Patsastelua ja palon kaipuuta

Eletään vuotta 2007…

”The bust of Arsène Wenger is in recognition of the truly fantastic job which our current manager has done at this Club. Under Arsène’s management, we have experienced fantastic success and witnessed his teams demonstrate such an exhilarating brand of football. Arsène is the Club’s most successful manager and we are proud to have him here at Arsenal Football Club.”

Peter Hill-Wood

Voitte pitää allekirjoittanutta vanhanaikaisena, mutta mielestäni patsaiden paljastaminen ei ole sopivaa työn ollessa kesken. Ajatus siitä, että ’johtaja’ astelee työpaikalleen kunniakseen asetetun patsaan ohi saa ihoni kananlihalle. Hyvä on, en nyt sentään lähde tekemään vertauksia suureen johtajaan, rakkaaseen johtajaan tai loistavaan toveriin ja suureen seuraajaan, se olisi loukkaavaa, mutta ymmärrätte yskäni.

Ollaan Villen kanssa usein muisteltu, että omat ajatukseni managerin vaihtamisesta ajoittuvat jo varhaisempaan vaiheeseen kuin mitä hänellä. Mahdotonta piirtää kalenteriin mitään tiettyä päivämäärää tai hetkeä, mutta jokin hiljaa hiipivä näivettyminen kauhukvartetin Song, Eboue, Denilson (pahoitteluni Isse) ja Diaby tähdittämänä alkoi nakertaa uskoa todelliseen menestykseen.

Minulla ei ole kompetenssia arvioida, missä määrin siirtyminen Ashburton Grovelle todellisuudessa vaikutti ja vaikeutti kilpailullista asemaamme ja ymmärrän senkin, ettei sellaisten vaikutusten ’myyminen’ menestykseen tottuneille kannattajille ole helppoa, olkoon vaikutusten rooli ollut hyvinkin merkittävä. Toisaalta noihin aikoihin otsikoissa alkoi olla hämmentävän paljon tarinoita erilaisista rakennusprojekteista ja tunnelma oli ajoittain, että jalkapallotoiminta on vain osa korporaation toimintaa, eikä välttämättä edes keskiössä.

Yksi asia on takuulla ollut aina keskiössä, talous. Hyvä niin, keikumme kärkisijoilla kun talouslehdet listaavat maailman arvokkaimpia urheiluseuroja ja kassa mahdollistaa Özilin ja Sanchezin kaltaiset hankinnat. Ketkä meillä sitten istuvat ja missä määrin kirstunvartijoina, sitä en tietämykselläni lähde arvioimaan, mutta väistämättä syntyy ajatus, että rakenteellisesti tilanne ei ole optimaalinen. En takuulla ole ajatusteni kanssa yksin, kun väitän managerin roolin olevan tarpeettoman suuren palapelissä.

Hmm, tässä täytyy olla nyt tarkkana sanojen kanssa. Yritän sanoa, että meillä vallitsee sellainen omituinen, herttainen ja harmoninen symbioosi, missä mukana ovat niin omistaja, seuran hallitus, toimitusjohtaja kuin vielä managerikin. Työrauha on eittämättä taattu ja olo sitä kautta turvallinen ja rauhallinen, mutta onko se tehokkain tapa toimia, tai tehokasta ylipäätään?

Pohditaan hetki muutamia muita; Manchesterin duo, Chelsea ja Liverpool. Guardiola, Mourinho, Conte ja Klopp. Kyllä, nimet managerien toimistojen ovissa ovat vaihtuneet, eikä tätäkään voi välttämättä optimaalisena tilanteena nähdä. Kertoo se kuitenkin jostain ja se jokin on tulosvastuu. Se jokin on myös äärimmäisen korkealle asetetut tavoitteet ja se jokin on sittenkin se normaalilta tuntuva tapa toimia tässä lajissa nimeltä jalkapallo.

En maininnut edellä sanaa kunnianhimo, sillä en minä uskalla kyseenalaistaa Arsene Wengerin kunnianhimoa. Miten Wenger on sitten kunnianhimonsa priorisoinut, se on toinen asia. Eihän manageriamme sovi kuin kadehtia saavuttamastaan asemasta, hankala siitä on miestä syytteeseen asettaa. Mourinho voi olla egonsa puolesta vastenmielinen ja Guardiola asettaa vaatimuksia CV:tä esitellessään, mutta tietty nöyryys tulee kuvaan mukaan, kun herrat kirstunvartijoiden pakeille marssivat.

Tämä on mielestäni normaalia, tervettä ja luo tehokkaimmat puitteet äärimmäisen korkealle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi kaudesta toiseen. Päättynyt kausi todisti, että jalkapallossa kaikki on sittenkin mahdollista. Se, että Wenger johdattaisi meidät tulevalla kaudella mestaruuteen olisi täysin eri luokan ’yllätys’ kuin Ranierin vetämä kani hatusta päättyneellä kaudella. Toiveita voi asettaa senkin suhteen, ettei Mourinhon ego mahdu Old Traffordillekaan, vaikka kapasiteetti Stamford Bridgeltä kasvaakin.

