Hull voitettiin, mutta kolme loukkaantumista miinuksena

Jatkossa ollaan FA Cupissa Hullin kaaduttua lopulta selvin numeroin tiistai-iltana. Neljän maalin voitto ei ehkä kerro koko kuvaa ottelun tapahtumista, sillä aina Meylerin lahjoittamaan avausosumaan asti emme pystyneet luomaan paikkoja juuri ollenkaan ja kotijoukkueelta hylättiin maali hiukan kyseenalaisesti paitsiona.

Toinen maali sitten 20 minuuttia ennen loppua ratkaisi pelin ja sen jälkeen kotijoukkueen yritys loppui lähes kokonaan. Hyvää on jatkopaikka, joten vielä on yksi pokaalimahdollisuus jäljellä tälle kaudelle samoin kuin mahdollisuus tehdä historiaa ja voittaa kolmas FA Cup putkeen.

Negatiivista ottelussa oli taas kerran loukkaantumiset. Mertesacker ilmeisesti selviää vähimmällä ja ylipäätään kummastutti kuinka mies tuli pois kentältä, vaikka ei vamma vaikuttanut miltään pelaamista estävältä. En tarkoita pelkästään tätä viimeisintä, mutta ei joitakin vuosia sitten meidän topparit kapteenista puhumattakaan olisi jättäneet peliä kesken silmäkulmaan tulleen haavan takia.

Merteä pahemmat loukkaantumiset kokivat Gabriel ja Ramsey, joiden kausi voi olla hyvin lähelle pelattu. Näin ainakin veikataan olevan walesilaisen kohdalla. Johan tässä oli hetki parempaa loukkaantumisten suhteen, vaikka ei se millään tapaa näkynyt parempina tuloksina kentällä. Nyt ollaan taas aivan kärkipäässä liigan loukkaantumistilastossa ja selkeästi edellä muun muassa Leicesteriä ja Tottenhamia.

Ainakin Ramseyn loukkaantumisesta Wenger saa ottaa paljon omaan piikkiinsä. Managerimme sanoi Ramseylla olleen jotain ongelmia ennen peliä, mutta otti silti miehen penkille ja laittoi kentälle melkeinpä ilman lämmittelyä tai hyvin heikolla lämmittelyllä. Toisin sanoen managerimme ei oppinut mitään Liigacupin tappiosta Sheffield Wednesdayta vastaan loppuvuodesta, jolloin Walcott loukkaantui samalla tapaa.

No eipä tässä ole mitään uutta, sillä eihän Wenger omasta mielestään tee mitään virheitä, joten ei silloin voi tai tarvitse ottaa mistään opiksikaan.

Surkeaa oli myös Hull ottelussa Walcottin vastuu niin erikoistilanteissa kuin kapteenina. En voi ymmärtää kuin mies saa antaa kulmia ja muita vapareita, kun siitä ei todellakaan tule yhtään mitään. Vielä pöyristyttävämpää on kuinka Walcott on ilmeisesti nykyään joukkueen varakapteeni Merten jälkeen. Ei voi olla todellista ja kertoo kuinka managerimme ei ymmärrä ja välitä kapteeniudesta yhtään mitään. Ennen oli Adams ja Vieira, nyt on Walcott. Enempää tuskin tarvitsee aiheesta sanoa.

Ehkä sen verran kuitenkin, että ilmeisesti tämä Walcottin kapteenivalinta on vain managerimme itsepäisyyttä ja sitä, ettei kukaan saa kritisoida Wengerin tekemisiä. Chelsea tappiossa tuli paljon kritiikkiä Walcottin kapteenina olemisesta, joten managerimme ei tietenkään tehnyt kuten olisi järkevää eli jättänyt kokeilun siihen. Tämä ei sovi Wengerille, vaan jos joku kritisoi, niin managerimme mieluummin jatkaa järjettömyyttä kuin myöntää tehneensä virheratkaisun.

