Toisiko kahdeksas yritys toisen voiton Stoken vieraana?

Argumentteja löytyy varmasti sen puolesta, että viimein voitamme Stoken vieraskentällä, mutta samoin niitä löytyy miksi sama viime vuosien murheellinen saldo saattaa hyvin saada jatkoa.

Aloitetaan positiivisilla tai toivoa antavilla perusteluilla. Lisää loukkaantumisia ei tullut Liverpool ottelussa ja Stoke on vielä pahemmassa peliruuhkassa kuin me, sillä joukkue on mukana Liigacupin välierissä. Sanchez saattaa olla tänään takaisin kokoonpanossa ja tämä olisi suuri plussa. Tosin vain siinä tapauksessa, että takareisi on 100 % kunnossa, eikä mitään riskejä oteta, sillä chileläinen tulee olemaan aivan äärimmäisen tärkeä pelaaja loppukauden ajan mestaruustaistelussa.

Kaikki huonot putket katkeavat joskus ja niin täytyy käydä jossain vaiheessa meille Britannia Stadiumillakin. Viime kaudella voitimme ties kuinka pitkään aikaan Old Traffordilla samoin kuin tällä kaudella Grovella Manun. Myös City kaatui vieraissa viime vuonna, joten enää jäljellä näistä perinteisistä varmoista tappioista tai vähintään pistemenetyksistä on Stamford Bridge ja tämän päivän peliareena Britannia Stadium.

Pitäisin myös Stoken muuttunutta pelityyliä meille paremmin sopivana. Ennen se oli pelkkää erikoistilannetta ja pitkää palloa, mutta nykyään B*rcan entisten junnujen, Arnautovicin ja Shaqirin myötä joukkue on paikoin esittänyt tällä kaudella huikeaa hyökkäyspeliä ja näin oli muun muassa molempia Manchesterin joukkueita vastaan.

Tietysti joukkueesta löytyy vieläkin Shawcross, Whelan, Adam ja monta muuta joiden päätavoite on vain rymistellä ja jopa suoranaisesti yrittää vahingoittaa mahdollisimman montaa meidän pelaajaa. Silti kokonaisuutena näkisin Stoken pelityylin muutoksen olevan meidän etu ja todella toivon sen näkyvän päivän ottelussa.

Kotijoukkueen puolelta pientä kysymysmerkkiä on loukkaantumisten suhteen hyökkäyspäässä Arnautovicin ja Shaqirin kohdalla. Molemmat ovat viime aikoina olleet hyvässä ellei loistavassa iskussa, joten ei haittaisi yhtään jos edes toinen olisi sivussa. Toki tämä luultavasti sitten tarkoittaisi Waltersin tai Crouchin avauspaikkaa ja enemmän sitä Stoken viime vuosien pelityyliä.

Meidän kokoonpanossa en näe paljoa muuttujia tämän hetken parhaaseen kentälle saatavaan avaukseen. Sanchezin pelaaminen on ainoa kysymysmerkki mikä samalla vaikuttaa vähän muuhunkin. Kuka tippuu avauksesta jos Sanchez palaa omalle paikalleen? Peliesitysten perusteella sen pitäisi olla Walcott, sillä Campbell on viime aikoina ollut huomattavasti parempi. Tietäen kuitenkin Wengerin toimintatavat ei edellisillä peliesityksillä ole suurta väliä ja näin ollen todennäköisesti Walcott jatkaa kausarilla avauksessa.

Voitto on täysin otettavissa, mutta se vaatii paremman esityksen kuin vaikka Liverpoolia vastaan. Alusta asti joukkueen on oltava hereillä ja valmis vastaamaan kovaan ja todennäköisesti törkeisiinkin otteisiin. Samalla on kuitenkin vältyttävä typeriltä ylilyönneiltä, sillä on aivan selvää, että meille heilahtaa punakortti paljon helpommin kuin kotijoukkueen pelaajille.

Ei välttämättä olisi huono idea antaa Stokelle pallonhallinta suosiolla ainakin aluksi samoin kuin joissain vaikeissa vieraspeleissä on tehty. Stoke on ollut näkemissäni otteluissa vaarallisimmallaan nopeissa vastaiskuissa Arnautovicin ja kumppaneiden johdolla.

Samoin Shawcrossin johtamaan puolustukseen pitäisi tehota vastaiskupelaaminen hyvin ja se olisi ehkä mahdollista jos saataisiin kotijoukkue pallonhallinnan myötä nousemaan normaalia ylemmäksi. Yleensähän näissä peleissä Stoke on sumputtanut keskustan tukkoon ja pitänyt linjan alhaalla, eikä meillä ole ollut mitään lääkettä siihen. Toivottavasti tänään nähdään jotain muuta.

