vain vuodet ovat todistaneet, että näin ei ole käynyt, eikä tule käymään jatkossakaan.

Positiivista on Elnenyn olevan mukana jo todennäköisesti sunnuntaina Stoke ottelussa. Saapa uusi hankitamme ainakin heti todellisen kulttuurishokin Britannia Stadiumin vihamielisessä ympäristössä.