Mestaruustaistelu vaihtui taas nopeasti nelospaikan metsästykseksi

Arsenal – Southampton 0-0

Aloitetaan ihan puhtailla faktoilla. Neljään viimeiseen peliin olemme keränneet kolme pistettä ja kolmeen viimeiseen otteluun emme ole onnistuneet tehdä yhden yhtä maalia. Aika kaukana mestarin tai edes mestaruustaistelussa olevan joukkueen vireestä.

Aivan turha puhua mistään mestaruudesta, kun esim. Southamptonilta saa yhden pisteen, surkeimmalta Chelsealta vuosikausiin ei mitään ja Liverpooliltakin vain kaksi pistettä kauden aikana. Eilisen voi taas ohittaa yksittäisenä otteluna jos haluaa uskoa Wengerin selityksiä ja sulkea silmät tosiasioilta. Sama on kuitenkin toistunut jo vuosikymmenen verran, joten mistään yksittäisestä ottelusta ja tapahtumasta ei ole kysymys.

Wenger ei hankkinut kesällä kenttäpelaajia ja nyt tammikuun superhankinta Elneny ei mahdu edes vaihtopenkille. Tätä ei uskoisi jos joku kertoisi, eikä itse joutuisi todistamaan. Paikkoja loimme, kuten managerimme myönsi, mutta viimeistely oli taas totutun surkeaa. Ehkä asiaa auttaisi jos ostaisi hyökkääjän tai vaikka kaksi lisää? Ei ilmeisesti ja parempi mennä pelkällä Giroudilla neljättä vuotta putkeen, koska se näyttää toimivan timanttisesti. Lisäksi jos joku toimittaja kysyy aiheesta, niin parempi on pilkallisesti vastata tarinoilla Messistä ja siitä kuinka ketään ei vain ole saatavissa. Eikö eilenkään joku Austinin tasoinen hyökkääjä olisi tuonut mitään uutta peliimme vähintäänkin vaihdosta sisään tullessaan?

Sen sijaan managerimme jättää yhden vaihdon käyttämättä, koska penkillä ei ole ketään hyökkäyspään pelaaja, jolta voisi odottaa tehoja. Ox on aivan turha ottaa kentälle, sillä miehen tehot olivat liigassa nolla maalia ja nolla syöttöä kalenterivuoden 2015 aikana. Mieluummin siis managerimme ottaa 86 minuutin kohdalla kentälle puolustavan keskikenttäpelaajan, kun pitäisi hakea voittomaalia. Tämä on sellainen fiasko, että ei pahemmasta väliä ja samaa joudutaan Wengerin johdolla todistamaan vielä vuosia.

Kaikki tämä on täyttä toistoa edellisistä vuosista ilman mitään eroa. Ero tällä kaudella oli se, että tämä oli paras mahdollisuus kilpailijoiden kontatessa ennätysmäisesti, mutta siitäkään huolimatta emme ole yhtään lähempänä edes haastaa mestaruudesta kuin sen puolisen kautta, jonka jälkeen alkaa tämä perinteinen hyvin nopea syöksy kohti nelospaikkataistelua.

Niin ennalta arvattavaa ja mikään ei ole muuttunut aiemmasta meidän kohdalla. Puoli hyvää kautta joka kauden alusta tai lopusta, mutta Wengerin johdolla ei sellaista ihmettä enää tapahdu, että pelaisimme hyvän koko kauden ja edes haastaisimme mestaruudesta tosissaan aina huhti- ja toukokuulle saakka.

Eilen taisi olla legendaarinen Groundhog Day, mutta meillä ei kyse ole pelkästä päivästä vaan kaudesta tai pikemminkin vuodesta, kun mukaan otetaan myös kesän siirtoikkuna. Tätä oravanpyörää ei näytä saavan poikki millään, vaan kausi toisensa jälkeen on samanlainen ja ennustettavissa hyvissä ajoin. Kaikkein pahinta on, että toivoa paremmasta ei ole, eikä ole ollut vuosikausiin niin kauan kuin Wenger on managerin paikalla.

