Viidennelle kierrokselle

Arsenal – Burnley 2-1 (1-1)

Kierrätystä nähtiin paljon ja se vaikutti varmasti osittain esitykseemme, mutta onneksi kuitenkin niukka voitto pystyttiin ottamaan ja uusinta välttettiin. Esityksessä oli positiivisia asioita, mutta heikkouksiakin löytyi turhan paljon ottaen huomioon vastustajan olleen sarjatasoa alempaa.

Chambersin avausmaali oli upea suoritus ja muutenkin enimmäkseen topparin tontilla tai keskikentän pohjalla viime aikoina esiintynyt englantilainen pelasi hyvän ottelun erityisesti hyökkäyssuuntaan. Vokesin maalissa tekeminen olisi toki voinut olla paljon parempaa.

Sanchezin taso ja merkitys kävi eilen jälleen kerran täysin selväksi. Chileläinen on paras pelaajamme ja siitä ei ole mitään epäselvyyttä. Mies pystyy ratkomaan pelejä yksinään, eikä ole niin riippuvainen kanssapelaajien tasosta kuin muut. Lisäksi asenne ja taistelu loppuun tilanteessa kuin tilanteessa on mahtavaa katseltavaa.

Iwobi sai tilaisuutensa kymppipaikalla Özilin ollessa huilivuorossa. Englantilainen pelasi taas hyvin ja osoitti olevansa tällä hetkellä parempi pelaaja kuin Ox tai Walcott. Tietysti vielä on pitkä matka edes säännölliseen rotaatiorooliin liigapeleissä, mutta potentiaalia vaikuttaa olevan huomattavasti enemmän kuin aluksi kuvittelin. Etenkin tekniikka ja peliäly verrattuna Oxiin ja Walcottiin ovat huomattavasti parempaa Iwobilla.

Vähemmän vakuuttavia suorituksia nähtiin puolestaan Oxilta, vaikka mies toki keskittikin voittomaalin. Muuten kuitenkin ratkaisut olivat taas heikkoja, paljon harhasyöttöjä ja muutama pallonmenetys, joista parempi joukkue olisi voinut saada vaarallisia tilanteita aikaiseksi.

Lisäksi erityismaininnan heikosta suorituksesta saa Walcott lopun läpiajosta. Surkea ratkaisu, kun helppo syöttö viereen olisi taannut varman maalin Elnenylle debyyttiottelussaan. Ei tilanne onneksi mitään loppujen lopuksi maksanut, mutta vain osoitti kuinka keskinkertainen pelaaja Walcott lopulta on.

Ospina torjui yhden vaarallisen paikan 1-1 tilanteessa, kun Gray pääsi puolittaiseen läpiajoon laidalta. Tämän lisäksi kuitenkin otteet olivat melko epävarmoja, joka toki varmasti osittain selittyy pelituntuman puutteella. Silti Burnleyn maalissa olisi kolumbialaisvahti voinut mahdollisesti käydä poimimassa keskityksen, sillä niin lähelle maalia se tuli. Lisäksi ihmetytti, että minkä ihmeen takia Ospina joka ikinen kerta oikeajalkaisena pelaajana siirsi pallon vasurile, kun oli tarkoitus purkaa pitkällä. Yhdestä näistä tilanteista meinasi Burnley saada maalipaikan, kun avaus jäi lyhyeksi.

Yksittäisten pelaajien lisäksi olin pettynyt siihen kuinka hävisimme valtaosan kaksinkampailuista ja erityisesti pääpalloista lähes koko ottelun ajan. Maali oli tietysti malliesimerkki, mutta muutaman kerran sekä Koscielny että Gabriel olivat todellisissa vaikeuksissa vierasjoukkueen hyökkääjien kanssa ja myös keskikentällä muun muassa Elneny näytti kovin kevyeltä monessa kaksinkamppailussa.

Onneksi heikkouksista ja suuresta rotaatiosta huolimatta jatkopaikka pystyttiin nappaamaan ja ainoastaan sillä on loppujen lopuksi merkitystä. Unelma kolmannesta peräkkäisestä FA Cup voitosta elää edellään. Täytyy toivoa arpaonnen olevan edelleen suotuisa viidennen kierroksen osalta ja ainakin Chelsea on syytä välttää sekä myös vieraspeli Stokessa.

15 thoughts on “Viidennelle kierrokselle

  1. Todetaan korjauksena se, että Iwobi on nigerialainen.

    Kun ilmeisesti pari afrikkalaista nuorempaa superjunnua tulee sisään tässä ikkunassa tai kesällä (eri uutisten mukaan), näyttäisi afrikkalaisten osuus olevan rivakassa kasvussa. Arsenal on kaikkein suurimpia ulkomaalaisseuroja Afrikassa ja pelkään tämän faktan selittävän hankintapolitiikkaa aika paljonkin. Nations cup ja ainakin aiemmin nähty afrikkalaispelaajien suuri tason heittely jäävät ehkäpä sitten miinuspuolelle.

  2. Huhuja kiertää, että kaikkien lemmikkitsemppaaja Rosicky loukkaantui taas. Ja jo virallisesti myönnetystikin Wilsheren paluu viivästyy pitkälle kevääseen. Vielä ehtisi hankkia hyökkäävän keskikentän tai laiturin, ei Iwobilla vielä mestaruuteen mennä, Rosickystä puhumattakaan.

  3. Yes, Rosicky on sivussa ainakin seuraavat 6 vk. Ja loukkaantumis historia huomioon ottaen, loppukausi alkanee olla paketissa.Valitettavasti.
    Wilshirestä osui silmään mielenkiintoinen tilasto.Mies on oĺlut
    Arsenal uransa aikana loukkaantumisten vuoksi ulkona 143 ottelusta.Tämä tuskin lienee edes seura ännätys?
    Eilisestä jatkoon, yes. Ja ei muuta kuin kohti seuraavaa voittoa.

    • Eiköhän rocky voisi ripustaa nappikset naulaan.
      Tukkakin oli vaihtunut. Ei vaan pappa ole ikinä pysynyt kasassa. L.i.p rocky

      Mulla on jackyyn loputon usko ja toivo. Sillä jannun paita on mun ensimmäinen fanipaita ja häpeäkseni sitä nimeä mietittiin pitkään.
      Lotossa voittaminen lienee todennäköisempää vs että jacky pysyisi kunnossa edes puoli kautta

  4. Hyvä munkki kävi cup’in arvonnassa.
    Finaaliin on vielä matkaa, mut tie näyttää tasaselta!
    Siirtoikkunan lähestyessä, ei näytä ukkoa tulevan, eikä menevän.Ei tosin yllätä yhtään. Mut rauhallinen siirtoikkuna tää on ollut ylipäätään…

  5. Asiasta kolmanteentoista: jos canal + selostajat ovat välillä ärsyttäviä, niin kyllä nämä Viaplayn veijarit pyyhkivät lattiaa canalin kavereilla mennen tullen Aivan hirveää….

    • Jännä nähdäkin minne virkkunen/taivainen siirtyy tämän kauden jälkeen,saavatko pestit viasatilta vai ei.taivainen toki selostaa myös lätkää mutta virkkunen kai puhtaasti fudismiehiä.

      • Mikäli Viasatilla on budjetissa varaa, luulisi Virkkusen siirtyvän sinne. Toki siellä jo nyt näitä ”selostajia” (huutajia) on aika monta ja osa matseista tulee ilman suomiselostusta.

  6. Melkee paras olisi englanninkielinen selostus,ei näitä hyviä suomalaisia selostajia oikein montaa ole,ehkä innanen ainut ketä edes vähän sietää kuunnella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s