Jatkuuko Old Traffordin kirous vai haetaanko viimein voitto 10 vuoden tauon jälkeen liigassa?

Nämä kohtaamiset olivat ennen niitä suurimpia ja merkittävimpiä koko kaudella ja ei se nykyäänkään ole kaukana siitä, vaikka Tottenhamin ehkä rankkaan itse vielä hienommaksi otteluksi. Silti Manun kohtaamisessa on edelleen sitä jotain erityistä, vaikka Van Gaalin ryhmä ei pelaakaan tänään mestaruudesta. Melko hullunkurista, että ManU ottelussa molemmat joukkueet eivät pelaa mestaruudesta ja me olemme se, joka pelaa. Ei tämä yhtä erikoista ole kuitenkaan kuin ensi viikonloppu, jolloin paikallispelissä Tottenhamia vastaan panokset ovat kovat molempien osalta mestaruustaistelu.

Siten tarkemmin tämän päivän otteluun. Poissaoloja ei meillä ole kovinkaan paljoa ja ainoastaan Cazorlan voi sanoa olevan todellinen menetys. Wilshere ehkä toisi vaihtoehdon myös, mutta ei olisi avauksen mies missään tapauksessa, kun ei vuosikausiin ole pelannut kuin muutaman hassun pelin. Ox on Wengerin mukaan viikkoja sivussa eli suomeksi sanoen miehen loppukausi on taputeltu ja polvi- ja/tai nilkkaleikkaus voi olla todellisuutta.

Kotijoukkueen loukkaantumisongelmat ovat kuitenkin huomattavasti suuremmat, kun sivussa lienee vähintään 10 pelaajaa ellei enemmänkin. Rooney on varmaan se merkittävin tietäen miehen tilastot meitä vastaan. De Gea on myös suuri menetys jos puuttuu sekä Smalling ja Martial ovat myös vaikeasti paikattavissa, mutta kaksikko saattaa olla toipunut pelikuntoon, vaikka eivät torstaina pelanneetkaan.

Olemme ennakkosuosikki jopa veikkaustoimistojen papereissa päivän otteluun. Tämän vois sanoa olevan todella harvinaista ja en muista vastaavaa tapausta Old Traffordilla pelatessa. Se ei silti tarkoita helppoa ottelua, mutta kaiken järjen mukaan mahdollisuuksia pitäisi olla kolmeen pisteeseen enemmän kuin 10 vuoteen.

Silti ilmassa on paljon kysymysmerkkejä ja lähes kaikki ne liittyvät siihen kuinka joukkue on nollannut tiistain tappion ja ylipäätään kestääkö pää tälläkään kertaa Old Traffordilla. Jos pelaamme samalla tavalla kuin tiistaina ensimmäiset 70 minuuttia, niin otamme varmasti kolme pistettä matkaan ja jopa selkeillä lukemilla. Valitettavasti vain en usko hetkeäkään, että Wenger saa joukkuetta samaan vireeseen, vaikka tämä on huomattavasti tärkeämpi kuin B*rca ottelu, sillä Valioliiga on täysin voitettavissa toisin kuin Mestareiden liiga.

Meidän avauksessa lienee ainoat kysymysmerkit hyökkääjän ja oikean laiturin paikat. Jatkaako Giroud piikissä vai tuleeko Welbeck hyvien esitysten myötä avaukseen? Oikealla voi myös Oxin loukkaantumisen jälkeen olla periaatteessa kuka vain kolmikosta Walcott, Welbeck, Campbell.

Jos tänään emme voita, niin emme voi kuin katsoa peiliin ja syyllinen löytyy tasan tarkkaan sieltä. Olemme parempi kuin ManU tällä hetkellä, mutta se ei riitä jos se ei näy esityksessä kentällä. Tämän parempaa paikkaa tuskin tulee voittaa Old Traffordilla liigaottelussa ja lisäksi ottelu on meille huipputärkeä mestaruustaistelua ajatellen.

Jos emme tänään voita Manua vieraskentällä, niin tuskin teemme sitä enää koskaan Wengerin alaisuudessa.

COME ON YOU GUNNERS!!!

Mainokset

84 thoughts on “Jatkuuko Old Traffordin kirous vai haetaanko viimein voitto 10 vuoden tauon jälkeen liigassa?

