Tällä kertaa pistemenetys Sunderlandissa

Sunderland – Arsenal 0-0

Nyt ei enää tarvitse edes suurimpien optimistien ja Wengerin puolustelijoiden selitellä mestaruuden olevan mahdollinen matemaattisesti. Leicester on saavuttamattomissa, joten katseet voi kääntää Tottenhamin kiinniottamiseen. Todellisuudessa tähänkään ei ole mitään mahdollisuuksia eron ollessa neljä pistettä ja loskanvalkeilla on huomattavasti parempi maaliero sekä ottelu vähemmän pelattuna, joten illalla ero on seitsemän pistettä, kun pelejä on jäljellä kolme.

Eilinen oli aivan hirveää katseltavaa alusta loppuun ja tuntui, että pelaamme sitä huonommin mitä pidemmälle ottelu etenee. Ei tempoa, ei yritystä, ei halu tai asennetta. Yksikään kenttäpelaaja ei pelannut lähellekään kykyjensä mukaisesti, vaan pahasti alakanttiin. Tämä ei ole pelaajista johtuvaa, vaan joukkueen yleinen tila. Tämä tila johtuu ainoastaan managerista ja siitä millaisen esimerkin mies toiminnallaan ja tekemisellään antaa ja on antanut jo vuosikaudet. Keskikertaisuus (lue nelossija) riittää ja mitä sitä enempää yrittämään.

Koirien sanotaan olevansa omistajiensa näköisiä ja se pitää paikkansa myös jalkapallojoukkueeseen. Wenger on menneen talven lumia ja ollut sitä jo kauan. Olemme joukkueena hajuton, mauton ja suoraan sanoen nykyään äärimmäisen tylsä katsoa. Pelaamisessa ei ole päämäärää, tempoa ja peli kulkee kävelyvauhtia lähinnä sivuttaissuunnassa. Lisäksi olemme heikkoja ilmassa ja kaksinkamppailuissa ja osa pelaajista jopa varoo menemästä tilanteisiin.

Kukaan tosiasiat myöntävä ei voi väittää pelimme olleen enää pitkään aikaan sitä paljon kehuttua kaunista hyökkäävää jalkapalloa, josta Wenger Arsenal uransa alkuaikoina tuli tunnetuksi. Kaunis peli on enää myytti kohdallamme. Verratkaa meidän esityksiä Leicesteriin, Tottenhamiin tai edes Liverpooliin, niin tekemisessä on hirveä ero. Nuo joukkueet ovat aktiivisia, prässäävät joukkueena, pyrkivät välittömästi pallon saatuaan eteenpäin iän ikuisen sivuttaishinkkaamisen sijaan. Lisäksi ne pyrkivät laukomaan myös kauempaa sen sijaan, että yrittäisivät ottelu ja kausi toisensa jälkeen kuljettaa pallon maaliin asti.

Muualla myös pelataan eri taktiikoilla, ryhmityksillä, otetaan huomioon vastustajan vahvuuksia sekä heikkouksia ja tehdään muuta kuin ennalta sovittuja vaihtoja aina samaan aikaan ottelua oli tilanne mikä tahansa tai esiintyivät pelaajat kentällä miten tahansa.

Kuinka typerä pitää managerin olla laittaakseen Giroud avaukseen, vaikka esitys torstaina oli hirveä ja ylipäätään ranskalainen ei ole osunut kuin yhdessä ottelussa viimeisestä parista kymmenestä. Ramsey on myös surkean ja naurettavan välimaastossa pelaillut suurimman osan kaudesta, mutta siitä huolimatta kausikortti avaukseen tuntuu olevan taas tosiasia.

Walcott on taas niin säälittävä, että sanat ei riitä kuvaan (tässä siis video), mutta siitä huolimatta managerimme tekee saman vaihdon joka ottelussa samaan aikaan. On ilmeisesti toiminut, niin hyvin, että Theo kannattaa laittaa kentälle ennen kuin Campbell, joka esityksillään kauden mittaan olisi ansainnut peliajan ennen kuin kukaan kolmikosta Walcott, Giroud ja Ramsey. Mutta kun kannattajat buuasivat pari kuukautta sitten Wengerille tämän ottaessa hyvin pelanneen Campbellin pois, niin tuon jälkeen ei managerimme ihan periaatteesta ole costaricalaista peluuttanut.

Summaa hyvin Wengerin. Joukkueen menestyksellä, pelaajien suorituksilla, kannattajilla tai millään muullakaan ei ole mitään merkitystä, ainoastaan on tärkeää, että asiat tehdään niin kuin managerimme haluaa. Kukaan ei saa sanoa mitään vastaan, sillä kukaan muu ei tajua mitään pelistä tai ole valmentanut 35 vuotta ja jos sattuu olemaan, niin mielipiteet ovat kuitenkin vääriä jos ne ovat eri kuin Wengerin.

Eilinen meni juuri niin kuin arvata saattoi ja emme voittaneet putoamisvaarassa olevaa joukkuetta, koska sillä oli panosta toisin kuin torstaina WBA:lla. Toki menetimmehän viime viikonloppuna myös pisteitä Crystal Palacelle, jolla ei liigassa ollut pelattavaa ja ajatukset FA Cupissa, joten täytyy kai sanoa tappion ja vähintään pistemenetyksen nykyään olevan mahdollinen ellei jopa todennäköinen oli kuka tahansa vastassa.