COME ON YOU GUNNERS!!!

Advertisements

33 thoughts on “Toisiko kahdeksas yritys toisen voiton Stoken vieraana?

  1. Ei näkynyt taaskaan öziliä harjoitus kuvissa. Kaveria ihan oikeasti säästetään peleihin. Fiksua. Sillä askel on vähän parissa viime pelissä painanut ja peli huumori ollut koetuksella.
    Tänään on saksalaisen arsenal uran tähän asti kovin koetus. Ainakin noin säärien osalta.
    Kiulutteluun ei ole nyt varaa

  2. Debuchy on ilmeisesti lähdössä Arsenalista vielä tämän siirtoikkunan aikana, joka kyllä kieltämättä ei ole yllätys kun ei ole päässyt käytännössä ollenkaan pelaamaan. Viimeistään tietysti se. että ei päässyt pelaamaan edes FA-cupissa oli varmasti se viimeinen naula arkkuun siirron suhteen. Pitää nyt vaan toivoa, että Bellerin pysyy terveenä kauden loppuun saakka. Tänään voitto Stokesta ja uuteen viikkoon sarjakärjessä. COYG!

  3. Toivotaan et Özil on pelikuntoinen, samoin Alexis. Järkevällä rotaatiolla Debuchy pysyisi tyytyväisenä ja pelaavassa ringissä.Mut tunnetusti Wenkku ei ymmärrä rotaation päälle tuon taivaallista.Toivotaan tosiaan, et Bellerin pysyy ehjänä.
    Express ei ole maailman luotettavin lähde,mut heittivät huhua et barca ois tarjoamassa kesällä Ramsey’stä n. 70 miljoonaa puntaa.Mene ja tiedä, mut jos Ramsey lähtis, niin tilalle tarvittas nopeesti a-luokan kaveri.
    Britannialta napattu ilmeisesti 2010 viimeksi 3 pojoa…tänään lähtee, voitolta haisee.
    Kommentoikaa poolin ja munan kohkaamista, kuka matsin näkee.
    Tasuri vois olla hyvä tulos, tai poolin nihkeä voitto, jos halutaan et Van Gaal saa lähdöt!

  4. Just seuran muna matsin yksi laukaus kohti maali sepä tylsä jengi maksapool paina päälle ei toi henderson ikinä tuu olemaa gerrard tänään flamsteri näyttää stoke pojille missä kaapin on

  5. Cech
    Kos Merte Monreal Bellerin
    Ramsey Flamini Ox Campbell Theo
    Giroud
    Subs: Ospina Chambers Gabriel Gibbs Arteta Iwobi Elneny
    Avaus ei paljon yllätä, toivotaan et Theo & Ox ei törm
    äile toisiinsa 🙂 COYG

  6. Saas nähdä.. ei nyt kauheesti vakuuta tuo kokoonpano. Toivottavasti Özilin sairasloma ei veny liikaa.. TOISAALTA.. Vastassa joukkue, joka helposti voisi teloa Saksalaisen loppukaudeksi telakalle, joten ehkä parempi näin.

  7. 0 hyökkäysvaihtoehtoa penkillä. Uskomatonta. Tai no yksi junnu, joka ei ole esittänyt vielä mitään, eikä voi olettaa kääntävän peliä Britannialla.

  8. Luulin, että Alexis olisi vähintään penkillä tänään, mutta ei.. Rupee huolestuttamaan, että mikä se todellinen tilanne miehen pelikunnon suhteen on.

  9. Tilanne on kyllä aika karmea – ainoa penkillä oleva hyökkäyspään pelaaja on kokematon junnu. No, näillä mennään.

  10. Toivottavasti Özil ei ole pitkään poissa, vähän kyllä itseäkin kuumottaa toi Sanchezin tilanne, kun mies on nyt jo melkein kuukauden ollu ”lähes pelikunnossa”. Tietysti hyvä. ettei miestä liian kiireellä yritetä tuoda takas, kun loukkaantuminenkin oli alun perin suhteellisen amatöörimäistä toimintaa kun miestä peluutettiin ja peluutettiin vaikkei ollutkaan kunnossa. Toivottevasti ei nyt ainakaan käy ”Welbeckit” ja ilmoiteta parin viikon päästä että mies joutuu leikkauspöydälle ja loppukauden sivussa. Ei tosiaan mikään mestarijoukkueen avaava kokoonpano tällä hetkellä ja keskikenttä kyllä loukkaantumisten myötä todella heikko. Penkiltä vaikea löytää myöskään apuja oikeastaan mihinkään taktiseen muutokseen, ehkä korkeintaan siihen ”kilpparipuolustukseen”. Mielenkiinnolla kyllä ootan jos vaikka Elneny pääsis jo tänään kentälle. Kyllä pitäis tosin olla näilläkin äijillä tää matsi ihan voitettavissa. COYG!

