EFL Cup eli Liigacup jatkuu tänään

Tänään tiedän tasan tarkkaan kuinka Wenger tulee lähtemään otteluun ja se kertoo vain kuinka tämä kilpailu ei merkitse managerillemme mitään. Varsin ylimielistä asennetta, kun voittoa kisasta ei ole koko 20 vuoden ajalta, ainoastaan kaksi finaalitappiota ja ylipäätään pokaalisaldomme viimeiseen 12 vuoteen on kaksi pyttyä.

En todellakaan ole vaatimassa mitään täyttä ykkösavausta kentälle, mutta sellaisen joukkueen, että olisimme suosikki jatkamaan välieriin. En todellakaan voi sanoa, että olemme suosikki jatkamaan jos ja kun kentällä tulee olemaan täydellinen kakkosmiehistö höystettynä muutamalla junnulla.

Mestareiden liigan lohkovoitto ryssittiin PSG:tä vastaan viime viikolla, mutta siitä huolimatta managerimme laittaa lähes varmasti päätöskierroksen luultavimmin merkityksettömään otteluun kaikkein parhaan kokoonpanon kentälle mukaan lukien Sanchezin ja Özilin. Eikö tuossa ottelussa olisi parempi paikka laittaa täydellinen kakkosmiehistö Sveitsiin ja peluuttaa tänään edes osaa normaalista avauksesta sekä ottaa kaiken varalta Sanchezin ja Özilin vaihtopenkille jos homma ei etene toivotulla tavalla?

Joka tapauksessa kokoonpanomme tulee näyttämään suurin piirtein seuraavalta:

Martinez

Jenkinson-Holding-Gabriel-Gibbs

Elneny-Iwobi-Xhaka

Ox-Perez-Reine-Adelaide

Muutaman vaihdon tekisin ehdottomasti yllä olevaan. Maalissa peluuttaisin Cechiä, puolustukseen laittaisin joko Koscielnyn tai Mustafin Gabrielin tilalle ja keskikentällä Ramsey pääsisi kerrankin parhaiten sopivalle paikalle eli kympiksi.

Lisäksi penkille laittaisin muun muassa Sanchezin, Özilin ja Giroudin, sillä aiemmilla kierroksilla meillä ei ole ollut mitään penkillä jos homma ei avauksen miehillä olisi toiminutkaan. Toki Giroud taitaa olla tänään poissa loukkaantumisen takia.

Southamptonin otteluohjelma on yhtä tiivis kuin meillä Eurooppa-liigan takia, joten sekin saattaa kierrättää tavallista enemmän tänään. En kuitenkaan usko vierailijoiden tekevän yhtä radikaalia muutosta ykkösavaukseen ja tämä saattaa koitua meidän turmioksi.

Soton on joukkue, joka on useita kausia ollut liigan ylempää keskikastia ja sillä on useita hyviä pelaajia. Olemme varsinkin vieraskentällä olleet ykkösmiehistöllä hätää kärsimässä ja edelleen ensimmäinen voitto odottaa itseään etelärannikolla Southamptonin Valioliigaan paluun jälkeen. Kotona on mennyt paremmin, mutta mikäli en väärin muista, niin juuri tämän iltainen vastustajamme pudotti meidät pari vuotta sitten Grovella tästä kisasta ja tämänkin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa tarvitsimme melkoisen helposti vihelletyn lisäajan rankkarin kolmeen pisteeseen.

Toivottavasti tänään ei koeta uusintaa tuosta parin vuoden takaisesta ottelusta. Olemme enää parin pelin päässä finaalista ja ylipäätään tämä on se toinen kisa tälläkin kaudella, joka olisi mahdollista voittaa. FA Cup on toinen, mutta se urakka alkaa vasta ensi vuoden puolella, joten toivottavasti tämä otetaan tosissaan, vaikka vahvasti asiaa epäilen.

Mietteitä PSG ja Bournemouth otteluista

Olen tänään ehtinyt jonkin verran lukea viimeisen viikon tapahtumista punavalkoisessa maailmassa, mutta en lähellekään kaikkea mitä olisin normaalilla viikolla lukenut. Näin ollen keskityn tässä päivityksessä lähinnä viime viikon peleihin.

PSG

Mestareiden liigassa keskiviikkona sävelet olivat suhteellisen selkeät. Jatkopaikka oli jo varmistunut ja lohkovoitosta pelattiin. 1-1 tasapeli Ranskassa tarkoitti, että voitto tai pienimaalinen tasuri olisivat meille hyviä tuloksia. Etenkin voitto olisi jo suoraan varmistanut lohkovoiton ja antanut mahdollisuuden laittaa täydellinen kakkosjoukkue lohkon viimeiseen koitokseen Baseliin.

Vähämaalinen tasapeli taas olisi pitänyt meidät lohkon ykkösenä maalieron perusteella. Toki tämäkään ei vielä olisi taannut lohkovoittoa, sillä meidän viimeisen kierroksen ottelu on pahempi ja PSG olisi voinut voittaa Ludogoretsin suurinumeroisesti.

Valitettavasti hienoinen ennakkosuosikin asema oli tälläkin kertaa liikaa yhdistettynä kovempaan vastustajaan. Päästimme avausosuman jo parin minuutin kohdalla lähes samoin kuin ensimmäisessä kohtaamisessa Ranskassa.