  1. Tähän kun vielä lisää, että Muna pelasi sekä maanantaina että torstaina, meillä pitäisi olla vahva etu. Lisäksi etenkin juutteja vastaan muna joutui pitkään äheltämään, kunnes pelaamaton tanskalaisjengi jäi jalkoihin. Kahden köykäisen vastustajan voittaminen voi munan nuorisojengille luoda harhakuvitelman, että ”helppoahan tää on”.

    Tietty meidän jengi voi vastaavasti puristella muniaan tiistain tappion jälkimainingeissa ja kaikki on väkinäistä.

    Eli klassinen toisaalta toisaalta.

    • Pienenä kevennyksenä: wengerillä on ”hauskaa” sättiessä neljättä erotuomaria – Mike Dean. Päädumarina on Craig Pawson – ei sano juuri mtn.

    • Niin.
      Olisi huikeaa managerointia sanoa vaikka noita realisti Timon kommentteja ennen peliä valtamedialle.

      • Oli toki huonoa managerointia, että ennen Arsenal oli kuin hollitupa, josta saattoi hakea kenet tahansa koska tahtoi. Kyllä niitä pelaajia haettiinkin.

        Mutta jokainen jalkapalloa seuraava tietää, että Wengerin käsitys siitä, ettei näin ole nyt, on totaalisen naivi. Tämä perustuu ilmeisesti ihan koppifiiliksiin, ajankohtana jona tapping voisi hyvin vasta alkaa. Kerta kaikkiaan ihmeellisen hyödytön lausunto. En näe tämän vahvistavan joukkuetta, korkeintaan muutamalla kannattajalle tuli hieman parempi olo. Pelaajien toiveita ja agenttien voimaa ei seura ei saa mitenkään aiempaa paremmin kuriin. Pelaajien toiveita täyttää parhaiten supertähtien palkat kohdilleen (Sanchez ja Özil lievässä palkkakuopassa) ja parhaimmat pokaalit.

  2. Muuten olen Villen linjoilla muuten, mutta mestaruus voisi ehkä irrota 3 tasurilla ja 9 voitolla. Erityisesti jos tasurit tulevat täsmällisesti peleissä Manua, Spursia ja Cityä vastaan. Lisäksi varmuuden vuoksi pari murskavoittoa kohentamaan maalieroa. Uskon Leicesterin ja Spursin kompastelevan sen verran, mestaruus irtoaisi tuosta muodostuvalla 82 pinnalla.

  3. Tilannehan on selkeästi se, et munan loukkaantumissumasta johtuen, heidän nuoriso-osastolla ei tänään paljon paineita ole.Vaikkakin muna tarvitsee pisteitä 4.sijan metsästykseen.Issen mainitsemat 2 voittoa voi toki tuoda hyvän olon tunnetta puseroon. Mielenkiintoista seurata millasella asenteella/tatsilla joukkueet tänään esiintyy. Kun katsotaan sarjataulukkoa, viimeisiä pelejä ja joukkueiden aiempaa vastakkainasettelua, niin kilpailu käydään tänään vahvasti akselilla lvg vs aw.
    COYG

  4. Pitäsköhän se giroud pistää vilttiin. 8 peliä ilman maalia. Ei tollasella hyökkääjällä mestaruudesta taistella.

    Itse lähtisin jollain tälläisella.

    ———Wellbeck———
    alex—–özil—-Wallcot
    —–Ramsey-Qog——–
    Monr-Kos-Merte-beller-

    Toki Campell voisi olla Theon paikalla, mutta mun muistin mukaan Wallcott on osunut ihan hyvin Manua vastaan. Tai Wallcot kärkeen ja Campell oikealle.

    Futisfoorumilla muuten osasivat kertoa, ettei manu ole hävinnyt tällä kaudella kärkinelikolle+Chelsea ja liverpool, kuin ainoastaan Arsenalille. Suurimmat vaikeudet ovat olleet niitä pienempiä joukkueita vastaan. Aika 50-50 peli mun mielestä.

  5. Cech
    Bellerin Gabriel Kos Monreal
    Coq Ramsey Theo Özil Alexis
    Welbs
    Subs: Ospina Merte Gibbs Elneny Campbell Iwobi Giroud

    muna:
    de gea
    varela carrick blind rojo
    schneiderlin herrera lingarg mata memphis
    rashford
    COYG

  6. Varela ja Rashford tuntemattomampai. Muutenhan toi manun joukkue on ihan nimimiehiä. Varmaan siirtosummiltaan kalliimpi kuin arsenalilla.