  11. Mark Lawrenson höpisee Arsenalin voittavan tänään ja olevan mestaruusvsuhdissa. Yleensä Pool-mies on aina väärässä Arsenalin suhteen.

  12. Campbell ollut kyllä todella vakuuttava viimeaikoina. Jos sama meininki jatkuu, niin voihan sitä alkaa haaveilla siitä, että Özil keskellä, Alexis vasemmalla ja Joe-poika oikealla.

  13. Hitto toi Walcott pelaa taas kyllä penkin alle. Toivottavasti skarppaa tokalle puoliajalle, ei nimittäin saanu yhtään mitään aikaa ekalla nelivitosella. Campbell ollu taas positiivisella asenteella mukana hommassa ja hyvä vapauttava syöttö Giroudille, jonka lisäksi ei kyllä saatu yhtään rehellistä maalintekopaikkaa luotua. Vaikuttaa vähän siltä että Cech saa pitää nollan jos tästä kolme pistettä halutaan raapia mukaan.

  14. Stoke jaksaa lisätä höökiä ja painaa suunnanvaihtoja jalat tikaten. 0-0 tai 1-0 vaikuttaisi olevan lopputulos.

      • Taivainen totesi, ettei näkemiensä Arsenal-pelien perusteella ymmärrä, mitä Wenger näkee Campbellissa. Ilmaisi selkeästi, ettei puhu vain Stoke-pelistä. Ja olihan se toinen jakso todella heikko. Ylipäätään Campbell lähinnä sai saumansa siis loukkaantumissuman seurauksena, sitä ei voi kukaan kiistää.

        Campbellilla on paljon yhteistä Rosickyn kanssa, vaikka pelipaikka ja rooli ovat erilaiset. Paljon työhaluja ja varsinkin juoksuvoimaa, haastamishaluja ja kuljetushaluja. Tehot vaan puuttuvat pahasti rooliin nähden. Lisäksi Campbellia ei pallo tottele aivan tarpeeksi hyvin suurseuratasolle. Espanjan liigan perustasoa keskikastiin ja sen alle. Campbell osaa keskittää, mutta syöttövarmuus keskikentällä jää vajavaiseksi.

  15. Se olikin perus pettymys stoke kotikenttä
    Mielenkiintoinen ensi viikon Chelsea peli ollaan 19p edellä mut riittäkö itseluottamusta tahtoo

  16. Jäi 3 pistettä niistämättä ja tapahtumiin nähden saamme olla pisteeseen tyytyväisiä. Selkeät maalintekopaikat meni kieltämättä selkeästi stokelle.Samaan hengenvetoon on todettava, että Cech meille pointsin pelasti.
    Pelaajaringin laajuus? Oliko meillä resursseihimme nähden riittävän laadukas ryhmä jalkeilla tänään?
    Löytyikö penkiltä apuja, riittävästi?
    Oltiinko penkillä hereillä?
    Chambers sisään 90 min. kohdalla?
    Toivottavasti Wenkku avaa sanaisen arkkunsa, pres confassa.
    Levollisin mielin kohtI chelski koitosta kuka pystyy, mä lähden etsimään nitroja…
    Positiivista kuitenkin et ollaan keulilla

  17. Alle puolet ottelusta nähneenä voi sanoa, että voittoon ois tarvittu tuuria. Ilmeisesti pari paikkaa oli (en nähnyt), mutta lopussa Stoke myllytti aika lailla. Tällä kertaa vältimme lopun takaiskun.

    Özilin pitäis olla mukana chelski-ottelussa. Saas nähdä. Sama Sanchezin kohdalla.

  18. Jos Timon ja Taivaisen mielestä Joel on surkea ni kyllä Se kuitenkin oxin ja Theon jättää taakseen mennen tullen.Jakelee sellasia tikkareita mitä oxille ja Theolle ei tule edes mieleen.Ole täysin eri mieltä.Sanzhez ja Joel ykkös laidat MUN mielestä kans.