Oma hyökkäyspeli oli olematonta viime otteluiden tapaan ja paikkojen luominen täyttä tuskaa. Rankkari olikin ainut kunnon paikka koko avausjaksolla ja rehellisyyden nimissä se vihellettiin hyvin heppoisesti ja olisin raivoissani jos vastaava olisi tapahtunut toisessa päässä.

Toisen jakson alku oli ehkä vähän parempaa, mutta silti kaukana sellaisesta tasosta jota vaadittaisiin menestymiseen näissä kovissa otteluissa. Pääsimme silti johtoon ja tälläkin kertaa maali oli onnekas, jopa onnekkaampi kuin rankkari, sillä pari kimmoketta vastustajista Ramseyn heikkoon ja ohi suuntautuneeseen vetoon.

Tässä vaiheessa homma näytti hyvältä lohkovoiton kannalta, vaikka peliesityksemme ei sitä taaskaan ollut. Sitten kävi kuitenkin perinteiset eli sulaminen johtoasemassa. Wenger ei tietenkään tehnyt vaihtoja tai muutenkaan mitään muutoksia peliryhmitykseen ja kohta PSG oli tasoissa.

Ja tietysti managerimme reagoi vaihtojen muodossa vasta taas PSG:n tasoitukseen sen sijaan, että joskus vaihdot tulisivat ennen vastustajan maalia. Varmaan managerimme mielestä esityksemme oli taas sellaista huippuluokkaa, että mitään ei kannattanut tehdä ennen kuin 80 minuutin paikkeilla.

Muutenkin PSG:llä oli taas huomattavasti paremmat maalipaikat ja enemmän niitä, joten tasapeli oli taas meitä suosiva tulos.

Eipä voi sanoa tuloksen yllättäneen pätkääkään, sillä tulokset ovat olleet jo niin kauan tätä samaa kun panosta on ottelussa ja/tai vastassa on huippujoukkue. Edelleen kauden ainut voitto huippuottelussa ja/tai kovaa vastustajaa vastaan on Chelsean kaataminen Grovella.

Bournemouth

Tasureita oli viime otteluista kasassa aivan liikaa, joten jo ihan sen perusteella voitto oli pakollinen. Tietysti se jo, että vastustaja on Bournemouth tarkoittaa voiton olevan ainut hyväksyttävä tulos.

Avaukseen tapahtui paljon muutoksia PSG ottelusta, muun muassa Debuchy kaivettiin naftaliinista noin vuoden tauon jälkeen. Pelaajiston puolesta avaus oli kuitenkin sellainen, että siinä ei ollut mitään suurta ongelmaa. Tietysti Sanchezin lepuuttaminen joskus olisi järkevää ja tällainen kamppailu olisi oiva paikka siihen, mutta toisaalta ottelun tapahtumia katsoessa chileläisen merkitys on jopa pelottavan suuri ottaen huomioon, ettei vastustaja ollut mitään huippuluokkaa.

Debuchyn paluu jatkui yhtä surullisissa merkeissä kuin aikaisempikin tykkimiesura. Takareisi pamahti reilun 10 minuutin pelin jälkeen ja on helppo veikata ottelun samalla jäävän ranskalaisen viimeiseksi Gunners paidassa. Onko myös Jenkinson loukkaantunut ja miksi ihmeessä Gabriel on nokkimisjärjestyksessä Holdingin edellä? Toki molemmat asiat oli helppo veikata jo ennakkoon.

Sanchez on korvaamaton pelaaja ja osoitti taas kuinka aktiivinen prässääminen kärjessä tuo palkkioita. Tämä oli ainakin jo toinen maali tällä kaudella, joka tuli Sanchezin prässäämisen toimesta. Aiemmin Chelseaa vastaan tuli toinen ja ehkä olen jo unohtanut jonkin muun maalin. Ja ylipäätään se ei ole suoraan maalit riistoilla, vaan ennen kaikkea peli-ilmeemme ja nopeus tekemisessä on parempaa chileläisen ollessa piikissä.

Peliesitys ei ollut sunnuntainakaan sellainen, että se pahemmin olisi herättänyt luottamusta tulevaan. Toki toinen jakso oli parempi, mutta etenkin avausjaksolla paikkojen luominen oli taas tuskaa ja puolestaan vierasjoukkue pääsi maalipaikoille turhan helposti, vaikka rankkari olikin täysin väärin vihelletty.

En tiedä oliko sattumaa, mutta voitimme pitkästä aikaa juuri silloin, kun Ramsey ja Giroud aloittivat vaihtopenkillä. Ehkä vastustajan tasollakin oli merkitystä, mutta silti tämän ottelun ja aiempien perusteella kaksikon toivoisi jatkossa olevan vaihtopelaajien roolissa. Toki kaikki me tiedämme, ettei näin tapahdu niin kauan kuin Wenger penkin päässä vaikuttaa.

Paluupäivitys Saksan kuulumisten kautta

Tätä kirjoittaessa en ole ehtinyt kuin katsoa ottelumme uusintoina viime viikolta ja lukea läpi Henten, Eeron ja Issen päivitysten otsikot. Kiitos koko kolmikolle ja enemmänkin vajaan viikon tuurauksesta.

Tosiaan en ole erinäisistä syistä johtuen lukenut Arsenal aiheisia uutisia sitten viime viikon maanantain, joten en millään muotoa ala tai edes pysty kirjoittamaan mistään ajankohtaisesta.