  7. Nyt on Manun hyökkäys sen verran nallipyssyä, että nolla pitäiisi pitää.

    Vaan eipä Walcott-Welbeck kaksikko maaleja myöskään tarkoita. Danny ei vaan osaa ja Theo on uransa pahimpiin kuuluvassa syvänteessä.

  8. Welbeck on jopa normaalia kömpelömpi pallon kanssa. Ei ole vielä valmis loukkaantumisen jälkeen normaalipeliin. Alle Oxin tason nämä ratkaisut.

  9. Mun mielestä Welbeck jotenkin velmu pallon kanssa. Tuntuu, että pallo ei meinaa millään pysyä jalassa, mutta lähes aina, kun Welbeck saa pallon, niin jotain tapahtuu. Vaarallisen oloinen pelaaja vastustajalle.

    • Gabrielin täysin epäonnistunut purkuyritys oikeastaan ainoa syy maaliin. Hyvä puolustustaja olisi siivonnut noin heikon keskityksen.

  10. Just, Rasfordista tehdään näköjään jälleen sankaria, Theo ensin sössi ja sit Gabriel pysäytti pallon sopivasti.

    • Gabriel seisoo ja antaa miehensä tehdä. Joku toinen valmentaja ottaisi brassin penkille miettimään osaamistaan.

  11. Kiva kun Taivainen hehkuttaa puoli puoliaikaa Manun junnuja. Olisipa joskus positivista asiaa Arsenalin junhuista. Yleensä puhutaan vain siitä, miten olematonta on ostettujen Sotonin junnujen kehitys

  12. Ainoa positiivinen on tässä vaiheessa Spursin tappiotilanne.

    Mutta jos käänne tapahtuu niin lauantaina voidaan ehkä taputella kausi pakettiin. Paitsi se huikea Fa cup.

  13. Nyt jos sitä mental strenghtia on, matsi tasoihin. Taas kerran sitä etsitään kissojen ja koirien kanssa. Mutta näyttää murskatappio todennäköisimmältä.

  14. Hyökkääminen on aneemista ja Alexis edelleen ihan pihalla. Nyt voi jo sanoa, että harmi kun Martial loukkaantui…

  15. En näe matsia, onko nyt fakta niin, et Gabriel on ollu munimassa molempia munan osumia?
    Tilastot näyttää meille pallonhallintaa ja maalipaikkoja, mut muna johtaa!?

    • Etenkin ensimmäistä – pysäytti keskityksen boksissa kuin tarjottimella Rasfordille. Toki koko tilanne lähti Theon hölmöstä pallonmenetyksestä.

  16. Tää ois pitänyt tasoittaa jo ekan puoliajan lopussa, mutta toki vieläkin on hyvät mahkut kunhan lopetetaan sössiminen. Kahden maalin tappiosta nousu yhden maalin päähän on suunnilleen turhauttavinta, mitä voi kuvitella.

  17. Manu sai hengen päälle superjunnun onnistumisista. Arsenal saa esittää nyt parastaan jos haluaa pisteitä. Hyvällä puolustuspelillä aika normisuorituskin olisi riittänyt.

    Gabriel ja Kos on kumpikin olleet pitkään seuraan tullessaan todellisia hasardeja. Onneksi Kos pystyi sittemmin skarppaamaan.

  18. Turpaan tämmöseltä vitun junnulaumalta jossa ei ole edes yhtään ainoata oikeata topparia kentällä!! Wengerille 5 vuoden jatkopahvi ja äkkiä! Onneks alexisin otteetkin on sitä luokkaa ettei tarvii pelätä että joku iso jengi sen kävis meiltä viemässä.

  19. Taitaa tosiaan käydä klassiset. Kahdessa viikossa kausi pakettiin. Mutta ei se mitään, toukokuussa pari vihjettä 200m war chestistä ja kausarit revitään käsistä.

  20. Mä luulen, että huolimatta ei-UCL-pallosta ja van Gaalista, Manu-faneilla on paljon enemmän aihetta optimismiin. Nehän voi vaikka nousta lähivuosina mestariksi.

  21. Miten Arsenal on vaan niin vitun paska joukkue ja kolmantena sarjassa. Kertoo jotain valioliigan tasosta. Surullista.