Tiedättekö, normaalin lisäksi edellinen on myös värikästä. On tunnetta, ollaan ikään kuin varpaillaan kaiken aikaa ja on värinää. Arsenalin kohdalla värisevät hetket olivat jälleen viime kaudella kortilla. Tunne, sitä ei puuttunut, mutta jokainen voi pohtia missä kontekstissa tunteet olivat vahviten pinnassa. Tunteethan olivat niin pinnassa, että ajoittain meni käsirysyksi ja johtihan tunne jopa täysin poikkeuksellisesti kotiotteluun masinoituun mielenilmaisuun.

Vääriä asioita ystävät, vääriä asioita. Surullista. Patsaasta lähdin liikkeelle ja sitä mukaillen etenen kohti loppua. Pronssiin on Wengerin patsas valettu ja epäilemättä tukevaa tekoa, mutta niin on vahvasti betoniin valettu managerin asemakin. Valtaosa meistä kannattajista toivoisi varmasti kunniallista loppua Wengerin uralle, mutta riski sen toteutumiselle on kovin suuri. Jo nyt välit ovat osaan kannattajista niin tulehtuneet, että enää edes menestys ei välittömästi kykenisi parantamaan kaikkia haavoja, ajan kanssa kaiketi.

Se mikä ihan henkilökohtaisella tasolla tekee tilanteesta hankalan, on varmasti tahtomatta tapahtunut intohimon hiipuminen. Se ei tarkoita, ettenkö edelleen seuraisi tiiviisti joukkueen edesottamuksia. Itse asiassa kauden viimeinen ottelu Aston Villaa vastaan oli ainoa mitä en suorana nähnyt, vaan kuuntelin suorana. Jossain määrin voi olla ikäkysymyskin, mutta eivät ottelut enää vaadi pelipaitaa, seuran kalsareita ja sukkia. Sellaisenkin ajan muistan, kun pelipäivän rituaaliin kuului virkistävä suihku siten, että kotiottelua varten käytin punaista ja vierasottelua varten keltaista suihkusaippuaa. Hmm.

Kaikki tällainen on vain masentavaa, intohimoa on ikävä. Sitä on ikävä, että pelipäivänä on ripuli, vaikkei edes krapulassa olisi. Sitä on ikävä, ettei malta odottaa näkevänsä kokoonpanoa, siinä missä nyt sen toteaa kun peli alkaa. Sitäkin on ikävä, että satunnaisilla esineillä on ollut suuri vaara rikkoontua otteluiden aikana. Hyvä on, tämä kyllä toteutui Chelsea-ottelun tiimoilla. Ehkä kaikkein eniten on kuitenkin ikävä sitä tuskallisen kärsimätöntä oloa, että olisi jo pelipäivä, juhlapäivä. Sekin on perin ikävää, että meillä kaudet ovat sikäli veljiä keskenään, että jo keväiseksi perinteeksi on muodostunut toivelause ’loppuisi jo tämä kausi’. Entäpä ’alkaisi jo kausi’? Jaa-a.

Summa summarum, vaikka tämä oli epäilemättä vain pieni pintaraapaisu aiheeseen. Paljosta olen manageria syyttänyt, osoittanut sormella ja kyllä, ollut jo pitkään sitä mieltä, että aika olisi ollut kypsä muutokselle. En voi kuin pitää kiusallisena vallitsevaa tilannetta, missä sellainen seuran sisäinen haastaminen loistaa poissaoloaan. Puheet ovat komeita ja harvinaisen taitavat politiikan kentältä tutut korulauseet ovat kantaneet ja mikseivät olisi, sillä ei ole olemassa sellaista auktoriteettia, mikä kykenisi toimintaa ja tuloksia kyseenalaistamaan.

Toivoa sopii, että seurassa ollaan kuitenkin hereillä, sillä kannattajista sitä riittävän auktoriteetin omaavaa oppositiota ei kannata rakentaa ja yhdistää. En millään jaksa uskoa, etteikö seuran johdossa ymmärrettäisi niitä solmuja mitä on, muttei sitten ehkä ymmärretä miten kiristyviä umpisolmuja niistä tulee, mikäli ilmapiiriä ei tavalla tai toisella nyt onnistuta ravistelemaan ja ennen muuta raikastamaan. Nyt sellaiset vahvistukset, että jopa Wengerin pelikirjalla olisi mahdollista nähdä valoa tunnelissa. Tosin se valo olisi todennäköisesti vastaan tulevan junan, ei tunnelin päästä kajastava valo.

