Xhaka neuvottelut, Walcott tuskin West Hamiin ja kausi parilla lainatulla lauseella pakettiin

Xhaka siirtosaagassa Borussia Mönchengladbachin johto myöntää sveitsiläisen siirrosta neuvotteluiden olevan käynnissä. Kiinnostunutta seuraa ei kuitenkaan paljasteta ja kauppa ei ole valmis. Tämän voi tulkita parilla tapaa. Toisille se on varma merkki, että me ostamme Xhakan.

Itse taas olen sitä mieltä, että tämä on vielä kaukana toteutuneesta siirrosta. Ensinnäkin vaikea edelleen uskoa Wengerin maksavan tuollaista summaa keskikenttäpelaajasta, joka ei ole erityisen hyökkäävä jos nyt ei mikään puhdas pohjapelaajakaan. Joukkueessa on kuitenkin juuri ostettu Elneny, Coquelin, Ramsey, Cazorla ja Wilshere, joten tältäkin kannalta en näe Wengerin hankkivan pelaajaa tuolla summalla suoraan avaukseen.

Toki pitäisi hankkia Xhaka tai mieluummin vielä selkeä puolustava keskikenttä, mutta kaikki tietävät tämän olevan yksi pelipaikoista, johon hankintaa on odotettu se kymmenkunta vuotta.

West Hamin huhuttiin jokin aika sitten olleen Walcottin perässä ja toiveet heräsivät, kun Walcott ei mahtunut edes päätöskierroksella Aston Villaa vastaan kokoonpanoon. Valitettavasti krooninen loukkaantuja taisi olla oikeasti loukkaantunut, eikä kyseessä ollut toimistoloukkaantuminen siirron takia.

Joka tapauksessa West Ham on selkeästi ostamassa kärkipelaajaa, mutta Walcott ei ole enää mukana huhuissa, vaikka nimiä riittää useampia. Joko Wenger on tyrmännyt myyntimahdollisuuden, joka olisi aivan katastrofaalisen typerää. Walcott pitäisi antaa vaikka ilmaisella siirrolla jos joku suostuu maksamaan miehen mielipuolisen palkan. Toinen vaihtoehto on sitten, että huhut olivat ylipäätään potaskaa ja tämä hyvin mahdollista, sillä tuskin Bilic on niin typerä, että maksaisi Walcottista summia, joilla saa ihan oikeita laatupelaajia.

Loppuun lainaus Onlinegoonerin forumilta, joka tiivisti kautemme todella osuvasti:

Painfully inadequate summer transfer window CHECK

Matchday 6 fun away at Olympiakos CHECK

Treating the League Cup with absolute disdain because we’re such a big club and can afford to chuck trophies in the bin CHECK

Flying around January and out of the title race before April CHECK

Can’t buy a win when the pressure is on CHECK

Flirt with 5th to make top 4 seem an achievement CHECK

Brushed aside by Chelsea CHECK

Fail to win at Spurs CHECK

Don’t turn up at Old Trafford CHECK

CL last 16 dicking against class European side CHECK

Giroud poor scoring return costing us CHECK

Conceding 3+ goals at least 6 times CHECK

Minor resurgence once we have nothing to play for CHECK

Still finish above Spurs CHECK

6 thoughts on “Xhaka neuvottelut, Walcott tuskin West Hamiin ja kausi parilla lainatulla lauseella pakettiin

  1. Surullinen Check-lista. Surullisempaa on kyllä vielä se, jos kesän aikana ei tule laadukkaita hankintoja. Siinä vaiheessa ton listan voi nimittäin tulostaa ja laittaa myös ensi kaudeksi jääkaapin oveen. Nykyinen joukkue on aivan riittämätön, mutta luulen että kaikilla goonereilla on se jo tiedossa, joten turha käydä perusasioita läpi.

    Aikamoinen ”do or die” -kausi kyllä tulossa Wengerille kun muut seurat ympärillä tulee vahvistumaan ja fanitkaan ei enää pidä miestä messiaana, vaan suuret massat alkaa olla kurkkuaan myöten täynnä miehen toimintaa. Ensi kaudella tuskin enää riittää CL-paikka minkään sortin ylistyslauluihin. Varsinkin kun Wenger aina puhuu siitä, kuinka haluaa jättää Arsenalin hyvään asemaan lähtiessään. Ens kaudella kun möhlii, niin pääsee sopimuksen loputtua lähtemään samalla ovenavauksella Sanchezin ja Özilin kanssa ja luomaan Arsenaliin oman ”sir Alex Ferguson”-efektin kun yht’äkkiä koko joukkuetta pitäisi alkaa rakentamaan uudestaan. Siinä vaiheessa onkin sitten jo liian myöhäistä pyytää Kroenkelta omaa patsasta Emiratesin ulkopuolelle.

  2. En oikein ymmärrä tätä hankintaa. Meillä on vähintään viisi pelaajaa jotka pystyvät pelaamaan alempana keskikentällä avauksessa, siihen päälle vielä muutama heikompi vaihtoehto. Tietysti kun katsoo kuinka paljon Cazorlan poistuminen vaikutti joukkueen pelaamiseen niin sitä kautta kyllä hankinta on tarpeellinen.

    • Samoin, ei oikein riitä ymmärrystä Xhakan hankintaan vaikka varmaan pelimies onkin.
      Aikaisempina kausina ku oli tarvetta tälle paikalle ni wenkku ei hankkinu ja nyt ku on jo mistä valita niin on hommaamassa yhtä lisää…..
      Ei voi aina ymmärtää jäärän aivoituksia.

      Se maalikone , wingeri ja ehkä vielä yx puolustuspään pelaaja tuntuisi tärkeämmiltä tällaisen yksinkertaisen kannattajan mielestä?

  3. Jaaha, pool romahtaa täydellisesti tokalla puoliajalla ellei yllättävää loppukiriä tule. Ekalla puoliajalla pool ois voinut johtaa vähintään 2-0, mutta näin se menee. Klopp on tottunut häviämään finaaleja.

  4. Tämähän voisi positiivisesti ajateltuna helpottaa hieman meidän asemaa markkinoilla? Saas nähdä huomioiko Wenger tilanteen..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s