  22. Vaati kyllä melkoista sähläämistä, että tämä ottelu onnistuttiin häviämään. Tosin maalitilanteitahan emme juuri luoneet sen enempää kuin nuo maalit. Edelleen ois hauska nähdä ekan puoliajan lopussa ollut Schneiderlinin maaliviivapelastus – käsi vai ei.

    Spuds tietty voitti eli ainakin jonkin sortin painajainen on lähellä.

  23. Kaksi raskasta ja merkittävää tappiota peräkkäin. Kolmea tullut kuitenkin harvemmin. Mutta paine tulee olemaan kova Lanella. Eikä voittokaan välttämättä auta muuten kuin Leicesterin mestaruutta auttavasti.

  24. Pitkästä aikaa pakko vähän hehkuttaa kun yllätin itseni nauramasta Wengerin ”voittaville” vaihdoille. Me jahdataan tasuria Old Shitfordilta ja Wenkulalla on heittää vaihdosta viimeisinä ässinä kehiin egyptiläinen puolustava kk-pelaaja ja joku englantilais-nigerialainen junnu kehiin… Kyllä mahtoi Munan puolustajia pelittaa:) Kyllä, puhumme the Arsenalin vaihtopelaajista. Tää on niin tätä ja vielä kun Gabriel ja Ramsey pelaa omalla huonolla tasollaan niin eihän siinä paljoa Öziliä ja Alexista nappaa pelata. Ihanaa.

  25. Jotain eroa on Manun ja Arsenalin superjunnuilla.

    Seura kaipaa muutosta. Mutta kyllä mäkin jaksaisin tätä 8 milj. vuosipalkalla katsella vaikka 10 vuotta vielä.

  26. Jos halutaan voittaa mestaruuksia, ni ei tälläsiä pelejä voi hävitä.
    Katseet kohti 4. sijaa, ei meistä muuhun ole, tällä (kään) kaudella.

  27. Niin, nappaa tai ei mutta niin Alexis kuin Mesut on käsittääkseni hankittu joukkueeseen johtaviksi pelaajiksi. Ainakin Alexis loisti tänään poissaolollaan isosta roolista. Ja jos ei herroja nappaa niin sitten myyntiin…

  28. Huhtikuu ratkaisee, miten tässä käy – siis Leicesterin ja spudsin välillä. Spudsilla on tuolloin kohtuullisen hankalia matseja.

    Meillä on tällä hetkellä ihan sama, keitä tulee vastaan – homma ei vain toimi. Ei ole toiminut koko alkuvuoden aikana – leicester-voitto oli toki kiva, mutta vaati leicesteriltä ulosajon ja meiltä viime hetken maalin (joita ei joka matsissa tule). Yksi iso syy on alexis – ei yksinkertaisesti saa mitään aikaiseksi, ennemminkin hyydyttää hyökkäyksiä. En ole tsekannut, mutta arvelisin, että olemme saaneet enemmän pisteitä, kun Alexis ei ole ollut kentällä.

  29. Sori että toistan itseäni, mutta onhan toi Sanchezin ”hyytyminen” ihan tutun näköistä aiemmilta tähdiltä. Siirtokuvio sovittu kesäksi. Näytöt on kovat, ostajalle aivan sama miten kevään pelaa.

    Voin olla väärässäkin, mutta tuollaista halutonta puurtamista on helppo vetää.

  30. Tämä peli tappoi jotain minun sisältä. Yksinkertaisesti kamalaa. Wenger ei osaa psyykata pelaajia. Siihen tämä homma kaatuu joka ikinen kerta. Marginaalit tuolla tasolla ovat niin pienet, että oikeastaan joka peli ratkaistaan pelaajien päänupin sisällä ja nimenomaan sen kestävyydessä. Arsene on tippunut kelkasta, eikä hän ymmärrä vanhana jääränä henkisen valmennuksen tärkeyttä. Arsenal pelaajien kehonkieli viestii pelkoa. Ei näin. Onneksi tämä on vaan jalkapalloa, mutta tosiaan jotain kyllä särkyi tänään meikäläisen sisällä.

  31. Vituttaa kuin sitä kuuluisaa pientä oravaa
    Jos ei tollasta manua voiteta ni turha puhua mistään mestaruudesta, vittu

    Joukkue täynnä alisuorittajia, koko kautta ajatellen vain Ö Ja Cech saavat puhtaat paperit.
    Sanchez ihan yössä vaikka sentään yrittää.
    Rambo umpisurkea tänäänkin jne..

