Voitto ja pelit Liigacupissa jatkuu

Arsenal – Reading 2-0 (1-0)

Edelleen on mahdollisuudet jäljellä kahteen pokaaliin tällä kaudella eilisen voiton myötä. Valitettavasti omissa papereissani ne eivät ole liigamestaruus tai Mestareiden liiga, vaan Liigacup ja FA Cup. Nyt olemme kahdeksan parhaan joukossa, joten pokaaliin vaadittaisiin enää kolme voittoa. Toivottavasti arpa suosii seuraavallakin kierroksella. Oletan arvonnan olevan tänään illalla, kun loput kierroksen ottelut on pelattu.

Eilinen oli kaikin puolin mallikas esitys tai sanotaanko vähintäänkin riittävä. Wenger pelasi jonkinmoista uhkapeliä pelaajavalinnoillaan, mutta tällä kertaa se kannatti. Jatkopaikka ei ollut vaarassa oikeastaan missään vaiheessa, avainpelaajat ja muutkin avauksen kaverit saivat lepoa sekä rotaatiopelaajat ja junnut saivat peliaikaa.

Readingin maalipaikat olivat todella kortilla koko ottelun ajan ja voitto oli täysin ansaittu. Olisimme voineet ja ehkä pitänytkin tehdä yksi tai kaksi maalia enemmän, mutta eipä tuolla ole loppujen lopuksi mitään merkitystä.

Ox oli yllättävä ratkaisija, sillä yleensä maalit eivät kuulu miehen valikoimaan. Tällä kertaa maaleja tuli kaksi ja molemmat olivat hyviä laukauksia. Varmasti tärkeitä onnistumisia itseluottamuksen kannalta ja toivottavasti sama meno jatkuu jos peliaikaa tulee muuallakin kuin Liigacupissa.

Perez ei ollut parhaimmillaan ja jouduttiin vaihtamaan, kun espanjalainen sai jonkinasteisen kolhun toisen jakson puolen välin paikkeilla. Toivottavasti kuitenkin loukkaantuminen ei ole paha, sillä meillä ei hyökkääjävaihtoehtoja edelleenkään ole liikaa.

Giroud toki teki paluun pelaten viimeiset parikymmentä minuuttia. Tämä olisi jatkossakin se oikea rooli pääasiassa, sillä en halua ranskalaisen palaavan kausikortilla avaukseen. Tietysti joissain otteluissa, jossa vastustaja tulee pelaamaan pelkkää bussia voisi Giroud olla hyvä vaihtoehto, mutta se vaatisi samalla kahden kärjen taktiikkaa, jota managerimme ei missään nimessä suostu peluuttamaan.

Nollapeli kokonaan uudella puolustuslinjalla ja Martinezilla maalissa on kelpo suoritus. Erityisesti pitkästä aikaa meidän paidassa esiintynyt Jenkinson oli pirteä ja yllättävänkin hyvä pitkän loukkaantumisen jälkeen heti ensimmäisessä ottelussa.

Eipä tarvitse miettiä mitään Debuchyyn liittyvää, sillä ranskalainen ei tule pelaamaan enää minuuttiakaan tykkimiespaidassa tai tuskin pääsee edes kokoonpanoon mukaan. Ei sen takia, että Jenkinson olisi parempi, vaan siksi, että mies on totaalisessa koirankopissa ja nyt on muitakin vaihtoehtoja.

Jenkinsonin lisäksi puolustuksessa omaan silmääni Holding oli onnistuja. Hyvää tekemistä ja jatkoa niille otteille, joita pääasiassa näimme harjoituskaudella ja muutamassa liigaottelussakin Liverpool tappiota lukuun ottamatta.

Nyt jäädään odottamaan seuraavan kierroksen arvontatulosta. Tuleeko sieltä ManU, Liverpool, Chelsea vai Manchester City vastaan ja todennäköisesti vieraissa.

2 thoughts on “Voitto ja pelit Liigacupissa jatkuu

  1. Itse en kyllä sulkisi yhtään pyttyä tällä kaudella laskuista pois ainakaan vielä tässä vaiheessa. Yksikään joukkue ei ole dominoinut liigaa, vaan kaikille joukkueille tuntuu tulevan pistemenetyksiä ja nämä satavat kivasti meidän laariin. CL (kuten cup-kilpailut yleensäkin) on hieman arpapeliä, koska keväällä pudotuspeleissä jokaisen joukkueen sen hetkinen kuntotaso ja silloin käytettävissä olevat pelaajat yleensä ratkaisevat sen kuka jatkaa eteenpäin kilpailussa. FA Cup ja Liigacup eivät itselle tuo mitään kummoisempaa tyydytystä, mutta kaikki otetaan tietysti vastaan mitä saadaan vain raavittua. Kvartettia tässä kuitenkin lähdetään tavoittelemaan.

  2. Kaikki pystit tietysti hieno lisä mutta kyllä mä itte nään tämän
    liigacupin ennenkaikkea nuorten kykyjen sisäänajamispeleinä tai
    hyvänä lämmittelymatsina vesijuoksusta palaavalle/palaaville pelaajille.
    Nyt meillä on jonkun kokoiset mahikset materiaalin puolesta
    pärjätä valkussa joten kyllä haluaisin että siihen ladataan kaikki panokset.
    Valkku on Euroopan sarjoista tasaisin ja kaikki ”huippujoukkueet”
    konttaa enempivähempi tälläkin kaudella.
    Sieniliigaa emme edelleenkään pysty voittamaan vaan sen vie
    Barca, Real, Atletico, Bmynchen tai Juve ihan sillä että on laadukas materiaali joka osa-alueella.
    Ville on sitä mieltä että nämä cupit on tärkeitä mutta kysyisin Villeltä seuraavaa:
    Mitä Ville tuumaat mitä tapahtuu manageriosastolla jos voitamme liigacupin tai Fa-cupin?
    Mä luulen että tapahtuu Ville vain se meidän kummankin
    pelkäämä kauhuskenaario että Wenkulle pukataan uus soppari kouraan. Korotetulla liksalla tosin.
    Wenkku käytti 100 milliä kesällä enkä usko että semmosia summia meillä käytetään perättäisinä kesinä.
    Hilloa kuitenki palaa jos Perez floppaa.
    Toivon tottakai että miäs onnistuis.
    Oon sanonu ja sanon että jos Wenkku meille valkun mestaruuden tuo niin en sano enää mitää negatiivista koko jampasta.
    Vielä sinne on kuitenki pitkä matka mutta mahikset paremmat ku vuosiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s