Viisi yötä Saksassa takana ja nähnyt ottelut olivat Dortmund-Legia 8-4, Fortuna Dusseldorf-Hannover 2-2 sekä Köln-Augsburg 0-0.

Täytyy sanoa Saksan meiningin olevan tällä hetkellä monella tapaa edellä Englantia katsomokulttuurin puolella. Liput maksavat puolet tai jopa selvästi vielä tätä vähemmän kuin Valioliigassa. Otteluissa saa nauttia olutta sekä seisomakatsomoita löytyy stadioneiden päädyistä.

Lisäksi seisoa voi myös aivan vapaasti istumapaikalla toisin kuin Englannissa tai ainakaan Emiratesilla, jossa järjestysmiehet ovat välittömästi näyttämässä, että istu alas. Ylipäätään esim. Kölnissä ei vaikuttanut olevan juuri yhtään järjestysmiestä koko päädyn yläkatsomossa.

Lisäksi pelitapahtumat ainakin Dortmundissa ja Kölnissä näkyivät olevan muuta kuin stadionille saapuminen juuri ennen ottelun alkua tai kuten Arsenalin tapauksessa useat tuhannet saapuvat selvästi myöhässä ja lähtevät hyvissä ajoin, vaikka pelissä olisi mikä tilanne tai kuka tahansa vastustaja.

Saksassa stadionin ympärillä riippuen joukkueesta oli tuhansia ellei kymmeniä tuhansia ihmisiä jo paria tuntia ennen ottelun alkua. Olutta ja ruokaa oli tarjolla kymmenistä kojuista ja hintataso varsin maltillinen verrattuna vaikkapa Emiratesilla myytävään juomaan tai ruokaan.

Pelin tasossa kokonaisuutena Saksa saattaa olla vielä hitusen jäljessä Valioliigaa, vaikka Bayern Munchen on todennäköisesti paras joukkue molemmat liigat huomioiden ja lisäksi esim. Dortmund pystyy haastamaan ihan kenet tahansa Englannista.

Tunnetta itsellä ei tietysti ollut mukana millään mittarilla edes hitusta siitä mitä Arsenalia seuratessa, mutta kokonaisuutena reissun perusteella uskallan suositella Saksaa tai sanotaanko ainakin Dortmundin, Kölnin ja Fortuna Dusseldorfin kotipelejä jalkapallon perässä reissaaville.

Huomenna ehkä jo normaalimpi päivitys tai sitten ei jos en ehdi edelleenkään lukea punavalkoisen maailman uutisia.

Loppuun kiitos matkaseuralle ja samoin terveiset Vaajakosken suuntaan jos jostain syystä satutte tätä lukemaan.

Aaron Ramsey voi pelastaa kauden ja varmistaa pokaalin – on toinenkin vaihtoehto

Valioliigasta on pelattu lähes kolmannes ja tämän päivän Bournemouth-ottelun jälkeen yli kolmannes. Olemme tasaisen taulukon tahdilla 75-80 pisteen haarukassa, jolla kivasti irtoaa vähintään nelossijapokaali, mutta sillä ei irtoa oikeaa pokaalia.

Koska kautta on vielä kaksi kolmasosaa jäljellä, kurssin parantaminen on mahdollista ilman paniikkia. Siihen on useita vaihtoehtoja, jotka eivät sulje tosiaan pois eikä niistä kaikkia tarvitse toteuttaa. Listaan tähän tärkeimmät:

1. Alamme luomaan enemmän kuin yhden maalipaikan per ottelu – tämä lievästi kärjistettynä. Olemme Valioliigan tehokkain joukkue viimeistelemään maalipaikoista, mutta niitä paikkoja luodaan kovin vähän. Huippu oli Muna-ottelu, jossa loimme tasan yhden paikan – ja heti pallo oli verkossa.

2. Giroud´sta tulee vähintään 20 maalin kärki. Nyt Giroud on valunut penkkimieheksi, joka vaihdosta tulessaan kentälle on tehokas, mutta avauksen pelaajana alkaa tuhnuilu. Tähän on tultava muutos.

3. Özilin pitää herätä. Viime alkukauden syöttökone on jatkanut viime kevään tahdissa eli maalisyöttöjä tulee harvakseltaan. Maaleja on syntynyt enemmän, mutta rakentelu tökkii – eikä nyt ole ollut siten, että hän loisi paikkoja mutta viimeistely ontuisi. Vastustajat ovat merkanneet Özilin eikä hän selkeästi viihdy päällystakki niskassaan. Tahdin pitää parantua.

4. Joku yllättävä petraus tarvitaan. Joku pelaaja, joka nostaa tasoaan ja alkaa takoa maaleja ja tilanteita ottelusta toiseen. Ox? Theo? Iwobi? Joku ihan muu? Tällaiset yllätykset meiltä puuttuvat. Meillä yllätykseksi on riittänyt se, että Iwobi luo jokusen tilanteen. Pokaaliin se ei riitä.

5. Wenger opettelee makuupussin vetoketjun käytön paremmin, jotta siihen tuhertamiseen ei mene koko ensimmäinen puoliaika. Suomeksi: manageri voisi esimerkillään osoittaa intohimoa ja tartuttaa sitä pelaajiin. Muna-pelissäkin jamppa yleensä istui penkillä ja huojui kuin olisi ollut ns kovalla.

