Wengerin huhuttu Englannin maajoukkuepesti

Tämä kuvio vaikuttaa erittäin tutulta ja sama on nähty vähintään kolme viimeistä kertaa managerimme sopimuksen lähestyessä loppua. Aina huhut nousevat esille kuinka joku muu seura on kiinnostunut managerimme palveluksista.

Ennen se oli useasti Real Madrid. Kymmenisen vuotta sitten asiassa saattoi olla totuutta mukana, mutta myöhemmin nämä huhut ovat varmasti Wengerin agentin ja muun taustaryhmän liikkeelle laskemia ja ainut tarkoitus on saada uusi sopimus palkankorotuksella.

Olen jostain lukenut, että edes 2006 vai olisiko se 2008 vuonna Wenger ei mahtunut kolmen kandidaatin joukkoon, joista B*rca lopulta valitsi uuden valmentajansa. Tuo oli kymmenisen vuotta sitten, joten jokainen voi miettiä mikä nyt on nyt tilanne, kun mestaruuksia tai menestystä Mestareiden liigassa ei ole tullut yhtään enempää.

PSG vaihtoi manageria, mutta ei edes enää vaivautunut miettimään Wengeriä, vaan otti mieluummin uuden sukupolven managerin Emeryn muodossa. Aika heikkoa, sillä Ranskassa jos jossain Wengerin luulisi olevan arvossaan. Ehkä olen kuitenkin väärässä ja AKB:t sekä vastustajien kannattajat ovat ainoat, jotka enää todella arvostavat miestä.

FA:n kiinnostus saattaa olla aitoa tai sitten tässäkin on osa Wengerin leiristä vuodettua tietoa. Ehkä Wenger yrittää ja todennäköisesti pelaa FA:n kanssa vähän samalla lailla kuin Vardy toimi meidän kanssa. Vardylla toisin kuin Wengerillä oli ja on näyttöjä viime ajoilta.

En usko hetkeäkään Wengerin edes harkitsevan Englannin maajoukkueen valmentamista. Palkka olisi todennäköisesti alhaisempi ja potkut heilahtaisi lähes varmasti seuraavien MM-kisojen jälkeen, kun meno tyssäisi ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle.

Muutenkin maajoukkueen valmentaminen ei sovi Wengerille alkuunkaan. Mies tarvitsee paljon aikaa saadakseen pelisysteeminsä iskostettua pelaajiin. Sitä maajoukkuetasolla ei ole ja lisäksi pitäisi pystyä mukautumaan vastustajan mukaan ja käytettävissä olevien pelaajien. Reagoiminen pelien sisällä on tärkeämpää kuin seurajoukkueessa, sillä pelimäärät ovat pienempiä ja sitä myötä erityisesti kisat ja karsinnat loppuvat hyvin nopeasti kesken jos et saa korjattua heikkoa suorittamista nopeasti.

Pahinta näissä huhuissa Englannin maajoukkueesta on, että nyt viimeistään Arsenalin johto tarjoaa sopimusta entistä kiivaammin ja suuremmalla palkankorotuksella, kun luulevat kilpailua olevan muualtakin, vaikka näin tuskin tosiasiassa on. Toki huhut ovat muutenkin olleet sellaisia, että jatkosopimustarjous on ollut pöydällä valmis allekirjoitettavaksi jo kuukausia.

Nyt tämä maajoukkuesaaga ja EM-kisat ovat lähes täydellinen yhdistelmä allekirjoittaa jatkosopimus. Tätä samaa oravanpyörää on siis tiedossa vähintään kaksi tai luultavasti kolme seuraavaa kautta. Aivan hirveä ajatuskin ja se muuttuu kohta todeksi.

13 thoughts on “Wengerin huhuttu Englannin maajoukkuepesti

  1. Arsenalin johtokunnassa saattaa olla tietämätöntä porukkaa, mutta FA pyrkii toimimaan korrektisti ja jos kiinnostusta Wengeriin on, Gazidisille kyllä jollain tavalla asiasta kerrotaan.

    Mutta totta toinen puoli, kannattajat eivät asiasta tiedä ja kuten näillä palstoilla on jo useampaan otteeseen mainittu, board voi nähdä tässä tilaisuuden naulita Wenger vielä 70-vuotiaaksi asti manageriksi. Kuten Ville mainitsee, tämä todellinen tai liioiteltu ulkopuolinen kiinnostus on hyvä vipu työntää syrjään kriittisten kannattajien huutoa.

