Vihdoin Chelsea nurin?

Viimeisestä voitostamme Chelseasta on ehtinyt vierähtää aivan liian kauan aikaa. Voitimme viimeksi siniset lokakuussa 2011 eli yli neljä vuotta sitten. Tajutonta ja ei tällaisia tilastoja saisi olla olemassa oli vastustajan manageri Mourinho tai kuka tahansa. No Mourinho se ei enää ole, joten se antaa toivoa tälle päivälle.

Ilman Mourinhoa saldomme on aivan erilainen Chelseaa vastaan ja silloin olemme voittaneet yli puolet otteluista Wengerin aikakaudella. Toki tähän tilastoon vaikuttaa ensimmäisen noin 10 vuoden ajanjakso, jolloin emme koskaan hävinneet päivän vastustajallemme. Viimeiset 10 vuotta olisivat ja ovatkin myös ilman Mourinhoa erinäköiset tilastoissa.

Se tilastoista. Mourinhon saatua potkut ensimmäisen kerran vuonna 2007 olin paikan päällä, kun kohtasimme Chelsean Grovella melkein heti sen jälkeen. Tuossa ottelussa myös Ashley Cole pelasi ensimmäisen kerran Chelsean paidassa Grovella. Ottelu päättyi meidän 1-0 voittoon Gallasin puskiessa ottelun ainoan osuman kulmasta nykyisen ykkösmaalivahtimme taakse.

Toivottavasti historia toistaa tässä mielessä itseään ja esityksemme on jotain muuta kuin se on aina ollut Mourihon luotsaamaa Chelseata vastaan. Toinen tappio tai edes pistemenetys kaudessa olisi vain liikaa siniselle erityisesti katsoen kuinka heikkoa kautta vastustajamme pelaa.

Kokoonpanossamme ei pitäisi olla kuin yksi kysymysmerkki, joka sitten aiheuttaa mahdollisesti toisenkin valintatilanteen. Sanchezin pelatessa tippuu Walcott tai Campbell penkille ja valitettavasti se on lähes varmasti Campbell, vaikka mies onkin ollut huomattavasti parempi jo usean ottelun ajan.

Tietysti jos Wenger yllättäisi niin kärjessä olisi Walcott Giroudin sijaan ja pelitapamme olisi sama kuin loistavassa ManU voitossa kuukausia sitten. Ei olisi ollenkaan huono idea, sillä Ivanovic ja Terry eivät vauhdin puolesta ole enää mitään huipputasoa jos nyt sitä koskaan ovatkaan olleet.

Kärsivällisyys on avainsana tänään, sillä liian innokas hyökkääminen tulee varmasti kostautumaan. Chelsealla on kuitenkin hurja määrä taitoa, vaikka tuloksissa se ei ole näkynytkään viime aikoina. Fabregas varmasti haluaa tänään pelata hyvin ja jos Hazard ja Costa saavat aikaa ja tilaa niin kyllä he edelleen osaavat maaleja tehdä.

Perinteisesti myös turhia erikoistilanteita on syytä välttää ja ylipäätään erikoistilanteissa pitää olla todella tarkkana, sillä Willian vetää loistavia suoria vapareita ja kulmissa sekä sivuvapareissa Chelsea on edelleen yksi sarjan vaarallisimpia joukkueita muun muassa Terryn, Ivanovicin, Zouman, Cahillin ja Costan ansiosta.

Jos pääsemme omalle parhaalle tasolle tai lähelle sitä en näe mitään syytä miksi emme voisi voittaa. Tuomarin pitäisi olla tänään hyvä, sillä Clattenburg viheltää ja ainakin itse pidän miestä koko sarjan parhaana tuomarina. Ei pitäisi siis olla tiedossa mitään Dean showta, kuten aiemmassa kohtaamisessa.

Kolme pistettä kiitos, olisi jo korkea aika ottaa ne Chelseaa vastaan.

COME ON YOU GUNNERS!!!