Kausiyhteenveto – maalivahdit

Eihän sitä tarvinnutkaan odotella kuin kymmenisen vuotta, että saatiin Lehmannin parhaiden päivien jälkeen seuraan kunnon maalivahti. Kokeilijoita on ollut paljon Almuniasta Szczesnyyn, mutta yksikään ei ole ollut tarpeeksi hyvä ykkösmaalivahdiksi, vaikka Wenger useimmille antoi näytönpaikkoja ja kausia aivan liian monta.

Viime kesä muutti kaiken ja viimeisen vuosikymmenen yksi parhaista maalivahdeista koko maailmassa siirtyi Länsi-Lontoon siniseltä puolelta meille Mourinhon vastustelusta huolimatta.

Kysymysmerkkejä oli ilmassa silti siirron suhteen, sillä edelliskaudella Cech oli pelannut vain suurimmaksi osaksi cupin otteluita jäätyään Courtoisin taakse Chelsean kakkosmaalivahdiksi. Enemmän Chelseassa maalivahtipolitiikassa oli kuitenkin kyse maalivahtien ikäerosta ja tulevaisuudesta kuin tasoerosta. Edelleen osa Chelsean kannattajista on sitä mieltä, että Cech on parempi ja Courtois ei koskaan tule nousemaan Cechin tasolle.

Courtois uhkasi vaihtaa maisemaa ellei saa ykkösmaalivahdin paikkaa, joten Mourinho oli vähän pakotettu jättämään Cech kakkosmaalivahdiksi, sillä belgialaisella on kuitenkin 10 vuotta enemmän uraa ja pelivuosia jäljellä kuin Cechillä.

Meidän onni oli, että Cech on sopeutunut elämään Lontoossa ja halusi jäädä perheineen kaupunkiin. Jos olisimme joutuneet kisaamaan muiden huippuseurojen kanssa tsekkimaalivahdin palveluksista olisi luu jäänyt käteen perinteiseen tapaan, eikä Wenger olisi varmaan edes kisaan ylipäätään lähtenyt mukaan.

10 miljoonan siirtosumma ei ollut paha pelaajasta, joka tulee avaukseen ja on taattua laatua, vaikkakin jo yli 30-vuotias ja pelivuosia ei välttämättä huipulla ole kuin viisi maksimissaan ja ehkä vähemmänkin. Nykymarkkinoilla jos onnistut vahvistamaan avauskokoonpanoa 10 miljoonan hankinnalla, niin se on melko halpaa meidän kokoluokan ja statuksen seuralle.

Pelaajat

Petr Cech. Kausi oli osittain kaksijakoinen, sillä mukaan mahtui useita huippuotteluita ja pelastuksia, mutta vastapainoksi muutama helppo maali ja varsinkin muutama kaukolaukaus etukulmaan, jotka olisi ollut otettavissa ja jopa pitänytkin torjua.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin Cech on selkeä parannus aiempiin maalivahteihimme viimeisiltä vuosilta. Miehen otteista huokuu rauhallisuus ja itsevarmuus, eikä joka tilanteessa kun pallo pelataan boksiin tarvitse olla varpaillaan, että milloin maalivahti tekee virheen oli sitten kyse keskityspallosta tai torjunnoista. Lisäksi ulostulot ja jalalla pelaaminen ovat hyvällä tasolla.

Osittain laittaisin myös seuran vaihdon piikkiin Cechin vaikeuksia, sillä onhan se helpompi olla Terryn johtaman puolustuslinjan ja muutenkin organisoidun puolustuspelaamisen viimeisenä lukkona kuin meillä, jossa linjan pelaaminen samoin kuin koko joukkueen puolustaminen on liian usein kuin jostain pubiliigasta.

Joka tapauksessa eron huomasi aina, kun Ospina oli maalissa ja joutuihan Wenger muuttamaan alun perinkin typerää ideaansa peluuttaa kolumbialaista Mestareiden liigassa, koska peluuttaminen oli maksaa osaltaan jatkopaikan kotipelissä Olympiakosia vastaan.

Joka tapauksessa eniten nollapelejä tämän kauden liigassa oli vahva näyttö uuden ykkösmaalivahtimme taidoista, vaikka rehellisyyden nimissä tuo ei nyt mikään paras tilasto ole osoittamaan tasoa.

David Ospina. Pelasi kaikissa cupeissa siihen asti, kunnes Mestareiden liigassa tuli paha virhe. Hoiti pelit kohtuudella ja joissain otteluissa oli jopa loistava. Ei Ospina kakkosmaalivahtina ole ollenkaan huono vaihtoehto, vaan pikemminkin kelvollinen sellainen.

Vaikuttaa kuitenkin, että ykkösmaalivahdiksi kolumbialaisesta ei ole tai ei saisi olla meille, sillä muuten ollaan taas siinä tilanteessa, että tyydymme liian vähään.

Tulevaisuus maalinvahtiosastolla

Cechin jatkaminen ensi kaudella ykkösenä lienee täysin selvää, mutta kuka on kakkosmaalivahti on kysymysmerkki. Ospinaa huhutaan kovasti muualle, muun muassa Turkin liigaan, kun kolumbialaisen sanotaan olevan kyllästynyt penkillä istumiseen.

Szczesny pelasi Roomassa lainalla kauden ja oli joukkueen ykkösmaalivahti, mutta ainakaan tähän mennessä italialaisseura ei ole ostanut puolalaismaalivahtiamme tai edes tehnyt uutta lainasopimusta, joten tilanne ensi kauden osalta on ihan auki. Luulen Ospinan tapaan Szczesnyn olevan haluton istumaan penkillä Cechin takana koko kautta.

Ongelmaksi siirrolle vain huhujen mukaan muodostuu Wengerin pyytämä siirtokorvaus, joka joissain huhuissa oli jopa 15 miljoonaa puntaa. Tuskin rahavaikeuksissa oleva italialaisseura on valmis tuollaisia summia maksamaan. Tähän yhdistettynä 100 000 punnan täysin ylimitoitettu viikkopalkka tekee puolalaisvahdista erittäin vaikeasti myytävän.

Jos pitäisi tehdä jokin veikkaus ensi kauden kakkosmaalivahdista, niin se olisi seuraava. Ospina jää ja on kakkosmaalivahti tai sitten joudumme ostamaan uuden, koska Szczesny ei suostu tulemaan penkille, vaan menee vaikka mieluummin jonnekin uudelle lainakomennukselle.

Martinez ei saanut vyölleen kuin 13 ottelua Wolverhamptonissa, joten on aivan selvää, ettei miehen varaan voi laskea ensi kauden kakkosmaalivahdin paikkaa. Kolmosvaihtoehtona ja/tai lainalla optiolla kutsua takaisin tarvittaessa olisi varmaan se oikea rooli ensi kaudellakin.

Yhteenvetona Cechin pysyessä kunnossa pokaalijahtimme ei kaadu maalivahtiin missään nimessä. Toki ottaisin jonkun Oblakin tasoisen kaverin ihannetilanteessa, mutta joukkueessa on niin monta muuta osa-aluetta, jotka kaipaavat vahvistusta paljon enemmän, että resurssien ajan laittaminen maalivahtihankintaan olisi enemmän kuin kummallinen ratkaisu tänä kesänä.