Voitto lisäajan rankkarilla

Arsenal – Southampton 2-1 (1-1)

Siitä on aikaa, kun viimeksi olemme voittaneet lisä- tai yliajan maalilla. Welbeckin pusku Leicesteriä vastaan tulee mieleen, mutta jos kriteeriksi otetaan voittomaali rankkarista, niin ei mitään muistikuvaa milloin tällaista olisi viimeksi tapahtunut.

Rehellisyyden nimissä rankkari ei ollut mikään selvä ja tuomio oli jopa meitä suosiva, sillä itse puolustajana olisin raivoissani jos tuollainen vihelletään ja samoin jos kentän toisessa päässä Southampton olisi saanut vastaavan ja vieläpä lisäajalla.

Toisaalta viime kaudella emme saaneet muun maussa yhtään rangaistuspotkua Grovella liigapeleissä, joten siinä mielessä tämän voisi ajatella olevan jonkinlainen oikeus, vaikka Southampton joutuukin asiassa kärsijäksi.

Mustafi tuli odotetusti avaukseen, mutta muutamia yllätyksiä nähtiin. Perez oli kentällä ja vieläpä hyökkääjänä Giroudin jatkaessa penkillä. Sanchez oli myös vaihdossa, joka oli vähintään yhtä suuri yllätys kuin espanjalaishyökkääjän avauspaikka.

Keskikentällä Watfordia vastaan mainiosti kaksi viikkoa sitten pelannut Xhaka tippui penkille Coquelinin tullessa Cazorlan rinnalle. En ymmärrä miksi Coquelin on Elnenyn edellä nokkimisjärjestyksessä, mutta näin vain on.

Kaiken kaikkiaan muutoksia tuli paljon enemmän kuin mitä Wenger normaalisti tekee, mutta selvästi ajatus oli osittain jo tiistain PSG ottelussa, vaikka ainakin omassa tärkeysjärjestyksessä Valioliiga on huomattavasti Mestareiden liigan alkulohkon ottelua edellä.

Mustafilta ihan ok debyytti. Pääsihän Southampton muutamiin huippupaikkoihin, mutta en nyt niistä mitenkään erityisesti saksalaista syyllistäisi. Perez sen sijaan oli hyvin näkymätön ja ei tainnut saada yhtään laukausta maalia kohti, yksi blokattu veto taisi jäädä saldoksi ja se ei ole mitenkään mairitteleva saldo.

Perezin piti kuvausten perusteella olla nopea pelaaja, mutta en ainakaan huomannut sitä eilisen perusteella. Röyhkeyttä löytyi joissain tilanteissa, mutta mitenkään nopeaksi en miestä kutsuisi ja tämä on melkoinen pettymys, sillä nopeus olisi juuri se mitä tarvitsemme hyökkäykseemme.

Koscielny oli jälleen avainroolissa ottelussa. Erittäin komea saksipotkuosuma tasoitti ottelun ja tämän jälkeen pääsimme otteluun paljon paremmin mukaan. Ranskalaistopparin lisäksi Cazorla oli parhaimmistoamme. Espanjalainen pyöritti peliämme enimmäkseen ja hyvä niin, sillä esim. Özil ei ollut parhaimmillaan.

Ox oli jälleen kerran suuri pettymys ja jopa Walcott oli parempi, vaikka ei Theonkaan peli mitään erikoista ollut. Cech tuli hyvin vastaan muun muassa Longin huippupaikassa, mutta vastaavasti Tadicin vaparimaali jäi hiukan arveluttamaan. Jotenkin sijoittuminen vaikutti kummalliselta, mutta olihan tilanteessa epäonneakin matkassa pallon kimmotessa ylärimaan ja siitä Cechin kautta verkkoon.

Esityksemme ennen Koscielnyn maalia oli suoraan sanoen aivan hirveä. Pelissä ei ollut mitään ideaa tai halua mennä eteenpäin, vaan sitä äärimmäisen tylsää ja puuduttavaa sivuttais- ja taaksepäin siirtelyä puolessa kentässä ja hyökkäyskolmanneksella. Vierasjoukkue oli paljon parempi sekä tehokkaampi alussa ja sen hyökkääminen näytti vaaralliselta.
Onneksi maalin jälkeen ja toisella jaksolla pelimme parani, mutta rehellisyyden nimissä olisi tulos voinut olla aivan toinen. Vierasjoukkueella oli pari huippupaikkaa toisella 45 minuuttisella mennä johtoon ja loppujen lopuksi rankkari oli melko lailla meitä suosiva tai ainakaan kovin usein vastaavaa ei vihellettäisi.

