Kausiyhteenveto – topparit

Kauteen lähdettiin tilanteessa, jossa toppareita oli määrällisesti tarpeeksi toisin kuin edellisellä kaudella, jolloin vasta hankittu Chambers jouduttiin heti laittaa avaukseen useassa ottelussa. Tällä kertaa englantilainen oli vuoden kokeneempi ja myös Gabriel oli hankittu tammikuussa ja brassi oli esiintynyt joissain otteluissa lupauksia herättävästi.

Ykköstoppari kauden alkaessa oli kuitenkin selkeästi Koscielny ja Mertesacker. Kesällä ei ollut kisoja ja ylipäätään saksalainen oli lopettanut jo vuotta aiemmin maajoukkueen mukana, joten lähtökohdat kauteen olivat tässä mielessä hyvät.

Topparihankinta ei ollut viime kauteen lähdettäessä ykkösprioriteetti, vaan paljon kauempana listalla. Valitettavasti kausi kuitenkin osoitti, että tarvitsemme uuden avauksen topparin, sillä kukaan kolmikosta ei vakuuttanut ja neljäntenä Chambers ei edes montaa ottelua pelannut keskuspuolustajana.

Merte ja Gabriel olivat pettymyksiä ja myös Koscielny, vaikka olikin paras topparimme. Koscielnyllekin tuli liikaa virheitä ja ranskalainen tarvitsee ehdottomasti rinnalleen sen johtavan topparin. Koscielny on usein hyvä, mutta ei missään nimessä puolustuksen johtaja ja tässä suhteessa on ihmeellistä kuinka on liikkunut huhuja, että Wenger olisi tekemässä miehestä kapteenia ensi kaudeksi.

Pelaajat

Laurent Koscielny. Ranskalainen on parhaimmillaan aivan ehdotonta eliittiä koko maailmassa, mutta valitettavasti vastapainoksi nukahduksia tulee liian usein muun muassa keskityspalloissa, jolloin vastustaja pääsee aivan vapaasti tekemään maalin.

Koscielny on loistava ja erittäin nopea jalalla, mutta ilmassa välillä vaikeuksissa isojen hyökkääjien kanssa. Hoitaa oman ruutunsa yleensä hyvin, mutta ei pysty organisoimaan koko puolustuslinjaa puhumattakaan joukkueen puolustuspelistä.

Hyökkäyspäässä ranskalainen tehokkain topparimme ja tekee tasaisesti muutamasta viiteen maalia kaudessa osuen useasti tärkeissä paikoissa. Pelivuosia pitäisi olla vielä vähintään pari jäljellä huipputasolla.

Per Mertesacker. Saksalaisen otteiden olisi luullut paranevan maajoukkueuran päättymisen jälkeen, kun lepoa tulee enemmän. On kuitenkin käynyt päinvastoin ja erityisesti viime kausi oli miehen heikoin seurassa. Peliaikaa tuli paljon, mutta otteet eivät olleet enää tasaisen hyviä, vaikka hienojakin otteluita mahtui toki mukaan.

Suurin kysymysmerkki on kuinka saksalaisjätti reagoi heikkoon tai keskinkertaiseen kauteen? Paranevatko otteet entiselle tasolle vai onko päättyneen kauden otteet se uusi taso?

Joka tapauksessa Mertesacker on edelleen puolustuksen ainut johtohahmo toppariosastolla ja siinä mielessä jos pitäisi valita joko Gabrielin tai Merten väliltä, niin valinta olisi ehkä kuitenkin saksalainen.

Gabriel. Ensimmäinen täysi kausi ja odotukset olivat kohtalaiset muutaman hyvän kevätkauden ottelun jäljiltä. Pelasi välillä hyvin erityisesti alkukaudesta, mutta mitä pidemmälle kausi eteni niin sitä epävarmemmaksi muuttuivat brassin otteet.

Ominaisuudet periaatteessa ovat kohdallaan, sillä Gabriel on tarpeeksi nopea, aggressiivinen ja pärjää ilmassa. Jotain kuitenkin tuntuu puuttuvan ja ehkä se on pelinlukutaito eli peliäly. Muutaman maalin voi laittaa suoraan Gabrielin piikkiin ja virheet olivat todella alokasmaisia muun muassa Norwich ottelussa.

Calum Chambers. Pelasi suurimman osan kaudesta aivan muilla paikoilla kuin topparina ja ylipäätään pelimäärät jäivät todella pieneksi. On edelleen nuori toppariksi, mutta ei varmasti kehity istumalla penkillä, vaan tarvitsee minuutteja, joten laina näyttää ainoalta vaihtoehdolta.