17 thoughts on “Mestaruustaistelu vaihtui taas nopeasti nelospaikan metsästykseksi

  1. Mirrorin John Cross väittää wengerin kitisseen dumari Masonille pelaajatunnelissa: ”It’s always the same with you.” Sit Sotonin Koemann tuli paikalle ja sanoi samat Wengerille. Totta tai tarua, mutta Koemannin kuitti ois osunut ja uponnut.

  2. Wengerin mestaruusjahdit kaatuvat näihin huonoihin putkiin, jotka venyvät liian pitkiksi. Putket eivät lisäksi ole yleesä pitkiä tappioputkia, vaan voitottomuutta.

    Nytkin joukkueen peli-ilme on valahtanut vähän apaattiseksi ja ennen kaikkea hermostoneeksi, vaikka liki kaikki parhaat on käytettävissä.

    Wengerin erottaa Fergusonista ja Mourinhosta juuri kyky nopeaan kurssinmuutokseen. Kaikilla formi dippaa joskus, mutta Arsenalissa puhutaan heikosta kuukadesta tai kahdesta, Osin tämä liittyy miehistön rakenteeseen. Wengerin suosikkireservipelaajat ovat Rosickyn ja Artetan kaltaisia pappoja, jotka eivät kykene tuomaan mitään uutta vaihdetta tai tehoja koskaan. Ferguson mursi huonon kierteen yleensä vaihtamalla nopeasti luottoavaustaan ja heittämällä nuoria tuleen, jotka eivät tuo ehkä taitoa, mutta energiaa ja ryminää. Se riittää.

    Wenger antaa liian pitkään epäonnistuneelle avaukselle tilaisuuden ”bounce back”. Isoa ravistelua nähdään vain murskatappioiden jälkeen. Nyt Merte sai maistaa penkkiä, mutta muuten miehistö on siten rakennettu, että vaihtoehtoja ei ole, ei ainakaan tasoa nostavia.

    Kyllä tämä on miehistön rakentamisen virhettä, eikä mitään huonoa tuuria. Asiaa kompensoisi vahva akatemia, mutta sieltä ei tule liki mitään apuja.

  3. Wenger ei näköjään halua liigavoittoa, vai minkä takia ei vahvista hyökkäystä ja oikeaa laitaa. Campbell ei ole özilin ja sanchezin tasoa, puhumattakaan geelikakkosesta (giroud. Geeliykkönen on ronaldo). Oisin football managerissa ostanut moratan kärkeen ja iscon laitaan. Arsun rahat ois riittänyt. Niillä sit kohti pokaalia.

  4. Samaan aikaan kun Arsenal tuskailee maalittomuuden kanssa, niin Afobe näyttää sylkevän maaleja Bournemouthille illasta toiseen. Kerrankin olis ollu kyseessä vielä rehellisesti oma junnu, eikä muiden joukkueiden akatemioista scoutattu pelaaja, mutta kun ei Arsulle kelpaa niin sitten ei kelpaa…

    Aika 4. sija fiilis kyllä tästä kaudesta tällä hetkellä, sen verran tuskasta on ollu toi pelaaminen vuonna 2016. Niin surullista kuin se onkin, mutta jotenkin tuntuu että Arsenal on joka vuosi aina sen parin-kolmen maailmanluokan vahvistuksen päässä siitä, että voisi oikeasti haastaa Barcat, Bayernit ja muut parhaimmat joukkueet tosissaan sekä dominoida Valioliigaa.

    Arsenal-fanina kyllä jo ihan tottunut tähän. Vuodesta toiseen Arsenal tarjoilee hetkittäistä hyvänolon tunnetta pelaamalla upeeta futista, mutta sitten iskee taas se heikko jakso jonka aikana hävitään mestaruus. Todellista tunteiden vuoristorataa, mutta hyvin ennakoitavalla lopputulemalla.

