USA:n kiertue päätökseen voitolla

Chivas Guadalaraja – Arsenal 1-3 (0-1)

Kauden kolmas harjoitusottelu pelattiin yöllä meksikolaisjoukkuetta vastaan. Tulos oli parin maalin voitto ja tapahtumia ottelussa riitti. Tempo ja etenkin intensiteetti olivat hyviä harjoitusotteluksi. Isäntäjoukkue halusi voittaa, eikä säästellyt taklauksissa, kuten usein harjoituspeleissä on tapana. Myös me pelasimme jopa yllättävän kovaa ja kortteja nousi molemmille joukkueille enemmän kuin treenipeleissä tavallisesti.

Cazorla oli ensimmäistä kertaa mukana Ospinan tavoin tällä kaudella. Xhakalle avauspaikka puolestaan oli ensimmäinen. Holding jatkoi avauksessa ja pelasi taas täydet minuutit ja kruunasi ottelunsa tekemällä 2-0 johtomaalin.

Kaiken kaikkiaan avauksessa oli eilen noin viisi normaalia ykkösavauksen kaveria. Molemmat laitapakit, Xhaka, Cazorla, Coquelin. No ehkä ranskalainen ei ole enää varma avauksen pelaaja Xhakan hankinnan jälkeen.

Lisäksi vaihdosta tulivat kentälle toisella jaksolla Elneny, Campbell, Gibbs, Debuchy ja useampi junnupuolelle laskettava pelaaja. Akpom jatkoi maaliputkea ja todisti olevansa parempi vaihtoehto kärkeen kuin Walcott. Se ei tosin riitä vielä pitkälle, mutta viime kauden lopun ja tähän asti sujuneen harjoituskauden perusteella Walcottin ei pitäisi olla kokoonpanossa avauksesta puhumattakaan Liverpoolia vastaan. Mieluummin Akpom jos mitään muita vaihtoehtoja ei ole.

Harjoitusottelut ovat harjoitusotteluita, mutta kertoo se silti jotain jos toinen osuu vähillä minuuteilla ja vaihdosta tulleessaan, kun 140 000 viikkopalkkaa nauttiva hyökkääjämme ei saa palloa maalin edes Ranskan divariporukoita tai Meksikon liigan joukkueita vastaan.

Ox oli erittäin pirteällä pelipäällä jälleen ja tällä kertaa myös viimeistely onnistui komeasti 3-0 maalissa. Täytyy toivoa tämän vireen kantavan tosipeleihin, mutta valitettavasti odotukset asian suhteen eivät ole korkealla.

Tämä sama on nähty aiempinakin vuosina harjoituskaudella. Homma sujuu hyvin tai jopa loistavasti aina tosipelien alkuun asti, mutta sitten esitysten taso tippuu dramaattisesti ja kaiken kruunaa väistämätön loukkaantuminen.

Loukkaantumisista puheen ollen Wilshere on ilmeisesti loukannut polveaan. Olipa yllätys, että Valioliigassa vuoden 2013 jälkeen eniten loukkaantumisista kärsinyt pelaaja on jälleen sivussa kentiltä. Tulikohan Wengerin lisäksi jollekin muulle yllätyksenä, no ehkä managerimme nimeen vannoville kannattajille.