    Ens vkloppuna on tilaisuus hyvittää mut paljon pitää parantaa jos pintoja shit lanelta meinataan mukaan saada…

  32. Koko kautta ajatellen juuri niinkuin edeltävä totesi. Özil ja Cech ainoat, jotka ovat olleet sillä tasolla, jolla mestaruuksia voitetaan. Molemmat laitapakit myös ok-tasoa. Oikeastaan koko loppuporukka enemmän tai vähemmän alisuorittanut. Osa tätä surkeutta on, että eräät eivät edes alisuorita, kun perustaso on vaan niin olematon ettei Arsenalin kaltaiseen seuraan pitäisi olla mitään asiaa missään olosuhteissa. Tälle päivälle erityishuomio senttereille – harvemmin on noin onnetenta esitystä tullut katsottua kuin nämä kaksi mestaria saivat aikaan (Walcott ja Giroud).

  33. Kirous jatkuu.
    Taisin katsoa koko pelin jonkun synkän putken läpi, mutta umpisurkeaan syöttöpeliin kiinnitin huomion: keskiviivan jälkeen nakattiin vapaassakin paikassa viimeistään 3-4 syöttö suoraan vihollisen lapaan.
    Kentälle Elneny ja Iwobi tuli just kuin eka kertaa ilotaloon. Pelotti enemmän kuin halutti.

  34. ”All the players are focused and want to win and have great solidarity. It’s down to showing how good we are. ”

    Tältä se näyttää sisäpuolelta. Ulkopuolelta, Wenger on järkälemäinen häviäjä. Kannattajat ja asiantuntijat eivät pysty enää sanoiksi muuttamaan sitä tunnetta, jota tuollaiset esitykset mestaruustaistelussa herättävät. Jopa eurooppalaisista häviäjävalmentajista yksi häviäjimpiä, Claudio Ranieri, uhkaa päihittää Arsene Wengerin puulaakihintaisella porukallaan.

    Stan ei herää, ennen kuin faniprotestointi on massiivista. Kaikki muu on ranchilta katsoen pelkkää hyttysten ininää.

    • Jos vielä oikeasti wengerillä on ollut käytössä viime kesänä 70 miltsiä pelaajahankintoihin eikä Cechin lisäksi ketään mukamas löytynyt, niin myös tällä saralla on totaalijäätyminen menossa – Özilin ja Alexisin hankinnat olivat ilmeisesti sarjassa ”tulivat yllättäen tarjolle” eikä edes wenger onnistunut diilejä sössimään.

  35. Huh, Swansea onkin tässä välissä, joten ei tule rumaa kolmen tappion putkea sittenkään millään. Kevät pelastettu. Ja Spurs voi oikeasti jopa hävitä Hammerseille.

  36. Voi luoja mitä siellä Arsenalin virallisilla sivuilla ja somessa lukeekaan. Todella ala-arvoista paskaa:
    Wenger on Manchester United: ”Let’s not got overboard. They had a very experienced midfield and spent a lot of money.”

    • Wenger löysi taas sen ainoan asian, joka Manulla oli kallista. Keskikenttä oli jos ei nyt erityisen nimekäs, niin aika hintava sentään verrattun Arsenaliin. Mutta niiden alakerta ja hyökkäys, miksi oli ylivoimaista? Ja miksei Wenger pysty koskaan treenauttamaan miehistöään siten, ettei tällainen tämän viikon kohtuukova prässi jäädytä peliä täysin?

      Ja mitä tässä kuntohuipun rakentamisessa taas meni pieleen? Manu, City ja moni muu kaatui syyspuolella, mutta tänä vuonna vire, taktiikka, nopeus ja itseluottamus on karisseet pahasti.

      Itse laittaisin tosiaan raikkaita tuoreita nuoria talentteja kentälle Swanseaa vastaan, jos niitä olisi. Vaan ei yksi keskinkertaisen lahjakas Iwobi paljon auta ja hänkin tuntui bambeilun perusteella traumatisoituneen.

      • Eno, Santihan haukuttiin pystyyn jo syksyllä… No, vitsi, vitsi. Mut kyllä tää kaikista tappioista on tylsin – oikeasti Muna oli hyvinkin haavoittuva, mutta pelinrakentelusta ei tullut mitään. Schneiderlin seurasi Öziliä ja lisäksi korkea prässi – tällaiseen wengerillä ei ole mtn lääkettä.

