Jotain loukkaantumisista, Cech lopettamassa maajoukkueessa ja maaotteluiden mahdollinen vaikutus mestaruustaistoon

Tätä kirjoittaessa ei ole vielä kuulunut mitään virallisia tietoja seuran puolelta loukkaantumistilanteesta maaotteluiden jäljiltä. Alustavasti vaikuttaa hyvältä, mutta on niitä ikäviä yllätyksiä tullut tässä vaiheessa ennenkin.

Positiivisempia uutisia on sen sijaan Wilsheren kuntoutuminen ja mies saattaa pelata ensi viikolla reserviemme mukana. Ei Jackin varaan mitään voi laskea, mutta olisihan se mukava nähdä mies vielä ennen kauden loppua kentällä. Sitten hyvät EM-kisat ja myynti mukavalla summalla jonnekin muualle nostamaan palkkaa vesijuoksuun olisi ainoa oikea ratkaisu.

Ei tule tosin tapahtumaan niin kauan kuin Wenger jatkaa managerina. Valitettavasti sama koskee myös esim. Oxia ja Walcottia ja nämä ovat yksi syy, jonka takia emme menesty. Meillä on näitä kroonisesti loukkaantuneita pelaajia liikaa, maksamme heille aivan liian paljon ja useimmalla heistä ei taso riitä edes harvoin kunnossa ja täydessä iskussa ollessaan.

Cech harkitsee maaottelu-uran lopettamista kesän kisojen jälkeen. Kuulostaa todella hyvältä meidän kannalta. Mies on edelleen todellinen huippumaalivahti ja jos maaotteluista luopuminen auttaa pitämään tason ja pidentämään uraa niin en näe mitään muuta kuin positiivista tässä meidän kannalta.

Saa nähdä kuinka maaottelut vaikuttavat liigapeleihin ja ennen kaikkea mestaruustaisteluun. Meille maaottelut ovat normaali riesa, mutta Tottenhamille ja ennen kaikkea Leicesterin pelaajille ne ovat jollain tapaa uusi asia.

Tottenhamilla toki useat pelaajat ovat ennenkin olleet maajoukkueissa, mutta nykyään sillä on muun muassa Englannin mukana enemmän pelaajia kuin koskaan muistan olleen. Tuliko loukkaantumisia ja jaksaako Kane, Alli, Dier ja kumppanit pitää saman tason yllä viikosta toiseen kauden loppuun asti? Etenkin Kane on tainnut pelata kaikki liigapelit tähän mennessä ja on käytännössä naapurin ainut vaihtoehto kärkeen.

Leicesterillä ei ole läheskään niin palon maajoukkuepelaajia kuin meillä tai edes Tottenhamilla, mutta ei se aiemmin ole joutunut edes juuri miettimään asiaa. Nyt kuitenkin uusina maajoukkueeseen kutsuttiin Kante, Drinkwater ja näiden lisäksi Mahrez oli Afrikassa pelaamassa karsintoja, Vardy pelasi molemmissa Englannin otteluissa ja Schmeichel taisi kärsiä jonkinasteisen loukkaantumisen Tanskan mukana.

Erityisesti Kanten, Drinkwaterin ja Vardyn lisääntyneet pelimäärät voivat olla todella paha isku ja suoraan vaikuttaa Leicesterin peliesityksiin. Tällä kertaa ketut eivät pääsekään viikonlopun kierrokseen tilanteessa, että sen (avain)pelaajat olisivat saaneet levätä, kun muiden joukkueiden pelaajat ovat tahkonneet joko europelejä tai maajoukkuekamppailuja.

Valitettavasti vain pelkään edelleen, että jos ja se on iso jos Leicester alkaa menettää pisteitä, niin hyötyjä on Tottenham. Alex Ferguson tietää jotain liigamestaruuden voittamisesta vaatimattomalla 13 mestaruudella 26 kaudessa ja hänen veikkailuissaan Leicester on ykkössuosikki ja ainut haastaja Tottenham. Meitä ei mainita edes sivulauseessa ja ymmärrän tämän valitettavan hyvin.

Mainokset

3 thoughts on “Jotain loukkaantumisista, Cech lopettamassa maajoukkueessa ja maaotteluiden mahdollinen vaikutus mestaruustaistoon

  1. Leicesterillä on kaikki mahdollisuudet täydelliseen sulamiseen. Veikkaan heille vähintään 2-3 tasapeliä.. Siihen muutama tappio niin whuut whuut..

    Valioliigassa näitä paskoja putkia vain näyttää tapahtuvan kaikille nykypäivänä.

  2. Eilinen Elnenyn loukkaantumistiedote oli ”uutisankka”, onneksi.
    Mut Cazorla ei viimeisimpien tietojen mukaan kuntoudu huhtikuulle, mikä on ikävämpi uutinen. Saa nähdä kuntoutuuko em-kisoihin…

    Mielenkiintoisin ottelu tulevana viikonloppuna on poolin ja töttenhöttenin kohtaaminen.Yllättäiskö maksa-allas ja raapis pelistä voiton?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s