Ajatuksia viikonlopun kierroksesta

Mitä enemmän miettii meidän peliä, niin sitä enemmän jää kysymysmerkkejä ilmaan. Tekemisemme ei todellakaan ole järin hyvää. Ainoastaan Watfordia vastaan pelasimme ensimmäisen jakson hyvin, kun taas eilen ja Leicesteriä vastaan tarvitsimme tuomareilta apuja rankkarivihellysten tai viheltämättä jättämisten suhteen.

Eipä se silti mikään ihme ole, että pelimme ei ole sen kummempaa kuin se on ollut viimeiset reilu 10 vuotta. Mitään ei ole ryhmityksessä tai taktiikassa muutettu tai muutokset ovat olleet marginaalisia. Pelkästään pelaajia vaihtamalla tilanne ei parane, sillä emme koskaan saa joukkuetta täyteen maailmanluokan pelaajia ja siinäkin tapauksessa epäilisin Wengerin olevan kykenemätön voittamaan mestaruutta tai ainakaan Mestareiden liigaa.

Laituritilanteemme on täysi vitsi ja Oxin ja Walcottin peluuttaminen ottelusta ja vuodesta toiseen on kuin jotain mustaa huumoria. Valitettavasti tämä on meidän goonereiden todellisuutta Wengerin johdolla. Mitä luulette katsoisiko Guardiola tai Mourinho samanlaisia esityksiä kaksikolta kahta ottelua pidempään? Entäpä olisiko Giroud viidettä kautta putkeen joukkueen ykköshyökkääjä Manussa, Chelseassa tai Cityssä?

En vakuuttunut Perezistä ja mies jätti vaisun kuvan, mutta toisaalta jos joudut pelaamaan Walcottin ja Oxin kanssa hyökkäyksessä, niin ei siinä paljoa mahdollisuuksia tarjota. Toivottavasti espanjalainen saa vielä mahdollisuuden Sanchezin ja Iwobin kanssa, jolloin tarjoilu ja pelikaverien taso on aivan toisenlainen. Edelleen olen suorastaan raivoissani Gnabryn ja Campbellin kohtelusta, sillä kyseinen kaksikko olisi varmasti parempi valinta kuin Ox ja Theo. Lisäksi kaksikon yhteenlaskettu palkka olisi pienempi kuin Walcottin.

Ei lähtenyt Wilsherella ihan putkeen lainakomennus Bournemouthissa. Uudessa seurassaan englantilainen jäi avauksen ulkopuolelle ja sai peliaikaa vain vajaan puoli tuntia. Ei kerro kovin hyvää jos Jack ei mahdu edes Bournemouthin avaukseen. No katsotaan miten jatkossa on, mutta ainakin itse oletin Wilsheren menevän suoraan avauksen pelaajaksi.

Saman kohtalon koki Chambers Middlesbroughissa. Tämä oli helpompi ennustaa, sillä sarjanousija on aloittanut kautensa hyvin ja Karanka ei selvästikään halunnut muuttaa puolustuslinjaa. Seuraavassa pelissä voisi olla mahdollisuus, sillä Boro hävisi kyseisen ottelun. Jos muutoksia ei kuitenkaan tule, niin voi olla Chambersin minuutit tiukassa.

Huomenna on taas vuorossa pelipäivä Mestareiden liigan käynnistyessä. Sinänsä kilpailuna Wengerin johdolla tämä ei kiinnosta pätkääkään. Tulos on selvillä jo ennen ensimmäistäkään ottelua. Jatkoon alkulohkosta, todennäköisesti lohkokakkosena, ja sitten ulos ensimmäisellä jatkokierroksella luultavimmin B*rcaa tai Bayernia vastaan, vaikka riittää tippumiseen Monaconkin tasoinen vastustaja.