6. Tärkein: Aaron Ramsey. Rambo palaa muutaman kauden takaiselle tasolleen, josta oli orastavaa näyttöä kesän EM-kisoissa. Muuta ei tarvita. Tämä on tietty todennäköisin vaihtoehto.

7. Ja vielä yksi: erään brassipelaajan lainadiili Cruzeirossa päättyy vuodenvaihteessa. Jos arabiemiraattilainen seura haluaa hölmöyksissään lainata pelaajan edelleen, tässä olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Wenger tietää tämän, mutta ei halua tehdä asioita liian helposti.

Tässä tuli nyt seitsemän kohtaa, vaikka otsikossa puhutaan kahdesta. Miettikääpä sitä.

-isse-

***

Että näin. Ville palaa eetteriin jälleen huomenna mikäli turvonneilla sormillaan kykenee kirjoittamaan. Tässä kun tuli operaattorin virkaa toimitettua ja arkistot avattua, kerrottakoon, että päivän blogi on järjestyksessään 3 317:s. Kommentteja tätä kirjoittaessa on kertynyt 56 210. Kiitos.

hente

Yksinkertainen tai sanotaanko suora kysymys

Tämän päivän päivitys on jotain muuta kuin normaali.

Jatkosopimuksista on ollut paljon puhetta ja olennaisimmat nimet lienevät näissä pelaajapuolelta Özil ja Sanchez. Sitten on tietysti Wengerin tilanne kolmantena ja tähän liittyen tuleekin päivän kysymys tai gallup.

Tähän vastaaminen antaa mielestäni selkeän kuvan siitä mikä on seurassa tärkeintä tai sanotaanko tulevaisuuden suunta kannattajien mielestä. Kysymys kuuluu:

Olisitko valmis menettämään tähtikaksikkomme jos se samalla tarkottaisi Wengerin vaihtumista uuteen manageriin vai haluatko kaksikon jatkavan, mutta samalla myös Wengerin saavan jatkosopimuksen?

A) Kaikille jatkoa

B) Uusi manageri on tärkeämpi tulevaisuuden kannalta kuin Özilin ja Sanchezin jatkaminen seurassa

Perustelut ovat tervetulleita, mutta myös pelkkä A tai B antaa jo hyvin osviittaa missä mennään.

Arkistojen aarteita

Kuten eilen kävi julki, blogin arkistot ovat nyt kaikkien luettavissa. Linkki arkistoon on nyt lisätty etusivulle. Villen pöhöttöyessä yhä arveluttavampaan kuntoon Saksassa, otetaan arkistojen avautumisen innoittamana sieltä yksi poiminta.

Voit olla juuri sinä, jolle tämä blogi ei vielä vuonna 2009 ollut tuttu. Voin reilusti todeta, että kadehdin Eeron paneutumista asioihin, joihin perehtyminen vaatii poikkeuksellista intohimoa. Ei muuta kuin Googlen kartat ja katunäkymät käyttöön alla olevan matkaraportin tiimoilta.

Mikäli suunnitelmiin ei tule muutosta, huomenna lauantaina päivitys sisältää vain lyhyen Villen luonnoksiin tallentaman kysymyksen ja sunnuntaina puolestaan eetterin valtaa Isse ’noin kuukauden kolumnillaan’.

hente

***

2.-5.10.2009 (Arsenal – Blackburn 6-2)

Retkueeseemme kuului 3 gooneria ja 1 vimpelin fani, joista 75 % osallistuivat sunnuntain Blackburn-peliin, 50 % lauantain AFC Wimbledon-Kidderminster Harriers -otteluun ja edelleen 75 % (sisältäen 1 vimpelin fanin) perjantai-iltana turistikierrokselle Woolwichiin, josta kuten hyvin tiedätte, kaikki sai alkunsa.

Lento- ja majoitusmuodollisuuksista selvittyämme otimme King’s Crossista Northern-linjan tuben Bankiin ja sieltä edelleen Docklands Light Railwayn junan Woolwich Arsenaliin, jonne DLR on vastikään tehnyt uuden aluevaltauksen Thamesin etelärannalle.

Royal Arsenalin asetehtaan vanha alue on edelleen ison rakennusprojektin kourissa, mutta esim. Thamesin rannassa sijaitseva Firepower (Royal Artillery Museum) on auki ja toiminnassa. Sinne emme nyt kerinneet, meitä kiinnosti eniten Woolwich Arsenalin juna-asemalta lyhyen kävelymatkan päässä oleva ja museoon johtavan No 1 Streetin varrella oleva Dial Arch, joka on ammustehtaan vanhan Dial Square -nimisen työpajan sisäänkäynnin muodostava kaariholvi, jonka yläpuolella on edelleen kyseiselle pajalle nimen antanut 1700-luvulta peräisin oleva kellotaulu.

Itse Dial Square oli nyt rakennusaitojen takana, mutta kaaren yläosa ja kellotaulu olivat näkyvissä. Dial Archin edustalle on hiljattain pystytetty noin puolitoistametrinen graniittipaasi, jonka päällä on pronssinen jalkapallo. Paadessa on kyltti, jossa on lyhyesti kerrottu paikan historiallinen merkittävyys eli se, että lokakuussa 1886 päättivät Dial Squaressa työskentelevät miehet perustaa jalkapalloseuran, josta aikojen saatossa muotoutui nykyinen Arsenal.