On monen (britti)pelaajan tavoin tuntunut vain taantuvan seuraan tultuaan ja tämän ei pitäisi olla mahdollista nuoren pelaajan kohdalla tai silloin manageri tekee jotain todella väärin. Potentiaali on olemassa, mutta ensimmäiseksi olisi päätettävä miehen pelipaikka, eikä peluutettava aina siellä missä hätätilanteessa on pakko.

Tulevaisuus ja ensi kausi

Mielestäni meidän ei pidä ottaa riskiä ensi kauden suhteen ja toivoa Merten tason palaavan huippuunsa tai Gabrielin tai ehkä vielä vähemmän Chambersin ottavan huikeita kehitysaskelia. Koscielny kelpaa avauksen topparista, mutta tarvitsee rinnalleen sen johtavan topparin.

Kokeneempi ja tasonsa osoittanut topparihankinta olisi tehtävä, sillä harvoin keskuspuolustuksen huiput ovat kovin nuoria pelaajia ja vielä harvemmin sekä nuoria että johtajatyyppejä.

Määrällisesti meillä on ehkä tarpeeksi pelaajia jos Chambers pysyy joukkueessa tai miehen tilalle tulee esim. Boltonista huhuttu Rob Holding. Sen sijaan viime kauden perusteella laatu ei vain riitä ihan kirkkaimpien pokaalien jahtiin nykyisillä pelaajilla.

Valitettavasti en vain näe millään Wengerin hankkivan ketään, vaan luottoa riittänee Merteen ja myös perinteiseen tapaan Gabriel saa lisää näyttöpaikkoja ja kausia, vaikka ei välttämättä niitä ansaitsisikaan.

Advertisements

6 thoughts on “Kausiyhteenveto – topparit

  1. Positiivista: topparien punaiset on aika tavalla vähentyneet. Gabriel toki näihin sortuu.

    Negatiivista: aggressiivinen iso hyökkääjä voi edelleen painiotteillaan saada kauhun aikaan alakerrassa. Ja silkalla pääpeliosaamisellaan. One word: Carroll.

    Mielestäni laadukkaan läditopparin nappaaminen alakerran pitkäaikaiseksi tukipilariksi olisi iso palvelus Wengeriltä seuran tulevaisuudelle. En tiedä, onko Holding tällainen, vähän sopii aina epäillä. Mutta jos markkinoilla on, ostoon vaan. Sitä sietää ihmetellä, mihin on kadonnut Adamsin, Keownin, Bouldin jne tietotaito oman akatemian nuorukaisten koulimisesta tälle pelipaikalle? Ei kai se nyt ihan niin voi olla, ettei 20 vuoteen sopivaa tyyppiä ole vaan Englannista löytynyt? Ja onhan sinne rahdattu Senderosia ym. jotka ovat myös flopanneet eli laajempaa talenttipohjaakin on yritetty. Luultavasti on vain rekrytoitu väärän tyyppisiä pelaajia.

  2. Leicesterin pomoporras antaa lausuntoja, joissa uskotaan Vardyn jäävän. No, ehkä viran puolesta. Samaan aikaan huhutaan Wengerin kiinnostuvan Fulhamin Moussa Dembelestä.

    Ei siinä mitään, huhut huhuina, mutta kun tämä on tuttua. Budjettihyökkääjä on haussa ja Dembele ja Vardy ovat haarukassa. Unohdetaan heti kättelyssä kovat ja kalliit nimet.

  3. Eipä se hintalappu ja nimi paidassa takaa yhtään maalia. Mutta kyllähän Arsenalin pitäisi pystyä hankkimaan etukäteen katsoen kovempia nimiä kuin edellä mainitut. Itselläni tulee mieleen jossain huhuissa mainittu Cavani. Sinänsä tämä Dembele voisi olla ihan hyväkin hankinta, ainakin useampi seura on seurannut hänen otteitaan.

    • Dembele ainaki vaikutti ihan pirteältä tapaukselta paikan päällä nähtynä,teki byyrin ärrien verkkoon silloin,onko kuitenkaan vielä ratkasu hyökkäys ongelmiin?

  4. Toiveet Mikhitariyanista kuivuivat aika lailla kasaan myös. Sama agentti kuin Zlatanilla, legendaarinen hard ball Raiola. Nyt Dortmund antoi vahvoja vinkkejä että pitää pelaajan vaikka sopimus loppuukin 2017 ja toisaalta Raiolan mukaan pelaajaa kiinnostaa vain ManU.

    Ollaan siinä kesän vaiheessa, jolloin huhti-toukokuussa pohjustetut siirtohuhut alkavat kuivua kasaan virallisesti tai epävirallisesti. Uskoa seuran tekemisen laatuun koetellaan. Pelkkä Xhaka ei kyllä rinkiä tarpeeksi laajenna ja laatua nosta.

  5. Väikommentina: Rosickyn kisat on pelattu. Tight injury ja sivussa vähintään 3-6 viikkoa…mikään ei muutu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s