    • Totta Afoben suhteen. Tulee mieleen muuan
      Andy Cole joka aikanaan pelasi Arsussa yhden ottelun mutta muualle päästyään tökki verkot tötterölle ja suurimman osan niistä manussa

  5. Vähän tuurilla Wenger tuntuu arpovan nuo näytönpaikkansa. Sanogo sai koikkelehtia monta matsia taannoin loukkaantumisten takia ja Wenger teeskenteli kyseessä olevan huippulupaus. Ja nyt Campbell sai peliaikaa yhtälailla olemattomilla näytöillä samalla mekanismilla. Muitakin esimerkkejä takavuosilta on.

    Tuntuu että Wenger katsoo olevansa pakotettu ostamaan aina silloin tällöin jokun scoutin pitkän puurtamisen tuloksena halpistuntemattoman ja katsoo huvikseen, miten pärjäävät. Liian kauan katsoo, tosin. Pakkohan niitä scouttien työtä on jollain lailla hyödyntää, muuten kaikille voisi antaa potkut. Olikos Sanogo Gilles Grimandin ”löytö”?

  6. Oma fiilis tosta Afoben kaupasta Wolvesiin on se, että mies vaan turhautu yksinkertaisesti siihen kun joutuu jatkuvasti lainalle, eikä näytönpaikkoja Wengeriltä herunut. Ei tietysti mitään muuta kuin omaa mutuilua, mutta voisi kyllä ajatella että Sanogolla ja sillä, että Wenger nosti miehen nokkimisjärjestyksessä seuran akatemian läpi käyneen Afoben ohi pelaavaan kokoonpanoon oli sitten se viimeinen pisara tossa hommassa.

    En tosiaan tiedä mikä on totuus tämän siirron takana, mutta ei Afobea kyllä ainakaan syyttää voi jos halusi itse siirtoa pois Arsenalista, olisin varmasti toiminut itse samoin jos olisin ollut viiden vuoden aikana kuudessa eri joukkueessa lainalla ilman ainuttakaan näytönpaikkaa omistajajoukkueessa.

  7. Yksi ongelma tässä just on se, että wenger on jonkinlaisessa oman erinomaisuutensa kuvitelmassa. Ja se on suoraa seurausta siitä, että on liian pitkään ollut saman seuran managerina. Tietysti 19 vuoden aikana wenger on löytänyt huippulahjakkuuksia, mutta helposti sitä tuossa ajassa sokeutuu ja alkaa luulla, että aina osuu kultasuoneen. Lisänä tähän on Timonkin mainitsemat pakkopullat eli joitain pelaajia roikotetaan mukana, vaikka wenger tod.näk. aivan hyvin tietää, että esim. Rotsi ei enää ole ratkaisu mihinkään. Vielä takavuosina wenger toimi toisin – esim. Seaman sai lähteä, kun otteet alkoivat lipsua. Sama Freddien kanssa. Vai oliko tuolloin vielä periaate, että 30 vuotta täyttäneiden kanssa tehdään vain vuoden jatkosoppareita ja se ei ehkä kelvannut. No, sama se.

  8. Boardilla tietenkin vastuu. Fizsman ja Dein panivat Wengerin tiukoille ja peruslemaan tekosiaan. Nykyboard on täynnä nössöjä, mitä lie mattokauppiaita, joilla ei ole mitään näkemystä kyseenalaistaa Wengeriä. Levittelevät vaan käsiään, kun Wenger toteaa ”market is difficult” ”We are strong enough” ”We have belief” ym. perussettiä.

  9. Objektiivisesti katsoen Wengerillä olisi ensi kesänä aika paljon siivottavaa ringissä. Ei voine enää mitenkään perustella,miksi Rosicky ja Arteta jatkaisivat. Flaminin taas ei tarvitse edes kysyä pahvia, hän keksittynee firmaansa ja lopettaa. Toki keskikenttä on hoidettavissa toisella elnenyllä ja se siitä.

    Silti pitäisi kyetä tekemään päätöksiä hyökkäävämmistä pelaajista. Samantyyppisestä kolmikosta Ox, Theo ja Campbell ei luulisi olevan mitään järkeä pitää kaikista kiinni. Kaikkia ei kyllä myydäkään. Wenger on jo myöntänyt joukkueen tehtyjen maalimäärien olevan pettymys. Luontevaa olisi hankkia pari hyökkääjää vahvistukseksi. Sanogoja tietysti maailmassa riittää, eli sekin olisi masentavan helpostikin kuitattavissa.

