Kausiyhteenveto yleisellä tasolla

Palataan ensiksi noin vuoden takaiseen tilanteeseen. Olimme voittaneet FA Cupin toisen kerran peräkkäin. Loistavaa, mutta silti liigassa mestaruudesta ei tarvinnut puhua ja Mestareiden liigassa tarina oli myös tuttuakin tutumpi eli ulos heti jatkopelien alkaessa.

Joka tapauksessa FA Cupin voiton varaan olisi voinut ajatella pystyvän rakentamaan parempaa tulevaisuutta ja seuraavaa kautta. Kesä alkoikin erittäin hyvin, sillä suhteellisen aikaisessa vaiheessa saimme noin 10 vuoden odotuksen jälkeen kunnollisen ykkösmaalivahdin Cechin muodossa.

Kesää oli vielä parisen kuukautta tämän jälkeen jäljellä ja toiveet korkealla, että tällä kertaa viimeinkin joukkueen selkeät ongelmakohdat maalivahdin tontin lisäksi korjataan. Näitä olivat tutut vanhat eli ykköshyökkääjä, Coquelinin tason nostosta huolimatta vähintään toinen ranskalaisen tasoinen puolustava keskikenttä ja siihen päälle laituri. Topparihankinnasta oli myös puhetta, mutta se ei ollut niin akuutti, koska Mertesacker ja Koscielny kaksikko oli toiminut melko hyvin ja Gabriel oli vielä katsomaton kortti.

Useimpien hämmästykseksi koko loppukesän ajan huhut jauhoivat, mutta mitään konkreettista ei enää tapahtunut ja näin ollen olimme ainut joukkue Euroopan suursarjoissa, joka ei hankkinut ainuttakaan kenttäpelaajaa koko kesänä.

Wengerin kannalta ajateltuna asiaa ei voi tulkita mitenkään muuten kuin, että joukkue oli managerimme mielestä tarpeeksi laadukas ja laaja taistelemaan kaikista neljästä saatavilla olevasta pokaalista.

Tosiasiat tunnustavat kannattajat taas tiesivät jo ennen kauden alkua ja viimeistään siirtoikkunan sulkeuduttua syyskuun alussa, että mestaruutta ei ole luvassa sen enempää kuin euromenestystäkään sekä myös kolmannen FA Cupin voittaminen olisi epätodennäköistä, kuten ensimmäisen Liigacupin Wengerin aikana.

Yksinkertaisesti joukkue, jonka hyökkääjävaihtoehdot olivat Giroud, Walcott ja suurimman osan kaudesta pahan loukkaantumisen takia missaava Welbeck ei vain yksinkertaisesti voi voittaa mestaruutta. Lisäksi Coquelin oli ainoa todellinen vaihtoehto puolustavaksi keskikentäksi ja miehen loukkaannuttua saimme todella nähdä kuinka Artetan ja Flaminikaan taso ei vain enää riitä.

Lopulta kaudesta muodostui todella harvinainen, sillä edelliskauden mestari ja suurin mestarisuosikki Chelsea sekä muut isot pelasivat todella heikon kauden ja tämä olisi antanut mahdollisuuden mestaruuden ennennäkemättömällä tavalla. Tätä ei kuitenkaan käytetty Wengerin kesän siirtomarkkinoilla tekemien virheiden, joukkueen vahvistamatta jättämisen ja seuraan pesiytyneen häviäjäasenteen tai ainakin neljän joukkoon tyytymisasenteen takia.

Sijoituksemme oli parempi kuin pitkään aikaan, mutta tuo oli kokonaisuudessaan äärimmäisen laiha lohtu, kuten Tottenhamin ohittaminen päätöskierroksella. Ainoastaan mestarit muistetaan ja sijoja kaksi, kolme tai edes nelossijapokaaliin oikeuttavaa sijoitusta ei kukaan jälkikäteen pidä minään.

Pahinta kaudessa oli, että jälleen kerran jo ennen kauden alkua pystyi suurin piirtein tietämään mitä tapahtuu meidän osalta. Romahdus helmi-maaliskuussa pokaalimahdollisuuksien haihtuessa ilmaan myös cupeissa, vaikka vuodenvaihteessa olimme vielä liigan piikkipaikalla oli liian tuttu tarina. Tämä on nähty niin usein ja tällä kertaa vastassa ei edes ollut Chelsea, ManU, tai City vaan Leicester ja Tottenham.