Leicester teki mahdottomasta totta ja juhlii mestaruutta

Päivän aihe on täysin selvä, vaikka ei se aivan suoraan Arsenaliin liitykään.

Palataan aluksi kuitenkin kauteen 2003-2004 eli tappiottomaan kauteemme ja sen viimeiseen otteluun. Moni ehkä arvaa jo asiayhteyden tästä aloituksesta. Olimme tappiolla kauden viimeisessä pelissä Highburyllä, mestaruus oli jo varmistettu, mutta tappioton kausi oli vaarassa jäädä toteutumatta ihan loppumetreillä.

Päivän vastustaja oli tuolloin jo tippumaan tuomittu Leicester City. Käänsimme ottelun voitoksi ja tappioton kausi oli tosiasia. Leicester sen sijaan lähti hakemaan vauhtia Championshipistä ja tippui muutamaa vuotta myöhemmin yhdeksi kaudeksi jopa kolmannelle sarjaportaalle.

Viime kaudeksi Leicester kuitenkin palasi Valioliigaan ja viime kevään sarjapaikan pelastumisen ja managerinvaihdon jälkeen loppu on historiaa ja suurta sellaista, josta tullaan tekemään vielä elokuva ellei useampikin.

Kukaan tuskin olisi vuonna 2004 Highburyllä arvannut, että kaksitoista vuotta myöhemmin emme ole voittaneet ainuttakaan mestaruutta lisää, mutta sen sijaan Leicester juhlii liigamestaruutta kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä.

Leicesterin tarina osoittaa kuinka nykypelissä, jossa raha tuntuu olevan kaikki kaikessa voi pärjätä vielä muullakin tapaa. Tietysti Leicesterkin on käyttänyt miljoonia pelaajiin ja palkkabudjetti on reilu 50 miljoonaa kaudessa, joten ei siellä penneillä pelata myöskään. Joka tapauksessa nuo ovat todella karkkirahoja, kun vertaa suurseuroihin.

Meillä Özil on maksanut enemmän kuin kaikki Leicesterin mestarijoukkueen pelaajat. Aivan käsittämätöntä. Samoin maksamme palkkoja lähes nelinkertaisesti joka kausi. Toisin sanoen reilu 130 miljoonaa enemmän kuin mitä tämän kauden paras seura maksaa.

Leicester osoittaa kuinka sitoutuminen, työnteko, loistava pelaajien scouttaaminen ja valmentaminen, taktiikka ja kaikki muu taustatyö ovat edelleen vähintäänkin yhtä tärkeitä ellei tärkeämpiä kuin pelkkä raha. Tämä on varmasti esimerkki, jonka voisi kuvitella tulevaisuudessa innostavan pelaajia, valmentajia ja seurajohtajia ympäri maailman.

Tietysti onneakin tällainen tarina tarvitsee roppakaupalla ja sitä oli muun muassa Chelsean, Cityn ja Manun samanaikainen romahdus kärkikahinoista. Onnea kuitenkin tarvitaan yleensä aina voitti mestaruuden kuka tahansa, joten sen suhteen Leicesterin mestaruutta on turha pitää yhtään onnekkaampana kuin kenenkään muunkaan.

Onnea Leicesterille ja sen kannattajille minkä verran heitä sitten Suomesta löytyykään.