Uutinen sieltä ja toinen täältä

Kukaan tuskin muistaa enää viimeistä voittoamme tai tehtyä maalia liigassa, joten paljon olisi parantamisen varaa sunnuntaina sarjanousija Bournemouthin vieraana. Kotiottelussa joulun ja vuodenvaihteen peliruuhkassa voitimme Bournemouthin suhteellisen helposti, mutta saa nähdä mikä on tilanne tällä kertaa.

Perinteisestihän tämä menee niin, että kritiikin alkaessa nostaa päätään kunnolla heikomman jakson jälkeen Wenger jollain nihkeällä maalin voitolla sarjanousijasta ostaa itselleen taas lisää aikaa median ja kannattajiensa keskuudessa. Kannattaakin pelata meidän maalin ja kahden voitot kupongille sunnuntaina, sillä jompikumpi osuu lähes varmasti, sillä vaikka voittamme niin mitään murskajaisia on turha odottaa. Siihen meillä ei ole enää hetkeen ollut tarpeeksi maalintekovoimaa.

Seuramme päätti sitten riistää loputkin mahdolliset punnat pois kausikortin haltijoilta B*rca ottelun myötä. Kausikorttiin sisältyy seitsemän eri cupien ottelua, mutta nyt A-kategorian pelit ovat kuulemma täynnä, joten jokainen kannattaja joutuu maksamaan ekstraa 18-30 puntaa, jotta saa pitää paikkansa kyseisessä ottelussa. Ei olisi vaikea päätös jättää peliä väliin jos omistaisin kausikortin. Ensin on maksanut kausikortin ja sitten pitäisi maksaa vielä lisää, että näkee B*rcan nöyryyttävän meitä totaalisesti. Tämä on ainoastaan mahdollista meillä ja onneksi liput ovat muuten niin halpoja varsinkin tässä A-kategoriassa..

Parin viikon päästä pelattavaa Mestareiden liigalla peliä silmällä pitäen Wenger on kieltänyt neljältä espanjalaispelaajaltamme haastattelut ennen ottelua. Tämä ei sinänsä haittaa mitään, mutta on todella ihmeellistä toimintaa siinä suhteessa, kun Walcott etunenässä on lähes joka peliä ennen äänessä ja pelienkin jälkeen kertomassa kuinka heikosta esityksestä ja tuloksesta otetaan opiksi. Näyttää olevan eri säännöt eri pelaajille.

Kaikista paras olisi, kun kaikki keskittyisivät enimmäkseen pelaamiseen, mutta tämähän ei ole millään mahdollista, sillä tuloksien ollessa mitä ne nyt ovat olleet reilun 10 vuotta on selityksiä jatkuvasti annettava. Walcott on Wengerin kuva pienoiskoossa, paljon puhetta mutta hyvin vähän tekoja. Toki sama pätee useampaankin pelaajaamme.

Perjantaikevennys tulee Bellerinin kertomana. Haastattelussa Belleriniltä kysyttiin kuka pelaajistamme syö eniten ja vastaus oli maamies Monreal. Näyttää toimivan jos katsoo kuinka espanjalainen on ollut ylivoimaisesti paras puolustajamme jo kauden tai oikeastaan vuoden verran, joten ei muuta kuin jatka samalla tavalla Nacho.