Keskinkertaisuuden voitto

Eilinen oli hieno esitys koko joukkueelta. Neljä tehtyä maalia ja nolla omissa ei jättänyt mitään epäselvyyttä ottelun voittajasta tai paremmasta joukkueesta kentällä.

Onnistujia oli pitkä lista, mutta kolmikko Bellerin, Iwobi ja Sanchez olivat kuitenkin ehkä ne kirkkaimmat tähdet loppujen lopuksi. Kaikki edellä mainitut pääsivät tehoille, vaikka Bellerinille puolustajana toki oman maalin puhtaana pitäminen on se tärkein asia. Tietysti mieheltä odotetaan myös apuja hyökkäyksiin ja niitä on toden totta viime aikoina ja ylipäätään tällä kaudella tullut ihan mukavasti.

En oikein ymmärtänyt Wengerin logiikkaa ottaa Cech penkille, sillä jos mies oli pelikuntoinen, niin miksi ei laittaa saman tien ylivoimaisesti parasta maalivahtiamme pelaamaan. No eipä Ospinalla juuri ollut tekemistä ja peli olisi voitettu, vaikka Macey maalissa, mutta silti hiukan erikoinen ratkaisu.

Sinänsä ottelun ja todennäköisesti koko loppukauden käsikirjoitus oli ja on juuri sellainen kuin on nähty jo vuosikausia. Mestaruus ja muut pokaalit karkaavat nopean ajan sisään ja pelattavaa on enää nelossijasta, niin silloin alkaa meidän peli kulkea. Asiaa auttaa vielä usein loppukaudesta se, että monilla vastustajilla ei ole suurta panosta otteluissa.

Muutama viikko sitten pelasimme Watfordia vastaan FA Cupissa ja tuolloin pelissä oli todella panosta. Tulos sekä meidän esitys olivat aivan jotain muuta kuin eilen. Samoin eilen vierailijoiden tekemisestä selvästi paistoi, että aivan kaikki ei ollut pelissä ja ehkä katseet olivat jo enemmän tulevassa FA Cupin välierässä Wembleyllä.

Tietysti ei ole meidän vika miten vastustaja pelaa ja voitto on voitto. Valitettavasti vain viimeiset 10 vuotta ovat todistaneet, että Wengerin joukkueet eivät kestä paineita liigassa, eikä Euroopassa. Euroopassa toki todistusaineistoa on kaksi vuosikymmentä.

Eilisen voitto ja West Hamin jääminen tasuriin tarkoitti, että olemme neljän joukossa lähes varmasti helpohkon loppuohjelmamme ansiosta. ManU näyttää olevan ainut uhkaaja, mutta todella vaikea uskoa sen pelaavan mitään vahvaa loppukautta, sillä niin tuskaista sen peli on ollut koko kauden.

Tietysti tappiolla Upton Parkilla ensi viikonloppuna voisi tarjota Bilicin ryhmälle vielä oljenkorren, mutta tuskin sekään tiputtaisi meitä neljän sakista, sillä piste-ero olisi edelleen neljä pistettä ja meidän maaliero on lisäksi selkeästi parempi.

Eilisen toisessa merkittävässä ottelussa Liverpool menetti johtoaseman Tottenhamia vastaan, mutta onneksi sentään pystyi ottamaan pisteen, joten saimme kiinni loskanvalkoisia ja ennen kaikkea Pochettinon ryhmä ei pääse kuin neljän pisteen päähän jos Leicester kärsisi tappion Southamptonille tänään.

Haluaisin uskoa meillä olevan mahdollisuuksia edelleen mestaruustaistelussa, mutta en vain valitettavasti pysty. Tästä syystä ei voi muuta kuin toivoa Leicesterin voittoa tänään, jotta ketut lisäisivät etumatkaa Tottenhamiin tai vähintään pitäisivät saman viiden pisteen eron kuin tähän kierrokseen lähdettäessä.

Mainokset

5 thoughts on “Keskinkertaisuuden voitto

  1. Leicester voitti sit neljännen kerran peräkkäin 1-0. Tuomiotkin menevät näköjään Leicesterin laariin – kaksi käsivirhettä boksissa eikä kumpaakaan vihelletty. Etenkin Huthin oli niin selkeä, että aika outoa – linjamiehen täytyi nähdä se.

  2. Noh, parempi voittaa aina pitkässä juoksussa. Ei nostele pyttyä pohjois Lontoossa kukaan tänä keväänä…

    On vielä todettava et tuntuu Lestön miehet kestävän painetta huomattavasti paremmin kun meikäläiset.

    Saas nähdä miten käy everton – muna matsissa?

  3. Aika tehokkaasti jännitys karsiutuu tässä nuhjuisessa 1-0 putkessa. Ainoa isompi asia tässä keväässä on, tuleeko tästä doping-kohusta jotain konkreettista. Todennäköisesti ei, mutta jos kyseisellä lääkärillä on halua esittää todisteita valioliigasta, kesä voi olla mielenkiintoinen.

  4. Leicesterillä on aika jo laittaa samppanjat jäähtymään. Sillä on kolme kotimatsia, joissa Swanseaa, West Hamia ja Evertonia ei kiinnosta voittaa sitä. Voi olla, että jopa muut pikkuseurat haluaisivat Leicesterille kannun. Ensi sunnuntain peli Sunderlandissa on se, jossa vastustajan motivaatio on tapissa, samoin ehkä OT:lla. Viimeisellä kierroksella ei todennäköisesti 7 pinnan kaulan takia tarvitse jännittää, mutta todennäköisesti myös Chelsea venyisi sopivaan tulokseen, mieluummin kuin katsoisi naapuerien juhlia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s