Ero muihin kasvaa muutenkin kuin pisteiden muodossa

Olipahan eroa meidän tekemisessä ja siinä kuinka Chelsea haki sekä lopulta sai voittomaalin sen jälkeen, kun West Ham oli tullut tasoihin täysin vastoin pelitapahtumia noin vajaa vartti ennen ottelun loppua. Conte reagoi käyttämällä vaihtonsa, sai uutta virtaa pelaajiinsa ja muutenkin Chelsean pelaajista paistoi usko voittoon toisin kuin Wengerin miehistöstä.

Ei sinänsä mitenkään yllättävää, sillä joukkue on managerinsa peilikuva monella tapaa. Wenger istuu käsiensä päällä pää painuksissa penkillä oli tilanne mikä tahansa, kun muut managerit toimivat ja jakavat ohjeita kentän laidalla pelaajilleen. Wengerin ainoa panos on joskus nousta levittelemään käsiä ja valittamaan neljännelle tuomarille.

Kummallista myös kuinka Chelsean ja West Hamin EM-kisoissa pelanneet pelaajat, jopa finaalissa esiintyneet, olivat joko avauksessa tai vähintään tulivat kentälle joukkueen sitä tarvitessa. Meillä pelaajat eivät ole edes kokoonpanossa tai jos sattuvat olemaan niin pelaavat miten sattuu ja totta kai loukkaantuvat.

Ramsey on viimeisimmän takareisivammansa takia sivussa kuukauden eli kaksi suomennettuna. On tässä se hyvä puoli, että nyt Wenger ei voi peluuttaa miestä laiturina, joka olisi ollut seuraava vaihtoehto Cazorlan ja Özilin palatessa avaukseen. Nyt Campbell saattaa jopa Ramseyn ja Iwobin loukkaantumisten takia mahtua penkille katsomaan Theon ja Oxin jumalaista tekemistä.

Tässä on mitä Wenger sanoi reilu viikko sitten Manchester City voiton jälkeen:

I felt our transition from defence to attack was good, defending was good for the most part and physically we look ready.

Viikko lisää harjoituksia alle ja tappio kotiavauksessa Liverpoolille niin yhtäkkiä managerimme selittelikin kuinka pelaajat eivät olleet fyysisesti valmiita. Kuinka pihalla voi ihminen olla, että ei muista edes mitä muutamaa päivää aiemmin sanoi. Miksi kukaan ei tee mitään ja antaa seniilin managerimme jatkaa tätä samaa vuodesta toiseen?

Tässä loistava Football365.comin artikkeli samasta aiheesta. Todella lukemisen arvoinen. Myös ESPN kirjoitti hyvän jutun, jonka voi hyvin pitkälle allekirjoittaa.

Hyvä muuten, että pelattiin kahdella puolustavalla keskikenttäpelaajalla Liverpoolia vastaan. Ei mennyt kuin neljä omiin. Mikä lukema olisikaan muuten ollut?

Loppuun vielä muistutus Onlinegoonerin artikkelin muodossa, että me olemme ennenkin vaihtaneet manageria ja sitä on seurannut hyvät ellei jopa loistavat tulokset ja kaudet.