Lähes sama tapahtui Campbellin vaihdon ja peluuttamisen suhteen Swansea ottelussa ja Tottenham pelissä sen seurauksena. Swanseaa vastaan Campbell oli paras pelaajamme, mutta Wenger vaihtoi tunnin jälkeen miehen pois ja sai syystäkin kotiyleisön buuaukset osakseen. Tästä johtuen Tottenhamia vastaan Campbell ei ollut avauksessa, eikä saanut minuutteja edes penkiltä, koska Wengerille on tärkeämpää tehdä asiat haluamallaan tavalla, vaikka se sitten on joukkueen menestykselle haitallista.

Kaksi edellistä esimerkkiä ovat vain viime ajoilta ja jäävuoren huippu. Wenger toimii saman periaatteen mukaan lähes kaikessa aina siirroista taktiikkaan asti.

Lopetetaan kevennyksellä, jossa on totuus mukana, liittyen pelityyliimme ja siihen kuinka pelaamme aivan liian hitaasti ja erityisesti sivuttaissuuntaan eteenpäin menemisen sijaan. Tämä on poimittu Onlinegoonerin forumilta tiistain Hull ottelun ensimmäisen puoliajan aikana:

Please just turn the pitch 90 degrees

9 thoughts on “Hull voitettiin, mutta kolme loukkaantumista miinuksena

  1. Ainoa hyvä puoli Walcottin kapteenina olemisessa on se, että Wengerillä on ollut tapana myydä kapteenisto säännöllisin väliajoin pois. Ei haittaisi ollenkaan Walcottin tapauksessa ja mielestäni Arsenal tarvitsisi myös paremman topparin Koscielnyn rinnalle kuin Mertesackerin.

  2. Mua ärsyttää suunnattomasti wengerin tämän viikon avautuminen hänen asemastaan seurassa. Ei saa kyseenalaistaa mitään koska hänhän on ollut puikoissa 19 vuotta. Minusta se ei riitä että elää vanhoilla meriiteillä jos on menettänyt tatsinsa. Hän on nykyään pelkkä este seuran menestykselle ja mitä nopeammin hän väistää sitä paremmin. Kesän pelaajahankinnat meni pipariksi (cech oli hyvä hankinta mutta dm ja st puuttuu edelleen) ja muutenkin rosterissa tarttis tehdä remonttia niin pian kun vaan mahdollista. Mäkeen seuraavat ukot; gibbs, walcott, ramsey, arteta, flamini, rosicky, mertesacker. Giroud saa jatkaa kakkoshyökkääjänä jonkun superstaran jälkeen. Ja Oxissa on minusta potentiaalia.

  3. Usean lähteen mukaan Merteä alkoi huimata ja siksi otettiin varmuuden vuoksi pois. Lievänkään aivotärähdyksen kanssa ei ole leikkimistä paitsi tietysti blogistimme mielestä.

      • Tuli kentälle liian vähällä lämmittelyllä. Valitettavasti en yksinkertaisena ihmisenä osaa antaa parempaa selitystä.

      • Ja lisäksi se, että mitä kenenkään muun loukkaantumiset liittyy siihen jos Mertellä oli lanttu sekaisin..? Käsittääkseni päähän osuneet kolhut tarkastetaan ja tutkitaan tarkasti, myös futiksessa. Tarkoitan, että vaarattomankin näköisen tilanteen jälkeen pelaaja otetaan vaihtoon jos on syytä epäillä, että kasetti ei ole kohdallaan.

  4. Spuds ottaa pataan Dortmundissa puolittaisella ykkösjengillään – ja, pls, ei tarvitse kenenkään kommentoida, että tahallaan siellä häviävät.

    • Hähää, kommentoin itse: spuds vaihtoi seitsemän pelaajaa avauksessa vs. viime lauantain matsi. Spudsin molemmat kannattajat ovatkin tästä nurisseet.

Jätä kommentti