Hyvä venyminen loppujen lopuksi ja kaiken järjen mukaan näiden loppuhetkien äärimmäisen tiukkojen voittojen pitäisi auttaa joukkuetta jatkossa. Toki Leicester voitto viime kaudella todistaa aivan päinvastaista. Seuraavana vuorossa tiistaina on PSG Ranskassa.

9 thoughts on “Voitto lisäajan rankkarilla

  1. Ei eilinen esitys sykähdyttänyt siten ollenkaan .Jos onni jatkuu samanlaisena läpi kauden niin mestareiden liigaan saattaa yltää.
    Maalipaikat pelitilanteissa taisi olla southamptonin eduksi vaikka toka jakso oli lähes yhtä maalia.
    Mielestäni mestaruushöpinöille ei ole katetta nimeksikään vaikka nyt ostettiin viisi pelaajaa !
    Joku osto ja myyntipuolella varsinkin mättää kun ei osteta vahvistuksia vaikka se tietysti on vaikeaa kun kaikki pelaajat on huipputasoa …vai onko?
    Rohkea walcotin ja wilsheren myynti pari vuotta sitten olisi tuonut rahaa kassaan ja sopivia korvaajia olisi ollut tarjolla vaikkei wilshere korvaajaa tarvi kun istuu parhaimmillaankin penkillä.
    Ox ja muut ns hyökkääjät myös myyntiin vaan ja giroudille kova kilpailija kärkeen . Onko perez sellainen ?

  2. Erilaisista velvoitteista johtuen ehdin kattoa eile vain mansesterilaisten derbyn ja ottelu oli kyllä viihdyttävä ja parasta tiätysti ku city voitti.
    Cityn molari tarjos kyllä viihdykettä koko rahan edestä.
    Pelas nii helvetin huonosti että sitä kyllä engelsmannien kannattaa tulla kattomaan jo vähä kauempaakin.
    Ei mitää kommunikointia kun tuli ilmapalloon vastaan ja törmäys oman pelaajan kans ja ibra rokotti oitis.
    Jalalla pelaaminen oli vähintäänki yhtä hohdokasta.
    No. Tuskin Bravo noin surkee tulee olemaan koko kautta ja eiköhä matsi menny aika paljo jännityksen piikkiin.
    Meidän matsia ehdin kattoo vaa noin vartin jote ei siitä sen enempää.
    Oliko Ox ja Theo tosiaan niin surkeita kuin mitä kommenteista ymmärsin?
    P.s ylipainoinen argentiinalainen teki eile vaan 2 häkkiä juvelle

    • Tavallaan molemmat Ox ja Theo olivat huonoja, mutta hauskaa on kuitenkin se että molemmilta saattaa tullaa väläytys oli vastassa kuka tahansa. Walcottilla pallo pysyi paremmin hanskassa mitä aikaisemmin, eikä menetyksiä tullut.

      • Ox oli eilen taas oma tuttu itsensä.
        Väellä ja voimalla kaverista ohi ja viimeinen pallo kiertoradalle tai surkea syöttö taaksepäin. häpeällinen esitys ja sen kundi tiesi itsekin. Niin surkean näköisenä laahusti vaihtoon.
        Theo sentään puolustaa tunnollisesti ja oli pari paikan puolikasta ja yksi erinomainen keskitys.
        Ei vain pääse käyttämään vahvuuksiaan näitä bussi jengejä vastaan.
        Mikä tässä on hämmästyrrävintä, on se että kaikki Keski ja ala kastin seurat pelaa meitä vastaan bussia ja vastaiskui, koska se toimii meidän nysväystä vastaan.
        Eikö theonkin olisi mukavampaa pelata jossain lestössä jossa voisi juosta kilpaa vardyn kanssa pystypalloihin ja laittaa sen 15 häkkiä kaudes.
        Meillä ei välttämättä mene edes 10 rikki.
        Vaikka tosiaan on mielestäni parantanut roimasti umpisurkeasta viime Kaudesta.

  3. Lisätään nyt saldoihin kuitenkin Lucasin maalisyöttö. Kattellaan kymmenen peliä ja tuomitaan sitten.

  4. Oli kiva katsella kuinka Fabianski vei Costaa satanolla 16:sta rajalla sattuneessa kamppailussa. Muutenkin näyttää Fabianski kehittyneen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s