Perustetun joukkueen ensimmäinen ottelu pelattiin joulukuussa 1886 todennäköisesti nimellä Dial Square kuitenkin noin 6 km työpajalta länteen Thamesin pohjoisrannalla sijaitsevalla Isle of Dogsilla nykyisen Tiller Roadin seutuvilla, sinne ei nyt tällä kertaa keretty. Virallisesti Royal Arsenal perustettiin joulupäivänä 1886 Woolwichin aseman lähellä sijainneessa Royal Oak -pubissa, joka on hiljattain purettu. Seuraavat epävirallliset ottelut pelattiin Plumsteadissa samannimiseltä asemalta noin kilometri etelään sijaitsevassa Plumstead Common -nimisessä puistossa. Tarkkoja kenttien sijainteja ei tunneta, todennäköisesti niitä oli useita, mutta tämäkin puistovierailu jäi seuraavaan kertaan.

Royal Arsenalista Woolwichista kävelimme noin kilometrin itään aivan Plumsteadin juna-aseman pohjoispuolelle, missä sijaitsevan liikenneympyräkompleksin itäpuolella todennäköisesti nykyisen Griffin Manor Wayn kohdalla sijaitsi Arsenalin Highburya edeltänyt stadion Manor Ground, joka rakennettiin 1893. Sitä ennen Royal Arsenal pelasi ensin 1887 Manor Groundista pohjoiseen sijaitsevalla Plumstead Marshesin sikolaitumella, joka nimettiin läheisen Sportsman-pubin mukaan Sportsman Groundiksi. Kuuden kuukauden jälkeen joukkue muutti tulvimisen takia kenttää, nyt siis 1888 Manor Fieldille, johon myöhemmin rakennettiin Manor Ground.

Vuonna 1890 Royal Arsenal muutti puoli kilometriä etelään Plumstead High Streetin eteläpuolelle Invicta Groundille, jossa oli sentään jo katsomo ja pukukopit. Invicta Groundilla Royal Arsenal pelasi 3 vuotta, muutti sinä aikana nimensä Woolwich Arsenaliksi ja palasi sitten 1893 Manor Groundille noustuaan liigan II divisioonaan ja rakensi stadionin, jolta muutti Highburylle 1913. Invicta Groundin seisomakatsomon pengerryksestä on vielä jäänteitä Hector Streetillä sijaitsevien talojen takapihoilla, joka olikin seuraava turistikohteemme.

Hector Streetin eteläpäässä (kadun pohjoispuolella) oli vedetty piikkilankaa pihamuurin päälle siihen malliin, että sisäpuolella olisi jotain kiinnostavaa ollut ja hongankolistaja Vimpeli-fanimme väitti jotain pengerryksiä nähneensäkin, mutta täyttä varmuutta tästä ei saatu. Mineral Streetin kautta kiersimme takaisin Plumstead High Streetille ja tässä vaiheessa jo useamman kilometrin matkaa taittanut janoinen pyhiinvaeltajajoukko tunsi ansainneensa palkkion.

Janonsammutuspaikaksi valikoitui luonnollisesti historiallinen pubi, joka aikaisemmin on toiminut Arsenalin pelaajien varusteiden vaihtopisteenä, kun Manor Groundilla ei ollut vielä pukukoppeja. Kyseinen Green Man pub (nykyään O’Dowds) sijaitsee osoitteessa 67 Plumstead High St ja on nykyään rugbymiesten valtakuntaa, tosin seinällä roikkui myös alueen valtajoukkueen Charltonin paita, oltiinhan vain kolmen kilometrin päässä the Valleyltä. Tarjoilijoina toimi kaksi ystävällistä vanhaa mummoa, joten kannattaa tilata lujaa, ettei tule vahingossa väärää juomaa.

Illan jo hämärtyessä päätettiin poistua vääräuskoisten hallitsemista maisemista ja väliin jäi mm. Plumsteadin juna-aseman lähellä sijannut toinen varusteiden vaihtopubi Railway Tavern (131 Plumstead Road) siitä yksinkertaisesta syystä, että paikalla sijaitsee nykyään Islamic Centre, jossa tarjoilu on oletettavasti kuivempaa. Plumsteadista otettiin tykkimiesjuna Cannon Streetille, jossa yllättäen Oyster card ei kelvannutkaan. Mutta ei hätää, esiintyminen ruotsalaisturistina ja ’inte understand’ toimii aina ja portit aukeaa. Seuraavana kohteena Sohon pubit sekä intialainen ravintola ja hotellille luonnollisesti yhdentoista pilkun jälkeen.

Lauantain päänähtävyys oli sitten mielenkiintoinen Blue Square Premier -liigan eli konferenssin ottelu AFC Wimbledon – Kiddermister Harriers, johon kotijoukkue lähti liigakarsijan paikalta. Wimbledon pelaa nykyään Kingstonian FC:n kentällä Kingsmeadow’lla Kingstonissa, lähin juna-asema on Norbiton, jonne pääsee Waterloosta 25 minuutissa.

