Leicester teki mahdottomasta totta ja juhlii mestaruutta

Päivän aihe on täysin selvä, vaikka ei se aivan suoraan Arsenaliin liitykään.

Palataan aluksi kuitenkin kauteen 2003-2004 eli tappiottomaan kauteemme ja sen viimeiseen otteluun. Moni ehkä arvaa jo asiayhteyden tästä aloituksesta. Olimme tappiolla kauden viimeisessä pelissä Highburyllä, mestaruus oli jo varmistettu, mutta tappioton kausi oli vaarassa jäädä toteutumatta ihan loppumetreillä.

Päivän vastustaja oli tuolloin jo tippumaan tuomittu Leicester City. Käänsimme ottelun voitoksi ja tappioton kausi oli tosiasia. Leicester sen sijaan lähti hakemaan vauhtia Championshipistä ja tippui muutamaa vuotta myöhemmin yhdeksi kaudeksi jopa kolmannelle sarjaportaalle.

Viime kaudeksi Leicester kuitenkin palasi Valioliigaan ja viime kevään sarjapaikan pelastumisen ja managerinvaihdon jälkeen loppu on historiaa ja suurta sellaista, josta tullaan tekemään vielä elokuva ellei useampikin.

Kukaan tuskin olisi vuonna 2004 Highburyllä arvannut, että kaksitoista vuotta myöhemmin emme ole voittaneet ainuttakaan mestaruutta lisää, mutta sen sijaan Leicester juhlii liigamestaruutta kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä.

Leicesterin tarina osoittaa kuinka nykypelissä, jossa raha tuntuu olevan kaikki kaikessa voi pärjätä vielä muullakin tapaa. Tietysti Leicesterkin on käyttänyt miljoonia pelaajiin ja palkkabudjetti on reilu 50 miljoonaa kaudessa, joten ei siellä penneillä pelata myöskään. Joka tapauksessa nuo ovat todella karkkirahoja, kun vertaa suurseuroihin.

Meillä Özil on maksanut enemmän kuin kaikki Leicesterin mestarijoukkueen pelaajat. Aivan käsittämätöntä. Samoin maksamme palkkoja lähes nelinkertaisesti joka kausi. Toisin sanoen reilu 130 miljoonaa enemmän kuin mitä tämän kauden paras seura maksaa.

Leicester osoittaa kuinka sitoutuminen, työnteko, loistava pelaajien scouttaaminen ja valmentaminen, taktiikka ja kaikki muu taustatyö ovat edelleen vähintäänkin yhtä tärkeitä ellei tärkeämpiä kuin pelkkä raha. Tämä on varmasti esimerkki, jonka voisi kuvitella tulevaisuudessa innostavan pelaajia, valmentajia ja seurajohtajia ympäri maailman.

Tietysti onneakin tällainen tarina tarvitsee roppakaupalla ja sitä oli muun muassa Chelsean, Cityn ja Manun samanaikainen romahdus kärkikahinoista. Onnea kuitenkin tarvitaan yleensä aina voitti mestaruuden kuka tahansa, joten sen suhteen Leicesterin mestaruutta on turha pitää yhtään onnekkaampana kuin kenenkään muunkaan.

Onnea Leicesterille ja sen kannattajille minkä verran heitä sitten Suomesta löytyykään.

Mainokset

21 thoughts on “Leicester teki mahdottomasta totta ja juhlii mestaruutta

  1. Eikös mestaruus kuuluisi oikeasti meille kun voitimme murskalukemin leicesterin..

  2. Leicesterin mestaruus on osoitus siitä mihin on mahdollista kovalla työllä, tahdonvoimalla ja apinan raivolla päästä kun siihen on sitoutunut joukkueellinen nälkäisiä pelaajia jotka eivät välttämättä ole yhtä taitavia kuin isolla rahalla ja palkoilla kasatut ”kylläiset” joukkueet, vaan osoittivat että lähes sadun omaisesta haaveesta voi tulla totta kun jokainen on siinä unelmassa 100% mukana.

  3. Jep, Onnea vaan Lestölle, ovat mestaruutensa ansainneet.
    Tätä on sitoutuminen ja loistavasti taktiikan omaksunut joukkue. Käsien levittelyä ei pelaajilta eikä managerilta liiemmin näkynyt , toisin kuin meidän rakkailta punavalkeilta….
    ..
    Tällä kaudella olisi ollut se kaikkien aikojen sauma ollu ottaa se mestaruuspytty mut eipä kelvannut ei.
    Ensi vuonna shitty, shelski, maksaallas ja munakin ovat taatusti luokkaa kovempia ja jopa wengertrophy voi olla tiukassa.

  4. En tiedä onko minussa psykopaatin vikaa, mutta ei vois vähempää kiinnostaa kuka voitti mestaruuden, ellei se ole arsenal. Kiinnostaa vain lähinnä että koska Arsenalin toiminta alkaa menemään oikeeseen suuntaan ja tämä pelleily loppuu. Haluaisin nähdä kentällä taistelu ilmettä. Raakaa ja repivää tahtoa voittaa mestaruus. Tällaista ilmettä välillä näkyi Gabriel, Kokkeli ja esimerkiksi Alexis, mutta jostain syystä se vain hiipuu kaikilla. Liian hyvä olo perseessä vai mistälie johtuu.