  19. Oxin tehot ovat hiukan kohentuneet. Vielä äskettäin yhdeksän kymmenestä syötöstä/keskityksestä meni muualle kuin piti. tänään enää kuusi kymmenestä. Tehot ovat olleet kateissa koko kauden. Olen Campbellistä samaa mieltä Taivaisen ja Timon kanssa.

  20. Oxilla on heikompi jakso, se on selvä. Potentiaalia on kuitenkin aika paljon, lädiksi erittäin paljon. En nyt viitsi aloittaa taas tätä myllyä, kuka lädi pitäisi myydä miten nopeasti. Niin kauan kuin seurassa hölkkäilee Rosickyn ja Artetan kaltaisia sankareita, yhtään lädiä ei ole mitään syytä myydä. Tai no, tuhnu-Dannyn myisin koska vaan, koska hänellä taas ei ole potentiaalia, mutta eipä myynnistä ole pelkoa koska mies tavoittelee Rosickyn ennätysmäisen 18 kk loukkaantumisennätyksen rikkomista tosissaan.

  21. Johan oli vääntö mordorissa. Yleisö chanteineen ja vihellyksineen perusurpoja. Täytyy sanoa että kyllä se Campbell antaa toivoa joka saralla paremmasta kuin theo vasemmalla tai Ox. Theo puhtaasti hyökkääjänä ja maalintekijänä on sitten ihan eri asia. Ox tai Theo ei pysty antamaan samanlaista tukea alaspäin. On se pistekkin keskiarvoa parempi mordorista kai…

  22. Totuushan on se, että Sanchez on ainoa maailmanluokan laituri Arsenalin rosterissa tällä hetkellä. Campbell on tasoltaan todellisuudessa ihan kolmoskorin äijä, jonka takia just ainakin ite oon ollut hyvin yllättynyt positiivisessa mielessä siitä, kuinka käyttänyt paikkansa nyt kun päässyt pelaamaan. Taidot ei tietenkään riitä ihan mahottomiin suorituksiin, eikä todellakaan pitäisi olla minkään sortin pitkän tähtäimen suunnitelmissa mukana Arsenalin kannalta, mutta tällä hetkellä antaa ihan kunnon vastuksen ihan tehojenkin valossa ”paperilla paremmalle” Walcottille, joka tuntuu pelaavan oikeastaan vain huonommin ja huonommin kaudesta toiseen (silloin kuin siis ylipäätänsä on edes pelikunnossa). Arsenal kaipaisi Sanchezin lisäksi kipeästi sitä toista ykköskorin laituria, sillä Walcott on ehkä hyvänä päivänä kakkoskorin äijä ja Ox, Welbeck ja Cambell kaikki sitten sieltä kolmoskorin puolelta. Vaikka Arsenal tarvisikin Giroudille kaveriksi jonkun toisen kärjen joukkueeseen, niin melkein yhtä polttava ongelma on mielestäni se, että tohon joukkueeseen on hamstrattu ihan liian monta tasoltaan riittämätöntä laituria jotka eivät tuo oikeastaan ollenkaan tehoja mukanaan.

  23. Varsinkin Campbellin ja Welbeckin pitäminen samaan aikaan joukkueessa on aika älytöntä. Kaksi työteliästä, puolustavaa laituria heikoin tehoin. Kyllä yhdelläkin tällaisella pärjää.

    Debuchyn myynti on aika ankeaa eikä ole mestaruusjuoksussa viisasta, vaikka miehen motivaatio onkin koetuksella. Pelejä on 20+ ja jos Bellerin loukkaantuu, hyökkäyspelistä poistuu tärkeä palikka. Eikä Chambers puolustussuuntaankaan ole ainakaan parempi. Ihmeellistä tämä ainainen Wengerin optimismi, että parhaat pelaajat ovat myös kestävimpiä fysiikaltaan.

  24. Tämä kausi on ainakin minulle näyttänyt, että Walcott on aivan puhdas kärki. Eilen kun pääsi muutaman kerran juoksemaan kärjen paikalta pystyyn niin oli heti vaarallinen. Toisesta tilanteesta olisi kenties pitänyt viheltää rankku.

    Laidalla Walcott pelaa todella surkeasti, varsinki vasemmalla. Ei voi ymmärtää seuraa tällä hetkellä. Olisi roudattu nyt sisään edes yksi varma vahvistus, mutta EIH.. Seuran johtokin voisi tahtoessaan pakottaa Wengerin tekemään kunnon hankinnan. Koko homma kusee niin että oksettaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s