Ei St Totteringham’s Dayta tänä vuonna, siirtohuhut vauhdissa kun kausikortit pitää saada kaupaksi ja Forbesin lista

Eilen varmistui sarjasta tippuvat joukkueet, kun Sunderland otti selkeän kotivoiton Evertonista. Tämä tarkoitti Sunderlandin paikallisvastustaja Newcastlen sekä Norwichin hakevan taas vauhtia sarjatasoa alempaa ensi kaudella. Tämä meni hyvin, sillä halusinkin noista kolmesta punavalkoisten säilyvän sarjassa.

Sunnuntaita ja Tottenhamin ohittamista ajatellen Newcastlen tippumisen varmistuminen jo eilen oli todennäköisesti viimeinen kuolinisku. Eiköhän heikosti viime aikoina pelannut naapurimme sentään pysty vähintään pisteen ottamaan ilman panosta pelaavalta harakkalaumalta. Näin ollen tänä vuonna ei tulla edes näkemään St Totteringham’s Dayta.

Panokset ovat siis lähes nollassa meidän kauden päätöskamppailussa umpisurkeaa Aston Villaa vastaan. Emme luultavasti pysty nousemaan Tottenhamin ohi ja tasapelikin riittää pitämään Manchester Cityn takana ja vaikka häviäisimme ei ole mitenkään varmaa, että City pystyy edes voittamaan Swanseaa vieraissa.

Siirtohuhut ovat selkeästi meidän kohdalta lisääntyneet viime päivinä ja syykin on tiedossa. Kausikorttien ja jäsenyyksien uusimisajankohta on menossa, joten seuran pr-osasto syytää ilmoille toinen toistaan epätoivoisempia huhuja siirroista.

Tämä sama kuvio toistuu ja on toistunut ties monenko vuoden ajan. Ei pitäisi tulla yllätyksenä enää yhdellekään kannattajalle, mutta edelleen menee joillekin todesta kuin väärä raha.

Forbes julkaisi tuoreen listan maailman arvokkaimmista seuroista ja olemme viidentenä koko maailmassa. Tästä huolimatta me kannattajat joudumme maksamaan maailman kalleimpia lippuja, mutta emme saa odottaa vastineeksi muuta kuin neljän joukkoon sijoittumista ja kaiken muun vaatiminen on väärin, kuten olemme kasvavassa määrin viime aikoina saaneet todeta.

Olisihan se ihan kohtuutonta jos maailman viidenneksi rikkain seura ostaisi kesällä yhden tai jopa useamman kenttäpelaajan tai vaihtaisi manageria 12 liigamestaruudettoman kauden jälkeen. Puhumattakaan siitä, että 20 vuoden tulos eurokentillä on yksi vaivainen finaalipaikka Mestareiden liigassa ja senkin ottelun hävisimme. Anteeksi korjaan olimmehan vuosituhannen vaihteessa UEFA Cupin finaalissa, mutta sielläkin lopputulos oli sama kirvelevä tappio.

Welbeckin uusi paha loukkaantuminen saattaa hyvinkin tarkoittaa Wengerin peruvan aikeet Walcottin myynnistä kesän aikana jos sellaisia nyt edes koskaan oli olemassa. Nyt managerimme voi taas sanoa Theolle, että vastuuta ja mahdollisuuksia pelata piikissä on runsaasti, kun ainoat vaihtoehdot ovat Giroud ja hän.

Toki Campbell olisi varmaan huomattavasti parempi myös kärjessä kuin Walcott, mutta tuota Wenger ei ole edes vaivautunut kertaakaan kokeilemaan. Niin ja toki Sanogo tulee takaisin vähintään siitä syystä, että 30 000 viikkopalkan pelaaja, joka ei mahdu Ajaxin reserveissä tai Championshipistä tipahtaneessa Charltonissa pelaamaan ei yksinkertaisesti mene kaupaksi kenellekään edes ilmaisella siirrolla.

Advertisements

13 thoughts on “Ei St Totteringham’s Dayta tänä vuonna, siirtohuhut vauhdissa kun kausikortit pitää saada kaupaksi ja Forbesin lista

  1. Manageripörssissä Martinezille potkut, Pocchettinolle viiden vuoden jatko eli ei liene lähdössä tänä kesänä.

    Arsenal: ei raportoitavaa.

  2. Nauta-Stan ja Wenger venttaavat brexit-äänestykseen saakka ennen yhtäkään kauppaa ja sen jälkeen myydään Campbell Espanjaan ja siinäpä se kesä sitten menikin. Toki koko alkukesä huhuillaan kaikesta ihanasta, mutta huhut yllättäen loppuu kun kausarit on kaupattu. Niin Özil ja Sanchez oli kans pakko myydä kun pojat niin kovin halus voittavaan jengiin ja hinnatkin oli suht kohillaan.

