Kauden kohokohta tapahtui 2. tammikuuta

Tänään eilisen lupauksen mukaisesti vuoro Isselle:

Kautta on vielä jäljellä yhden ottelun verran ja tarjolla on kolme sijoitusvaihtoehtoa, joista keskimmäinen eli kolmas sija on todennäköisin. Villa-ottelu tuskin muuttaa seuraavaa eli tässä päällimmäiset, jotka kaudesta 2015-2016 jäivät mieleen:

Kauden avaus: paluu muutaman vuoden takaiseen hölmöilyyn, jolloin hävisimme kauden avausottelun Emiratesilla Villalle. Nyt saman teki Hammers. Omalla tavallaan heti avausottelu osoitti, että epätasaisuus on valttia.

Chelsea-Arsenal: Diego Costa vedätti kaikkia ja etenkin Valioliigan huonointa tuomaria Mike Deania ja Gabrielia.

Leicester-Arsenal: edes Leicesterin 1-0-maali ei saanut pasmoja sekaisin, vaan pöllytimme kettuja maalein 2-5. Julistin tuolloin Leicesterin kuplan puhjenneen ja ihmettelin, miten näin huono joukkue voi johtaa valkkua. Kuinkas kävikään: tämä oli lopulta Leicesterin ainoa kotitappio valkussa.

Arsenal-Olympiakos: Tästä jäi muistiin vain yksi asia: Ospina pudotti kulmapotkusta tulleen vedon maaliin.

Arsenal-Muna: Kauden parhaat 20 minuuttia. Näin jos pelattaisiin lähes aina, ei tarvitsisi miettiä, mikä joukkue nappaa pokaaliin – enkä tarkoita nelossijapokaalia.

Olympiakos-Arsenal: Tarvitsimme 0-2:n tai suurimaalisen yhden maalin voiton. Giroud teki hattutempun. Mitä Giroud sen jälkeen teki? Anyway, harvoin olemme onnistuneet useamman maalin takaa-ajossa.

Southampton-Arsenal: Kauden pahin nöyryytys, 0-4. Sotonin korkea laitaprässi tehosi täydellisesti.

Arsenal-Newcastle. Vuosi vaihtui ja siirryimme vihdoin (oli ollut pari mahkua jo aiemmin) valioliigan kärkeen. Aloin jopa uskoa, että tämä voi mennä maaliin asti. Muna- ja Ketut-voitot olivat hienoja, mutta tämä nousee silti kauden kohokohdaksi.

Kuinkas sitten kävikään: tasureita ja tappioita putkeen ja se oli siinä. Nämä ottelut käytännössä ratkaisivat sen, että mestaruusjuna puksutti ihan muualle.

Arsenal-Leicester: welbzin viime hetkien maali herätti virheellisiä toiveita. Jos sittenkin…

Muna-Arsenal: joo, ei sittenkään. Junnu-Rashford piti meidän puolustusta pilkkanaan.

Arsenal-Watford: Kohti historiallista kolmatta peräkkäistä FA cupin voittoa. No ei sitten.

West Ham-Arsenal: Andy Carroll oli pitelemätön eikä wenger edes uskonut, että hän pelaa. Eli eihän Carrolliin sitten kannattanut edes varautua.

Siinäpä tärkeimmät. Olisihan niitä ollut muutamia muitakin, kuten Tapsan paluu suht säännölliseksi kommentoijaksi, Wenger Out -meininki ja Enon tapaaminen Emiratesilla ennen Sunderland-ottelua.

-isse

Kiitos Isse. Taattua laatua entiseen tapaan.