Kisakatsausta peilattuna ensi kauteen

Jos meidän tekeminen on turhauttavaa ja usein hirveää katseltavaa ennalta arvattavuuden ohella, niin samaa voi sanoa Englannin maajoukkueesta. Kolme leijonaa lähti ulos kisoista heti ensimmäisellä jatkokierroksella Islannin toimesta. Englanti osallistuminen arvoturnauksiin on kutakuinkin sama kuin meidän osallistuminen Mestareiden liigaan. Mukana ollaan, mutta tosipelien alkaessa homma tyssää välittömästi vastustajasta riippumatta.

Tottenham pelaajia oli ennätysmäärä joukkueessa ja se tekee Englannin tippumisesta ja nöyryytyksestä hauskempaa, kun ottaa huomioon sukelluksen olevan jatkumoa liigan päätöskierroksien täydelliselle romahdukselle. Toki toisaalta voi ajatella, että kuinka huonoja ja loukkaantumisherkkiä meidän englantilaispelaajat ovat, kun eivät mahdu edes tuolla tasolla pelaavaan Englannin maajoukkueryhmään.

Enää ei taida montaa pelaajaamme olla mukana kisoissa, kun Sanchez ja Ospina ovat Copa American loppumisen myötä lomilla. EM-kisat ovat ohi Wilsherelta, Belleriniltä ja Xhakalta. Enää mukana ovat isäntämaan väreissä Koscielny ja Giroud, Özil Saksan paidassa, Ramsey Walesin mukana ja Szczesny Puolan miehistössä.

Sanchezin päivitys jalastaan ei näytä kovin lupaavalta, vaikka ei nyt yhden kuvan perusteella pysty mitään diagnoosia tekemään. Toivottavasti mitään ei ole pahemmin rikki, sillä vähilläkin lomilla ja useita kausia putkeen pelaava Sanchez on silti korvaamaton palanen joukkueessamme.

Sanchezin kisat olivat menestys loukkaantumista lukuun ottamatta ja myös Ospina sai Kolumbian väreissä pronssia sekä kehuja otteistaan. Euroopan puolella on hyvin mahdollista, että yksi tai kaksi pelaajaamme pääsee nostamaan voittopokaalia ilmaan ensi viikon sunnuntaina. Saksa ja Ranska ovat isoja voittajasuosikeita, mutta toki loistavasti esiintynyttä Italiaa ei voi sivuuttaa voittokeskusteluissa ja myös Puolalla, Belgialla ja jopa Portugalilla voi olla yllättäjän rooli tiedossa.

Kisojen loputtua uuden Valioliigakauden alkuun on noin kuukauden verran. Ei tässä pitkiä lomia ole tiedossa kisoissa pelanneille ja varsinkaan jatkopeleihin päässeille. Erityisesti hyökkäyspään osalta hirvittää jo tässä vaiheessa ensi kausi.

Welbeck on sivussa suurimman osan kaudesta, Giroud on pelannut kisat ehkä tappiin asti samoin kuin Sanchez Chilen kanssa. Jäljelle jää siis Walcott, joka on nykyään huono vitsi jalkapalloilijana puhumattakaan Arsenalin edustusjoukkueen pelaajasta, joka tienaa 140 000 puntaa viikossa. No onneksi Sanogo palaa lainalta..