  37. Viimeisten seitsemän valkkupelin saldo 2-3-2. Jos lisätään sarjaan myös fa cup ja CL, ei parane yhtään – niissä 1-1-1. Vaikka muutkin menettävät pisteitä, tällä tahdilla ei ylletä kuin sijoille 4-5. Kevätnousua odotellessa.

  38. Sellainen vähän mittavampi kehityskeskustelu Aaron Ramseyn kanssa olisi paikallaan. Mies ei selvästi tiedä, mitä tehdä. Yrittääkö todella sitoa vastustajia taukoamatta minuutista toiseen itseensä ja luoda tilaa Özilille? Osin onnistuu, kyllä, ongelma vaan ettei pysty pelaamaan palloa omille ja eteenpäin. En odota itse asiassa enää Ramseyltä maaleja eikä läpisyöttöjä, mutta pallonmenetyksiin ei kellään ole varaa. Hyvä pelaaja, mutta rooli nyt pahasti etsinnässä.

  39. Spanskit eli Monreal ja Cazorla kuitenkin tasaisimpia suorittajia tällä kaudella. Harmi, että kummallakin jo kolmekymppiä lasissa. Santille pätevä korvaaja/sijainen on pakollinen, kun kesällä veteraaniosaston tontteja täytetään.

  40. Kumipallona luokses pompin, pompi pompi, pompi pompi….

    Tämä on jotensakin kulunut ilmaisu tämä bounce back. Minulle on jotenkin jäänyt mieleen, että aikaisempi suosikkipoika kotisivuilla, tämä sveitsin lahja jalkapallolle ”juruu” oli lähes jokaisen ottelun jälkeen avaamassa asiaa kotisivuilla…

  41. Ha haa… Djourou. Harvassa pelaajassa on lampaan aura ollut yhtä syvällä. Ehkäpä arsenalin kannattaisi palkata seuraan yksi frenologi urheilupsykologien ja muiden pseudotieteilijöiden jatkoksi.

  42. Joo, toi bounce back on aika kulunut. Etenkin kun näitä tuppaa tulemaan muutaman matsin välein.

  43. Isse, p…kat tästä mtn tule:)

    Vakavasti: Meidän kausi ”paketoitui” kun Santi loukkaantui ja sen jälkeen on konehuoneemme yskinyt pahasti niin ylös- kuin alaspäinkin. Kokkelin lyhyt loukki ei auttanut yhtään ja kombo Kokkeli-Ramsey ei toimi sitten ei yhtään kun Ramsey ei sitoudu lainkaan puolustamiseen. Kauhukombosta Flamster-Ramsey en viitsi edes sanoa mitään niin heikko se on, että ei pitäisi moisen olla mahdollista iki kuuna päivänä the Arsenalin keskikentän ytimeen. Ramseystä sen sijaan sanon, että järkyttävän heikolla tasolla on ukko viimeiset kuukaudet kentällä haahuillut ja ainakin omaan silmään näyttää suurimmalta ongelmalta se, että walesilainen kuvittelee olevansa parempi pelaaja kuin on -> hautoo pitkillä kuljetuksilla palloa, kääntyy ahtaisiin tiloihin, kikkailee kandiksilla ym järjetöntä -> joukkue menettää pallon ja vastustaja iskee vastaan ja Gordon kaivelee muniansa ja miettii samalla seuraavaa selfietä… Muutoinkin tuo ikuisuusongelma eli omien pallonmenetysten jälkeinen nopea reagointi puuttuu joukkueeltamme miltei täysin. Katsokaa mitä mr Walcott tekee eilen pallonmenetyksensä jälkeen kun juoksee Munan ekaa maalia edeltäneessä pitkässä, sekopäisessä, riskaabelissa, ramseymäisessä kuljetuksessa suoraan Muna-prässin syliin? Niin mitä Theo tekee? Ei yhtään mitään.

    Ja vielä kun tähän ynnää Gabrielin jatkuvan koomailun puolustuksen keskustassa, ollaankin olennaisin kiteytetty.

    Uskon ja toivon edelleen ihmettä ja haluan uskoa, että joukkue herää pelaamaan huipputasolla. Pelkään pahinta eli kamppailua sijoista 4-5.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s