Siirtoikkuna kiinni – yhteenvetoa tapahtuneesta

Enää ei tarvitse hetkeen miettiä siirtoja tai ainakaan sitä hankimmeko jonkun lähiaikoina. Siirtoikkuna sulkeutui viime yönä ja avautuu seuraavan kerran tammikuun alussa kuukaudeksi.

Eilisen saldo oli Wilsheren lainaaminen Bournemouthiin ja Chambersin päätyminen koilliseen sarjanousija Middlesbroughin riveihin. Lainat Valioliigan sisällä ovat aina koko kauden mittaisia ja ainoastaan molempien osapuolien yhteisellä päätöksellä laina voidaan purkaa etuajassa tammikuun aikana. Ylivoimaisesti pahin siirto oli kuitenkin Gnabrybn myynti Werder Bremeniin.

Hankintoja ei enää tullut, vaikka joissain huhuissa Sturrdgea oltiin tuomassa lainalle. Ei mitään pelkoa todellisuudessa Liverpoolin suostuvan tällaiseen. Toisekseen huhuissa oli joku nuori kaveri Etelä-Amerikasta, oliko Paraguaysta. Kummatkin siirrot taisivat olla kuitenkin enemmän median keksintöä kuin todellista kiinnostusta Wengerin puolelta.

Positiivista siirtoikkunasta

Xhaka on potentiaalinen pelaaja ja toivottavasti parantaa keskikenttää ennestään, vaikka ei pelipaikaltaan ollutkaan se pelaaja, joka piti olla ensimmäinen tai edes toinen hankinta. Mustafin pitäisi Xhakan tapaan olla laadukas pelaaja ja tulla suoraan avaukseen Koscielnyn viereen puolustuksemme keskustaan.

Debuchy pysyi seurassa, joten Jenkinsonin ollessa edelleen loukkaantunut tai ainakin hakevan pelikuntoa on joukkueessa kaksi vaihtoehtoa oikeaksi pakiksi. Lisäksi jos Wenger peluuttaisi oikein, niin Debuchy olisi todella käyttökelpoinen. Valitettavasti managerimme ymmärtää yhtä paljon järkevästä rotaatiosta kuin sika helmistä, joten Bellerin pelaa kaikki pelit niin kauan kuin loukkaantuu ja sitten ilman pelituntumaa oleva ja äärimmäisen v*ttuuntunut Debuchy hyppää kehiin. Ainoan poikkeuksen tekevät Liigacupin ottelut ja ne voivat jäädä yhteen vastustajan ollessa Nottingham Forrest vieraskentällä.

Ospinan pysymisen seurassa voi laskea myös positiiviseksi, sillä kolumbialainen on hyvä kakkosmaalivahti. Tuskin millään seuralla on parempaa vaihtoehtoa koko liigassa.

Sanchezin ja Özilin menettäminen jo tänä kesänä oli yksi pelko, mutta se vältettiin vaikka kaksikko ei näytäkään jatkosopimuksia kirjoittavan. Ehdottomasti huikean tärkeää pitää parhaat pelaajamme, sillä koko hyökkäyspeli ja ennen kaikea tehot ovat todella paljon kaksikon varassa.

Pettymykset siirtoikkunassa

Pahin pettymys on Giroudin jatkavan viidettä kautta joukkueen ykköshyökkääjänä. Tämä on täysin anteeksiantamatonta toimintaa manageriltamme ja jo pelkästään samalla romuttaa kaikki mahdollisuudet kirkkaimpiin pokaaleihin. Ranskalainen ykköshyökkääjänä ja lisäksi lähes ainoana vaihtoehtona ei vain voiteta Valioliigaa tai europokaalia oli muu joukkue sitten vahvistunut tai ei.

Hyökkääjätilanteeseen liittyen Perezin hankinta oli pettymys, vaikka tietysti pitää antaa mahdollisuus miehelle. En vain jaksa uskoa mihinkään vardymaiseen menestystarinaan, vaikka managerimme on jo ehtinyt tämän suuntaisia kommentteja antaa. Paljon kovemman luokan hankintaan olisi pitänyt viimein pystyä, kun hyökkääjäongelma on kestänyt vuosia. Perez olisi ollut hyvä haku jos lisäksi olisi tullut se selkeä ykköshyökkääjä.

Pettymys oli myös Gnabryn ja Campbellin kohtelu. Molemmat olisivat ansainneet huomattavasti parempaa ja enemmän peliaikaa, kun joukkueessa on pelaajia, jotka ovat olleet vuosia kauemmin seurassa ja eivät osoita mitään kehittymisen merkkejä, vaan päinvastoin menevät jopa taaksepäin sen lisäksi, että ovat vähintään puolet kaudesta aina loukkaantuneina.

Campbell sentään voidaan vielä nähdä tykkimiespaidassa jos vihdoin ensi kaudella penkin päässä olisi uusi manageri. Sen sijaan Gnabryn myymisen veikkaan olevan todellinen virhe ja en ylläty yhtään jos mies siirtyy parin vuoden sisällä takaisin Valioliigaan tai johonkin muualle isolla siirtosummalla.

Tekemättä jättämättömien hankintojen eli ykköskärjen ja laiturin lisäksi viivyttely siirroissa oli suuri ongelma. Olemme kolmen pelin jälkeen jo viisi pistettä kärkikolmikko perässä ja se on paljon. Se johtuu suurelta osin siitä, että kesän siirrot taas menivät näin myöhään ja joukkue ei todellakaan ollut valmis ainakaan kauden ensimmäisessä pelissä jos toisessakaan.

Mikä sairas vitsi on myös pitää Sanogo joukkueessa ja kieltäytyä lainaamasta postimiestä Leedsiin, vaikka Championshipin seura olisi ollut jostain kumman syystä halukas kaupantekoon. Sanogo ja Akpom pidetään, mutta Campbell ja Gnabry potkitaan pihalle. Loistavaa tekemistä taas kerran manageriltamme.