Wenger ainut manageri, joka puolustaa korkeita lippujen hintoja

Lippujen hinnat olivat esillä valitettavasti managerimme kommenttien myötä viikonloppuna vai jo viime viikon perjantaina. En ottanut asiaa esille vielä tuolloin, koska vuorossa oli kärkiottelu ja katseet olivat siinä. Aihetta ei voi kuitenkaan ohittaa pelkällä olankohautuksella, sillä niin järkyttäviä olivat Wengerin kommentit.

Meidän liput ovat olleet vuosikausia aivan poskettoman ylihintaisia ja maailman kalleimpia, vaikka taso kentällä on kaukana siitä. Kertoohan se kaiken, että tienaamme kaikista seuroista eniten lipputuloilla, vaikka stadionimme ei ole lähellekään suurin.

Lisäksi ensi vuodeksi on astumassa voimaan uusi tv-sopimus Valioliigassa, joka on 70 prosenttia parempi kuin entinen. Tähän liittyen luin jostain tiedon, että vaikka liput olisivat ilmaisia ensi kaudella, niin siitä huolimatta tulot olisivat samat kuin tällä kaudella johtuen juuri huikeasti parantuneesta tv-sopimuksesta.

En käsitä minkä ihmeen takia Wenger puolustelee lipun hintoja. Se ei todellakaan ole miehen tehtävä, mutta ei toisaalta yllätä enää yhtään. Onhan managerimme osoittanut jo vuosikausia teoillaan ja puheillaan, että kannattajista ei tarvitse välittää ja heitä voi jopa suoranaisesti pilkata tai syyttää jos joukkueen tulokset eivät ole hyviä.

Lippujen hintojen ollessa kuuma peruna viime aikoina muiden joukkueiden managerit ovat olleet aivan eri linjoilla, vaikka kaikilla muilla seuroilla liput ovat halvemmat. Muut managerit ovat antaneet vastauksia, joissa ymmärtävät kannattajien ongelmat ja toivovat lippujen hintojen laskua. Jopa Manchester Citystä kesällä potkut saava Pellegrini oli kannattajien puolella omissa kommenteissaan, mutta meidän jäärä sen sijaan pitää aivan oikeana riistää kaikki mahdollinen kannattajilta. Oksettavaa, kun mies samaan aikaan nostaa järkyttävän suurta palkkaa, vaikka tulokset eivät ole olleet missään suhteessa siihen enää yli 10 vuoteen.

Säälittävää kuinka managerimme selittelee, että kovia lipunhintoja pitää ylläpitää, jotta voimme hankkia pelaajia ja maksaa heille kovia palkkoja. Miksi muuten keskinkertaisille pelaajille pitää meillä maksaa paljon enemmän kuin missään muualla? Esim. Elneny tienaa jotain 60 000 verran, kun Kanen palkka on 30 000 (sama kuin Sanogolla) ja Allin 25 000 naapurissa. Siinä on Wengerin talousopit taas oikein huikeassa käytössä. Vähän sama kuin mies laittoi luottonsa FFP:hen vuosikaudet sekä uskoi jalkapallon talouskuplan puhkeavan. Kuinka kävikään?

Kääntäen asian Wengerin omien selitysten mukaisesti managerillamme ei pitäisi olla mitään asiaa kommentoida lippujen hintoja, koska ei ole päivääkään ollut kannattaja saatikka kausikortin tai edes jäsenyyden haltija.

Wengerille ei riitä, että mies toistaa samat virheet kentällä ja pelillisissä asioissa, vaan on pakko päästä sanomaan asiassa kuin asiassa mielipide välittämättä pätkääkään kannattajista, jotka maksavat miehen palkan.

Tekopyhyyden huippu on perustella lipun hintoja hankinnoilla, kun viimeiseen kolmen siirtoikkunaan olemme hankkeet kaksi kenttäpelaajaa tai ylipäätään kolme pelaajaa yhteishinnalla 25 miljoonaa puntaa. Tuohon sijoitukseen ei tarvitse pitää yllä nykyisiä hintoja. Meidän kokoluokan seuralle kahdeksan miljoonaa siirtoikkunaan ei ole mitään ja sillä ei pitäisi voida perustella maailman kalleimpia lippuja. Nähtävästi vain Wenger pystyy tähänkin.

5 thoughts on “Wenger ainut manageri, joka puolustaa korkeita lippujen hintoja

  1. Oli kyllä juu nuo lippujen hinnat kovasti esillä viikonloppuna englannissa,kyllä jatkuvasti BBC:n uutisissa niistä oli asiaa,myös pääsin itsekin tv-ryhmän haastatteluun torstaina emiratesilla,ei tosin aamutelkkarissa minun haastattelua näytetty BBC breakfast ohjelmassa vaan jonkun paikallisen kannattaja kerhon sihteerin,annoin kyllä haastattelussa ihan täyslaidallisen sekä terveiset kroenkelle minun hyvällä härmän englannilla,ehkä jäi sit sen takia mun haastattelu näyttämättä:)

  2. 🙂 Minua pyysivät maanantaina Armoury-putiikin ovella Arsenal-TV:n haastatteluun analysoimaan lestör-peliä, mutta kun avasin suuni niin kaveri totesi, että kävelehän vaan ostoksille…

  3. 35 puntaa makso Ch-matsi Fulham-Hull 1kk sitten Che-pelin aattona stadikalta lipputoimostosta ostettuna.Ihan ok paikat.Ei sekään ilmasta tosiaan ollut.

  4. Onhan noi Wengerin kommentit aika järkyttäviä. Selittää, että halvimmat liput ovat halvempia kuin muilla. Kuinka tyhmänä hän pitää kannattajia ja myös Skyn lukijoita… Näitä halvimpia lippuja eli c-kategorian huonoimmille paikoille on tarjolla parissa matsissa per kausi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s