    • Nauta 🐮 Stan järjestää ranchilleen isot grillijuhlat wengertrophyn kunniaksi.
      Menu sisältää nautaa grillattuna.

      Paikalle on kutsuttu kaikkien omistamiensa seurojen toimarit joille silent wanker julistaa että ottavat oppia gazidizilta joka rahankeruun ohella ja wenkun avulla saanu seuran jopa sijoittumaan Euroopan kentille oikeuttavaan sijoitukseen.
      Muut viiksivallun seurathan eivät urheilullisesti menesty mutta katsomot pullistelee väkeä ja toimarit nauraa kun menevät pankkiin.

      Grillijuhlien lopuksi silent wanker ojentaa gazidikselle 🐮 nautatrophy pokaalin jonka saa parhaiten taloudellisesti menestynyt viiksivallun joukkue.
      Muut toimarit taputtavat ja kaikilla on niin mukavaa.

  3. Jaa, että ollaan reilusti Chelsean takana globaalissa paitamyynnissä? Mitä ilmeisimmin kyseessä viralliset kanavat, joista seuralle helähtää jotain. Juttu oli Mirrorissa, jossa lukujen lähteeksi mainitaan ”sports marketing agency Euroamericas”:

    Team Sales
    FC Barcelona 3,637,000
    Bayern Munich 3,312,000
    Chelsea 3,102,000
    Manchester United 2,977,000
    Real Madrid 2,866,000
    PSG 2,212,000
    Arsenal 2,055,000
    Atletico Madrid 1,977,000
    Juventus 1,678,000
    AC Milan 1,287,000

  4. Mitenkäs Götze, jolle Ancelotti on vahvojen huhujen mukaan näyttämässä ovea? Tai Bayernin pomot, mutta Ancelottin piikkiin menee. Mielestäni vahvistaisi reilusti Arsenalia.

    • Götze kelpais,eiköhän mies halua välillä pelaamaankin ku on nyt pari kautta istunu penkillä,tuskin bayernin rosteris jatkossakaan isoa roolia luvassa.ja eikös wenger jopa n.3-4 vuotta takaperin tarjonnut dortmundille ihan kelpo korvausta götzestä mutta ei silti liikahtanut.voisi jopa olla mahdollisuuksien rajoissa.

  5. Noista paitamyynneistä: Munalle ja Realille ei juuri heru itse myynnistä, koska ovat paitadiilissään antaneet koko rättibisneksen myymälöineen Adidakselle. Tietty paitadiili on sit erityisen rahakas. Näin voi olla jonkin muunkin seuran kohdalla, mutta noi on ainakin. Arsenalilla paitabisnes on omissa käsissä – tietty puma saa osansa.

    • Ihmeellistä, että juuri ilmoitettiin Chelsean ja Adidaksen lopettavan ennenaikaisesti sopparinsa ensi kauden jälkeen. Myynti ollut kuitenkin hyvää. Tai ehkä tuo mutual cinsent on liioittelua, Chelsea ei ole ehkä tyytyväinen rahamääräänsä.

  6. Ei Götze tule Wengerin jengiin kun se haluaa pelata Kloppolle. Ihan salettiin Poolin mies. Ja edelleen, paljon pitää maksaa, että yksikään toptoptop tulee pelaamaan höynää Wengerin alaisuuteen.

  7. Odotettu tapahtumassa. Eli Stan antamassa uuden kahden vuoden sopimuksen Wengerille aikavälillä kesä ja ensi kauden alkukuukaudet. Eli ilman näyttöjä, käytännössä, jos top4-saavutusta ei lasketa. Varmaan reilu palkankorotus lisänä, ettei mieliala laske liikaa muutaman lakanan takia.

  8. Joo-o, lähde on suht luotettava The Times mutta tiedä häntä – siis tuossa Wengerin sopparijatkossa.

    Maikkarin osalta meidän ottelut on sit taputeltu: sunnuntaina swansea-city ja muna-bournemouth. Valinnat ovat sikäli ymmärrettävät, että himoittu nelossijapokaali ratkeaa näissä otteluissa. Mahkuthan ois lähettää vaikka kuinka monta matsia, mutta kun on lätkää ja formulaa. Katsomossakaan ei ole ainakaan aiemmin näytetty otteluita, joita tv:stä ei tule. Lisäksi maikkaria ei nyt juurikaan huvita puffata valkkua, koska se sataisi kilpailijan laariin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s