Suunnitelmissa on, että Vimpelille rakennettaisiin uusi stadion entisen kotikentän Plough Lanen läheiselle vinttikoiraradalle, mutta tämä kaiketikin edellyttäisi liiganousua. Kingsmeadow vetää noin 4500 katsojaa ja sitä aiotaan laajentaa, jotta liigan vaatima 5000 saataisiin täyteen. Se on sinänsä viehättävä pieni stadion, jonka pääkatsomossa on mm. kaksi isoa pubia, joten palvelu pelasi hyvin. Istumapaikkoja on sen verran niukalti, että pääsimme vastakkaiseen seisomakatsomoon, missä saattoi vielä aistia vanhan hyvän ajan kannatustunnelman, vaikka yleisöä oli vain 3600.

Lippu (12 puntaa) maksettiin portilla ja suoraan sisään. Hinta sinänsä ei ollut paha valioliigan vastaavaan verrattuna, mutta inflaatio on ollut melkoinen, kun muistelee, että vielä 1980-luvun puolivälissä pääsi Highburylle istumaan 4 punnalla. Itse ottelun taso ei päätä huimannut, sanoisin että se oli hyvää suomalaista divaritasoa. Vimpelin miehen pettymykseksi Harriers teki toisen jakson aluksi ottelun ainoan maalin, mutta lohduttautui kuitenkin sillä ajatuksella, että välttämättä kaukana ei ole enää se päivä, kun fanien perustama ja pohjamudista aloittanut AFC Wimbledon voi haastaa liigassa edeltäjänsä ja rahan voimalla Milton Keynesiin siirretyn MK Donsin.

Puolueettomalle nautiskelijalle illan kohokohta oli kuitenkin Esan johdolla järjestetty pubikierros Covent Gardenissa. Alunperin tapaamispaikaksi sovittu Ship & Shovel jäi mm. akkuongelmien takia löytymättä, mutta muistaakseni ainakin Harp (Chandos Place), Lamb & Flag (Rose Street), Opera Tavern (Catherine Street) ja Coal Hole (Strand) tulivat tutuiksi.

Lienee sanomattakin selvää, että sokerina pohjalla matkan pääkohde sijaitsi Grovella, jonne startattiin jo kirkonmenojen aikaan hakemaan AT:lle lippua ja luonnollisesti Armouryyn heräteostoksille. Kick-off oli 13:30, joten oli hyvin aikaa talsia Holloway Roadin Rockettiin, joka siis palvelee ottelulipun tai jäsenkortin omaavia goonereita aina pelipäivinä ottelun alla. Vinkkinä voi todeta, että tilaa ja istumapaikkoja löytyy myös yläkerrasta, jos baaritaso on täynnä.

Kentälle palatessa kaikui ämyreistä, että asettautukaa ajoissa paikalle, sillä ennen peliä esitellään ’very special guest’. Arvelin puoliksi vitsinä pojille, että kyseessä täytyy olla Thierry Henry, enkä ollut väärässä. Itse ottelusta on ollut selostukset usella palstalla ja tyhjentävä analyysi mm. Henten blogissa, joten ei siitä paljoakaan. Pari kommenttia kuitenkin. Esan kanssa kiinnitettiin erityisesti huomiota Diabyn kentällä hortoiluun, mihin livekontakti tarjoaa ruutua paremmat mahdollisuudet. Kaveri on milloin missäkin ilman selvää roolia ja silloin kun tekee jotain, yleensä menettää pallon. En voi ymmärtää, miten ajaa esim. Ramseyn ja Wilsheren edelle.

Toinen ongelmapeluri on Song, josta olimme kylläkin eri mieltä, mutta McLintockin vertaus Storeyyn on jo liian paksua. Eka takaisku meni osin Don Corleonen piikkiin, joskin Verminator hävisi pääpallon. Ja toinen kimposi Gallasista, mutta missä hölkkäili Sagna? Tässä olikin kaikki miinusmerkkinen, sillä muuten ottelu oli suurta hyökkäyspelin juhlaa. Vaikka Fabregas oli kentän kuningas, oli pelissä silti ero kuin yöllä ja päivällä sen jälkeen, kun Theo tuli kentälle. Vauhtia ja tilanteita tuli rutkasti lisää ja vesi kielellä jäin odottamaan seuraavaa peliä ja enemmän maaleja. Mutta tämä oli riittävän hyvä, laskujeni mukaan se oli 25. Lontoon kamaralla todistamani ottelu, niistä ylivoimaisesti runsasmaalisin ja Arsen suurin voitto.

Eero

Vihdoin ja viimein

Please wait while processing..

Ok

Still processing, please wait..

Selvä, ei mitään kiirettä.

Syntax error.

Hmm..

Kunnes eräänä päivänä heureka, sesam aukene. Nyt, ymmärrän ettei pölyttyneiden digiarkistojen aukeaminen muuta teidän elämäänne tai edes uutisena juurikaan kiinnosta, mutta yhtä kaikki tämän blogin alkuperäisen alustan sisältötiedosto on nyt epämääräisen koodin sijaan kaikkien lukutaitoisten ulottuvilla.

Älkää kysykö mitä tapahtui. Yhtäkkiä tiedoston koko ei ollutkaan enää mikään este, vaan WordPress prosessoi sen luvattuakin nopeammin ilman ongelmia. Koska koko episodi on ollut varsin mutkikas, päädyin tässä vaiheessa vanhan alustan arkiston osalta omaan itsenäiseen sivustoon ja osoitteeseen.