  5. Pitäis varmaan meilläkin olla joukkueessa näitä ns. kusipäitä (esim. Diego Costa, Vardy, Busquets, Müller) vaikuttaa siltä että aina jokaisessa voittavassa joukkueessa löytyy tällaisia, meidän joukkueessa on pelkiä rehellisiä kavereita

    • Özil on oikeasti aika mulkku jantteri vastustajalle, toki ei tee mitään koiruuksia..

  6. Joo, onnea vaan mestaruudesta sen voittaneille. Turha tuossa on mitään onnesta kitistä kun pitkä sarja kyseessä – paras voittaa aina… ja voittaa näköjään vielä aika selvällä piste-erolla. Omilta olisi toivonut nimen omaan sitä puristusta ja mental strenghtiä, mitä täällä on useasti aiemminkin kaipailtu. Viimeistään loppuhetkien Leicester-voitosta olisi pitänyt loppukauden mittaisen voittoputken alkaa. Mutta vähemmän yllättäen henkinen vahvuus oli jälleen kerran tasoa lammas. Wengerin munattomuuden siirtomarkkinoilla tietäen yksi kesän mielenkiinnon kohteista tulee olemaan sen seuraaminen kuinka pahasti Leicesterin mestaruusryhmä päästetään hajoamaan. Vardy lienee jo Cityn miehiä ja Mahrez menee jompaan kumpaan Espanjan ökyyn. Tuskimpa edes jäävät ainoiksi kuppauksen kohteiksi.

  7. Potuttaahan se et Arsenal ei taistele mestaruuksista, mut kaikki kunnia Lestölle. Näyttivät pitkää nokkaa koko urheilevalle maailmalle, daavid löi goljatit ja vielä selkeästi.

    Ranierille tiimeineen on nostettava myös hattua.Vanha kettu loi nahkansa ja sai joukkueensa maximaaliseen suoritukseen läpi kauden.Pahoja notkahduksia ei ollut.

    Mielestäni joukkueen yhtenäisyys on yksi suurimmista menestystekijöistä.
    Huomion arvoista on myös, jengin erikoistilannepelaamisen taso kentän molemmissa päissä. Treenikentällä on varmasti hinkattu huolellisesti ja armottomasti maalintekoa ja puolustamista…toivotaan et ko. elementtejä löytyis myös Arsenalista muutaman vuoden sisällä

  8. Löytyylöytyy. Nyt professori hioo erikoitilannepelaamiset kuntoon niin hyökkäyksessä ku puolustuksessaki.
    Ja mehän pelataan parhaimmillaan paineen alla.
    Joopajoo

  9. Totta tuokin.Treenit, peluutus, palautuminen, fysiot jne hienolla tasolla…Toisin kuin meillä ja monella muulla

  10. Bayern on kyllä näkäine jengi. Saas nähdä pysyykö tiukasti puolustava Atletico kyydissä.
    P,s eiliseen hyökkääjäkeskusteluun sen verran että muuan Higuain pyssytti eile taas 2 häkkiä. Nyt kasas 32 maalia. Tuplasti enemmä ku seuraavalla serie aas.
    Jos ny tekis valkus noin 2/3 osa tuosta nii olis reilun 20 maalin mies. Joo joo jossittelua mutta en sulkis kaveria mahdollisista hyökkääjäkandidaateista ulkona

    • Ainahan voi pohtia Higuainia tai ketä tahansa, mutta wenger ei häntä koskaan hanki.

      Onhan toi Atleticon pelaaminen melkoista jarruttelua, Mourinho potenssiin kymmenen. Ja sit yks paikka ja maali.

  11. No eipä ketutkaa otteluja hallinnu. En ittekkää oo mikää ”antijalkapallon” ystävä mutta nää jengit pelaa niillä vahvuuksillaa mitä niillä on käytössä

  12. Siinä Isse oot varmaa oikias ettei hanki Higuainia tai ketää muuta mitä pojat eile mainitsi. Ja miksi hankkis ku ottaa postimiehen ratkomaan hyökkäyspään ongelmia.
    Nii ja hommaa vaikkapa Diabyn ja Djouruun takas

  13. Mut eihän nää osaa vetää edes rankkareita. Mehän dominoidaan ensi kautta Postimiehen johdolla.

  14. Juurikin näin. Täytyy vielä ottaa huomioon että City, Chelski, pool, muna eikä loskanvalkoisetkaan vahvista joukkuettaan yhdelläkään ainoalla kenttäpelaajalla koska ne ottaa wenkusta mallia.
    Mitäpä sitä ny vahvistuksia hommaamaan

  15. Olin jokseenkin varma, että Bayern tekee vielä yhden, mutta ei sit. Finaalin sit viel shitty, niin johan ois ”finaali”.

    Tää turkkilainen dumari on kyl kummallinen uefan suosikki. Yleensä aina jtn hölmöilee, kuten nyt atleticon väärin tuomittu pilkku.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s