    Wenger täyttää siis 66 tänä vuonna. Näkisin, että maksimissaan neljä vuotta voi valmentaa isolla otteella. Harvassa on yli seitsemänkymppiset korkean profiilin valmentajat. Arsenal näyttää nyt keräävän vanhoja tähtiä tukemaan Wengeriä, vaikkakaan tuskin seuraajaharkintaan kelpaavat. Adams, Henry.

  2. Asano-huhut alkavat olla sitä luokkaa, että tämä saattaa toteutua. Kyse lienee puhtaasti paitabisneksestä. Tyyppi on pelannut Japanin liigassa 50 ottelua ja tehnyt 10 maalia – vaikka onkin ”vain” 21-vuotias, kova hyökkääjä olisi pystynyt parempaan.

  3. Nyt olisi, ilmeisesti, Benteke saatavilla Poolista. Liki kolmekymppiähän tuo maksaisi mutta kuitenkin. Falcao ja Pato on myös vapautettu lainasopimuksistaan, joten näissä saattaisi olla myös ratkaisua Arsenalin ykköshyökkääjäksi.
    No joo, ei jaksa… -Bubba-

  4. Asano on pelkkää paitabusinesta, ei kiinnosta.

    Wenkulasta tehtäköön Arsenalin ikämiesjoukkueen all time manager, ei menestyspaineita, treeneissä pelkkää höntsää, ei tarviis ostella vahvistuksia….

  5. Onhan toi tyly sääntö, viiteen peliin kaksi varoitusta ja siitä pelikielto. Ei taida olla mahkuja saada sitä peruttuakaan, kun oli selkeä tahallinen käsivirhe.

    • Ja zlatan time manussa.
      On se kumma kun muut saa näitä kauppoja ihan hyökkäjienkin ja hyvien sellaisten kohdalla tehtyä.. Voi voi.
      Sukellus kausi saattaa olla edessä jos kesä jatkuu tällaisena

  6. Bayern harkitsee Koscielnyä, mutta Juvelle Arsenal sanoi jyrkän ein.

    Tämän päivän Italia on mielenkiintoinen. Juve-puolutus on kovikova, mutta keskikentällä ja hyökkäyksessä ei ole mitenkään rautaisia kavereita.Tätä on Royta syytelleen englantilaiset nyt tuoneet innolla esille. Eli Conten pelisysteemi, se on toiminut ja pelaajat on sitoutuneita siihen. Pikkuisen huolestuttavaa, JOS Conte saa Chelsean pari kertaluokkaa kovemmat supertähdet samanlaiseen sitoutumiseen. Siinä on Pepillä ja Mourinhollakin tekemistä ja Wenger jää kauas taakse.

    Turnaus on aina vain turnaus ja eroaa olennaisesti pitkästä liigakaudesta. Mutta kyllä Arsenalissa on ongelmia juuri tässä valmennuksen saralla, suurta hehkua ei ole nähtävissä pelaajissa kuin joissain ns. isoissa peleissä ja taktisesti Arsenal on jo vuosia näyttänyt enimmäkseen joko kurittomalta tai neuvottomalta. Löytäisipä Wenger uuden taktisen poltteen tehdä asioita paremmin ja täydellisemmin.

  7. Mun silmään lädipelaajat ei ole enää niin louhikkokosketuksisia ja puujalkaisia, jos verrataan vaikka italialaisia ja ranskalaisiin. Espanjalaiset on kyllä silkkisellä pallonkäsittelyllään edellä. Kyllä se ero tulee systeemivalmennuksessa ja lädivalmentajat on kyllä osoittaneet olevansa tukevasti pihalla, vaikka UEFA pro lisenssit tmv on kourassa.

    UCL on ehkä se kiinnostavin areena pari vuotta, nouseeko Englanti takaisin semien ja finaalien vakiovieraaksi kun valmentajien taidoissa ei pitäisi olla mitään vikaa.

    Lisäksi Arsenalissa Wenger saanee taktisia oppitunteja näiltä huippuvalmentajilta. Kuvaavaa on, että Pellegrinin eli vähän keskinkertaisemman valmentajan Wenger onnistui ”selättämään”, mutta esim. Mourinhon ja Pepin kanssa ei ole sujunut. Toki varsinkin Pepillä on aina ollut kovempi materiaali näissä kohtaamisissa. Toivottavasti Wenger kykenee oppimaan näistä kohtaamisista, aika masentavaa jos taas pitkän aikaa Arsenal ei voita yhtäkään isojen kohtaamista.

Jätä kommentti Isse Peruuta vastaus