On mahdollista, että olisin voinut ’prosessoida’ arkistot onnistuneesti suoraan tämän sivuston sisällön luontaiseksi jatkeeksi, jolloin kaikki pian kymmenen vuotta tuotettu materiaali olisi yhdessä ja samassa paketissa. Kun tätä uutta alustaa luotiin, FinnGoonersin ohella kulki rinnalla AFC Finland -työnimeä kantanut vaihtoehtoinen kokeilualusta.

Tämä vaihtoehto on ollut olemassa alusta asti ja nyt siis kokeilin onnistuneesti purkaa aiemman alustan sisällön tähän työnimeä kantaneeseen osoitteeseen. Mikäli nyt pitäisi arvuutella, ainakaan lähitulevaisuudessa lähden tuskin jatkoprosessoimaan tätä saagaa ja nyt kahta sivustoa yhdistämään. Mieleni kun niin herkästi kykenen pahoittamaan, en koe aiheelliseksi lähteä tavoittelemaan äärimmäisyyksiä.

Fatal error!

Arkistoon tästä.

Näin, tätä kirjoittaessa kello on 21.30 keskiviikkona, kello herättää 05.50 ja väliin mahtunee vielä paljon. Mielenkiintoista pohtia kysymystä, johon te tässä kohtaa voitte hyvinkin tietää vastauksen; onko ahneella p*skainen loppu? Pohdin, Alexis ’suicidal error’ Sanchez? Jotenkin niin meille (managerille) sopivaa, että aiemmin olemme olleet pakotettuja ottamaan riskejä lohkosta jatkoon etenemisen varjolla, nyt leikitään tulella lohkovoiton kiilto silmissä. CTRL+Z.

hente

Ein bier bitte

Muutama lause ennen kuin annan puheenvuoron Eerolle. Villellä lienee jo nahkahousut tiukasti puettuna, brühwurstit tankattuna ja dunkel jos toinen kumottuna. Toisin sanoen Villen etsiessä kadonneita viiksiään maassa, jonka kieli kuulostaa arveluttavan irstaalta.. Oikeasti, madaltakaa ääntänne ja lausukaa ’genießen sie ihren urlaub’! Eikä itse sanomassa ole mitään irstasta, päinvastoin.

Mitä siis olin sanomassa, toimin Villen lomaillessa lähinnä blogin ja materiaalin sanotaanko teknisenä operaattorina. Illan ottelun ennakointia ei ole luvassa ja kaikella todennäköisyydellä aivan päivänpolttaviin tapahtumiin palataan sitten tulevan viikon maanantaina Villen palatessa jälleen eetteriin.

Kaikesta huolimatta vakuutan, ettei syytä huoleen. Heikinheimolainen kyynikko luovuttaa nimittäin palstamillimetrit valtakunnan virallisen rutopistin haltuun, seuraava tulee kirjaimellisesti korkealta ja kovaa.

hente

***

Rutopisti muistelee

Jo heti alkuun täytyy mainita, että jos tämän tilaustyön ajatuksenjuoksu vaikuttaa lukijasta hieman harhailevalta, niin sanottakoon että se on suurin osin kirjoitettu maaottelutauon aikana jossain Araljärven ja Kaspianmeren yläpuolella noin kuuden karhun promilleissa Humppamaratoonin soidessa. Taitaa olla noin 30 % liigakaudesta takana ja cup-menestyksestä riippuen ehkä kolmannes kaikista matseista pelattuna, mutta ennen varsinaista analyysiä muisti palailee pätkittäin kultaiselle 70-luvulle.

Iän tuomia siunauksia on muun muassa se, että ikävän nykyhetken sijaan mieli askartelee yhä enenevässä määrin joissain muinaisissa tapahtumissa. Nykyään hyvä kun muistaa oman nimensä, mutta vanhat ajat on helppo palauttaa mieleen. Palaan aikaan, jolloin kiinnostukseni lajia nimeltä jalkapallo kohtaan alkoi viritä ja sen myötä myös joukkueisiin, jotka sitä pelaavat. Onneksi isäni oli tuolloin (ca. 1972) tilannut viiden markan vuosimaksua vastaan Veikkaus-Lotto-lehden, joka on nykyisen Urheilusanomien edeltäjä. Mainittakoon että isäni on pahimman luokan takinkääntäjä: Fulhamin tiputtua 60-luvulla kakkoseen, hän siirtyi trendikkäästi Poolin kannattajaksi.

Tuohon aikaan ei ollut olemassa juurikaan muita painettuja tietolähteitä, puhumattakaan sähköisestä tai sosiaalisesta mediasta. Tabloidikokoisessa Veikkaus-lehdessä oli yleensä noin 8 sivua, joista vähintään puolet mainoksia ym. turhaa sälää. Mutta 1-2 sivulla oli myös tilastoitu menneen viikon tulokset, sarjataulukko sekä tulevan viikon otteluohjelma Englannin liigassa. Syynä luonnollisesti se, että kyseisen liigan ottelut olivat perinteisesti lauantain vakioveikkauskupongilla. Niinpä joukkueiden nimet ja keskinäiset voimasuhteet alkoivat olla jo hieman tuttuja kansakoululaiselle juuri englanninopintojaan aloittavalle sporttinörtille.

