Perjantaikatsaus punavalkoiseen maailmaan

Tällä hetkellä on hyvä fiilis ja meininki joukkueen ympärillä parin loistavan esityksen jälkeen. Peli kulkee ja loukkaantumisetkin ovat maltillisella tasolla ainakin jos ajatellaan normaalitilannetta. Yksikään loukkaantuneena oleva pelaaja ei ole avainpelaaja ja ei periaatteessa edes avaukseen kuuluva. Tosin Wenger ajattelee Ramseyn ja Coquelinin kohdalla toisin.

Özilin jatkosopimuksesta on liikkunut viime päivinä jonkin verran huhuja. Toisten uutisointien mukaan jatko alkaisi olla selvä. Toivottavasti tämä pitää paikkansa, sillä saksalaisen korvaaminen olisi melkeinpä mahdotonta tai vähintäänkin hyvin vaikeaa.

Valittavasti liikkeellä on myös päinvastaisia huhuja, joiden mukaan Özil haluaisi palata Real Madridiin. Ehkä näissä ei kuitenkaan ole todellisuuspohjaa, mutta niin kauan kuin uusi sopimus on allekirjoittamatta ei tämäkään vaihtoehto valitettavasti ole täysin poissuljettu.

Uusista hankinnoistamme Perezin pelaamattomuus ja Xhakan penkitys ovat keränneet laajasti huomiota ja palstatilaa. Sen sijaan Mustafin panos on ehkä jäänyt hiukan vähemmälle, vaikka saksalainen on muutaman ensimmäisen totuttelun piikkiin menevän ottelun jälkeen muodostanut Koscielnyn kanssa erittäin hyvin toimivan toppariparin.

Tietysti silloin kun joukkue pelaa kokonaisuutena hyvin on kaikkien helpompi pelata, mutta ei se poista sitä, että Mustafi pelasi esim. Chelseaa vastaan todella hyvin pitäen Costan poissa maalipaikoilta. Edelleen itselläni on pieni pelko, että Koscielny ja Mustafi ovat hyvin samantyyppiset pelitavoiltaan ja ominaisuuksiltaan, mutta aika näyttää. Pelejä on aivan liian vähän vielä alla lopullisen tuomion antamiseen, vaikka pari viime peliä ovat olleet erittäin hyvää tekemistä. Katsotaan kuinka homma sujuu siinä vaiheessa, kun pelimme ei rullaakaan yhtä hyvin kuin parissa viime ottelussa.

Ramseyn tilanne näyttää entistä synkemmältä. Walesin maajoukkuevalmentaja Colemanin mukaan Ramsey on kärsinyt takapakkia kuntoutuksessa ja paluu saattaa tapahtua vasta marraskuun puolella. Aivan liian tutun kuuloista touhua meidän kohdalla puhuttaessa pelaajien kuntouttamisesta.

Toki vika ei välttämättä ole kokonaan siinä, sillä yhä enemmän alkaa vain vaikuttaa, että Ramseyn takareidet eivät vain kestä pidempiä peliputkia, vaan loukkaantumisia tulee tasaiseen tahtiin useita kertoja vuodessa. Asiaan ei varmasti auta Wengerin peluutus ja olematon kierrätys. Silti tällä hetkellä saattaa olla onni onnettomuudessa, että Ramsey ei ole käytettävissä. Pelimme toimii loistavasti ja Iwobi pelaa hyvin, mutta Wengerin tuntien Ramsey olisi pakko saada avaukseen tavalla tai toisella.