En tiedä, liekö tuli jo valmiiksi väljähtynyttä tekstiä, mutta niin pysähtyneissä tunnelmissa nämä kaudet tuntuvat tulevan ja menevän. Olo on staattinen kuin pronssiin valettu patsas, patsas mikä on varmasti ihan perusteltu, mutta sen paljastaminen vuonna 2007 ei. Hill-Woodin saatesanat olivat sitä paitsi kuin kiitospuheesta ja sitä ne olisivat voineet olla sanan varsinaisessa merkityksessä. Toivottavasti sanavalintani eivät kuulostaneet peräti ilkeiltä, sillä se ei ollut lainkaan tarkoitus. Ja tässähän nämä ovat sanavalinnat julkisena ja niin muodoin kaikkien arvioitavina ja arvosteltavina juuri niin kriittisesti kuin sopivalta tuntuu.

Kauniiksi lopuksi jätän kuitenkin henkilökohtaisuudet ja totean, että over to you Arsenal FC, I miss my goddamn diarrhea. Tunnustusta en rohkene tässä kohtaa sunnuntai-iltaa vielä liioin antaa, mutta jos suljen silmäni ja oikein annan mielikuvitukseni viedä minut Silja Symphonyn buffet-tarjoilun äärelle, niin kyllä Granit Xhaka ja Jamie ’just season ticket renewal yes option?’ Vardy norovirukselle pelikenttää tarjoaa. Epidemian puhkeamiseen vaadittaisiin kuitenkin vielä ehdottomasti lisää ja kun jakautunutta sekä turhautunuttakin kannattajakuntaa miettii, niin epidemian se vaatii.

– hente –

Advertisements

10 thoughts on “Patsastelua ja palon kaipuuta

  1. Vardy lensi päivällä Englannin mukana Ranskaan eikä suostunut pukahtamaan mitään aikeistaan. Ainakaan sieltä ei minnekään medicaliin enää ennen avausmatsia palata.

    Eli, jos tänään tai huomisaamuna ei Arsenal saa mitään ilmoitusta pihalle, Vardy ei ole tulossa. Tiedetään, että Leicester teki vastatarjouksen palkassa ja mahdollisesti 1-2 muutakin seuraa on kiinnostuneita.

    Jos tällä hetkellä pitäisi veikata jotain, niin sanoisin Vardyn jäävän Leicesteriin. No, kohta olemme varmaan viisaampia.

  2. Kivasti kyllä voi lyödä sormille tämä julkiseksi mennyt Vardy-kiinnostus. Juu, ei pärjätty vetovoimassa Leicesterille. Hienoa.

    Sky on ymmärtävinään, ettei Vardyn henkilökohtainen päätös ole enää välitön tai tänään tulossa. Eli ei varmaan sitten ole tulossa. Vai näkeekö joku tässä jotain positiivisia?

  3. En näkynyt missään vaiheessa mitään positiivista enkä näe. ennen kuin ilmoitus tulee julki arsenal.comissa sitä ennen saavat kirjoitella mitä huvittaa ja sen tottavie tekevät

  4. Päivän jalkapallouutisissa muuten se paljon mainostettu kiinalaisten tulo alkaa konkretisoitua. Osoite ei vaan ole Englanti, vaan Italia. Inter meni kiinalaisjätille ja Berlusconi on myymässä Milania myös kiinalaisille. Ainakin Interiin luvattiin jo rahaa lisää ja parempia pelaajia. Joten Italia noussee uudestaan ja UCL:ssä entistä kivisempää, Espanja on pitänyt tasonsa ja Saksa ja Italia parantavat.

  5. Siis täällä huudetaan koko kausi vahvistuksia ja sitten kun niitä yritetään hankkia niin sekin on perseestä? Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos hankitaan joku niin sekin on paskaa kun ”jää kuitenkin ainoaksi”.

    Mitä jos nyt ei heitetä kirvestä kaivoon vaan odotetaan ne vahvistukset? Yksi avarin ukko otettu jo kesän aluksi ja toinen työn alla, eikö se ole juuri sitä mitä tälläkin palstalla on huudettu?

  6. Kivikovat vahvistuksethan kelpaaat aina ja kenen tahansa ostamana.

    Vardy ei eittämättä ole kivikova, mutta liputtaisin varovasti Vardyn hankinnan puolesta, jos on tuohon hintaan saatavilla. Reilusti korkeammalla hinnalla jättäisin suosiosta muille, koska ero ykköskörin mieheen jäisi jo pienemmäksi.

    Vardyssä hyvää lienee luonne, joka on kovis ja pärjääjä, ehkä jopa jossain määrin voittaja verrattuna moneen nykyiseen Arsenal-jamppaan. Taidot ei niinkään hurmaa, eikä yksi satumaisen tehokas kausi.

    Welbeckiä ja Walcottia tehokkaampiaa kärkeä Giroa kirittämään ei pitäisi olla kuitenkaan vaikea ostaa.

  7. BBC vielä kolme tuntia sitte uutisoi, että ilmoitus Vardyn päätöksestä tulisi vielä tänään, vaikka jamppa nousi jo koneeseen. Saas nähdä, epäilen,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s