    Tuolla jossain jollain oli hyvä huomio, miten viime vuosina on joka toinen kalenterivuosi on mennyt reisille ja joka toinen ”kalenterimestaruuteen”. Nyt on siis alkanut tällä kaavalla rospuuttovuosi.

  10. **TTY mitä shittiä!
    Täälläkin moneen otteeseen parjatut ongelmat toistuivat niin isosti eilisessä ”ottelussa” että meni yöunet aivan tosissaan.
    Päälle 20 vetoa maaliVAHTIA kohti, siis Forster nyt sattui seisomaan siellä maalipuiden välissä ja siten sattui torjumaan tukun ”laukauksia”

    Tuo vaihtojen käyttämättä jättäminen ja tuomarille ruikuttaminen alkaa tosissaan kyrpimään. Ei se jäärä vaikuta peliin kiukuttelemalla tuomarille ja runkkaamalla sitä vetoketjuaan ylös alas. Sinne vaihdetaan hyökkääviä pelaajia silloin kun kaivataan maalia ja puolustavia pelaajia silloin kuin puolustetaan.
    Osaako joku ranskaa sen verran, että saadaan viesti papalle perille.
    Miksei voinut heittää Iwobia, vaikka samaan aikaan Coqqelin kanssa kentälle? Miksei meidän ainoa kenttäpelaaja kolmeen siirtoikkunaan ollut edes penkillä että olisi voitu laitaa kentälle.
    Kenties olisi saatu vielä pari vetoa sitä kirottua Frasieriä päin.

    Nyt pitäisi alkaa kutsua Akpomia takaisin lainalta tai pistää meidän kaikki 2 KAKSI 1+1 hyökkääjää (no ei kai, oikeasti eihän siellä ole kuin Giroud) opettelemaan sitä maalintekoa.
    Ospina kaipaa myös pelituntumaa.
    Ehdotan, että Theo treenaa koko torstain ja perjantain maalintekoa! Tai noh, siihen asti kunnes loukkaantuu torstaina iltapäivä teen jälkeen.
    Voi hevon vitty sentään!

    Ja jollekin raukalle, joka liittyi eilisissä kommenteissa ensimmäistä kertaa joukkoon tummaan.
    COYG tarkoittaa, Come On You Gunners, ja se tarkoittaa, että Market is difficult.

    • Ei tietoa mut wengerin logiikalla penkillä on yksi puolustava kk-pelaaja eli coq, kun flamster pelasi. Elneny on selkeästi hankittu tulevia kausia varten – eihän näin tee tammikuussa juuri kukaan muu kuin wenger.

      • ok, eli ihan turha hankinta jos näin on..

        Tuli katsottua kooste ja ei voi kuin ihmetellä ettei noista paikoista saada maalia aikaiseksi.

  11. Hyvää ja huonoa. Hyvää oli että saimme sentään luotua paikkoja ku joskus pelimme on tökkiny nii pahasti ettei olla edes päästy paikoille. Huonoa taas onneton viimeistely ja Elnenyn hyllyttämine varsinki ku ottaa huomioon että kaverin dwbyytti oli hyvä ja jampan pitäis saada nyt minuutteja alle tosi paljo että pääsee valkun rytmiin mukaan.Vituttaa kyllä rankasti. Hessu oli oikeas siinä ettei eroa oo ku 5 pojoa mutta kyllä tilanne on se että sekä ketut, city, spuds ja vielä saatana munakin on taas petrannu otettaan. Meidän kuntokäyrä? No jokaine voi ynnätä mihi suuntaa mennää. Joo kesällä ei tarvi hankkia ku 4 pelaajaa ja wenkku hankkii 1 pelaajan. Tai max 2. Tarvitaa toppari ku Merte o valkkuu aiva liian ”nopea”. 2 kkmiestä ja hyökkääjä. Ja mestaruus on meidän. TAAS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s