Jalkapallon kiinnostavuutta lisäsi myös se, että tuolloisten purukumipakkausten kylkiäisinä saattoi kerätä pelaajakortteja, toki ne olivat kotoisesta potkupalloliigasta. Erityisesti mieleen on jäänyt se, että vasta viime vuonna liigaan palanneet ainoat ja alkuperäiset tähtirinnat pelailivat silloin pääsarjassa ihan kohtuullisella menestyksellä. Mutta ensimmäinen aito muistoni oikeasta jalkapallosta on FA-cupin finaali Arsenal-Leeds keväältä 1972. Kaikki riittävän vanhat tai historiansa lukeneet tietävät tuloksen, joka ei ollut meille edullinen. Sanon ’meille’, koska jossain kohtaa peliä huomasin kannattavani Arsenalia. Luontainen taipumukseni asettua altavastaajan puolelle saattoi olla merkittävin tekijä, varsinkin Leedsin voittomaalin jälkeen. Toisaalta jos makustelee sanaa Arsenal, onhan se nyt hemmetin hieno nimi, jollaista kellään muulla ei ole. Pelipaidan väri ei syy ainakaan ollut, sillä tuohon aikaan matseja töllötettiin mustavalkotelkkareista.

Sana altavastaaja saattaa joistakin kuulostaa tässä yhteydessä irvokkaalta, kun puhutaan kuitenkin edellisen kauden tuplamestarista. Mutta tosiasia on, että Arsenalin viides sija kaudella 1971-72 oli suuri pettymys, kun taas Leeds oli pitkään tuplassa kiinni häviten liigamestaruuden äärimmäisen niukasti Derbylle. Tätä korostaa entisestään se, että luokan pojista vähintään puolet olivat 1970-luvun alkupuoliskolla Leeds-faneja, osuuden vielä noustessa keväällä 1974 Leedsin voitettua vihdoin mestaruuden oltuaan hilkulla edelliset 4 kautta. Toinen puolisko oli sitten Poolisteja. Tähän väliin sellainen anekdootti, että kun kävin jokunen vuosi sitten Groven stadionkiertueella Charlie Georgen ollessa oppaana, kysyin häneltä lehdistösalissa, että kuka oli hänen kaikkien aikojen pahin vastustajansa. Hän vastasi epäröimättä: Leedsin Johnny Giles, joka osasi rapata ikävästi niin, ettei koskaan joutunut tuomarin hampaisiin.

Seuraavalla kaudella Poolin 18 vuoden valtakauden alkaessa tuli meille sentään toinen sija liigassa, mutta se oli käytännössä Bertie Meen aikakauden joutsenlaulu. Mee oli jostain saanut päähänsä, että tehdään Arsenalista Englannin Ajax, joka tuohon aikaan voitti siis kolme perättäistä Euroopan Cupia (nykyisin metsurien liiga). Mutta ongelma tässä strategiassa oli se, että totaaliseen jalkapalloon kykenevien pelaajien sijasta Mee osti Arsenaliin todellisia nimimiehiä tyylin Terry Mancini, Jeff Blockley tai Alex Cropley. Net kutka eivät kyseisiä eliittipelaajia tunnista, käykööt netissä ja tsekatkoon tilastot. Mainittakoon kuitenkin, että heihin verrattuna kalpenevat jopa kaikki George Grahamin lopunajan virheostokset puhumattakaan Wengerin vastaavista.

Toinen ja ratkaiseva Meen virhe oli se, että ulostetaan kaikki parhaat pelaajat: Gerorge Graham, Ray Kennedy, Charlie George, Frank McLintock etc. Puhutaan kuitenkin legendoista ja esim. Charlien osalta omista kasvateista, joiden sydän oli jo pikkuskidistä lähtien sykkinyt North Bankissa. Joukkueen kapteenin Frankin myynti QPR:iin (lausutaan QuarterPounder of Rubbish) oli viimeinen niitti, joka sinetöi Meen kohtalon. Sitä en ikinä anna anteeksi, ja pidän sitä myös suurimpana yksittäisenä virheenä, mihin kukaan Arsenalin manageri seuran 130-vuotisessa historiassa on koskaan syyllistynyt. Ajatelkaapa vaikka että Tony Adams olisi myyty kesällä 1990 Tottenhamiin, niin puhutaan samanlaista suuruusluokkaa olevista asioista. Tony ja Frank ovat ne kaksi herraa, joissa mielestäni ruumiillistuivat parhaiten Arsenalin historia, arvot ja asenne.

Joka tapauksessa seurauksena oli lopulta se, että kaudella 1975-76 Arsenal sijoittui 17:nneksi vain muutaman pisteen turvamarginaalilla putoamiseen nähden, kun taas QPR oli noin puolen tunnin päässä mestaruudesta, kuitenkin Poolin viime hetken venymisen pudottaessa heidät kakkosiksi. Keväällä 1976 Mee jätti eronpyyntönsä ja alkoi Terry McNeillin lyhyempi joskin vieläkin menestyksettömämpi aikakausi, josta ehkäpä myöhemmin lisää. Kesästä 1976 jäi kuitenkin parhaiten mieleen, se kun hankittiin Newcastlesta veikkohakulismaisella summalla 333 333 puntaa SuperMac Malcolm MacDonald, joka mätti maaleja niin perkeleesti, mutta tuloksena silti vain 8. sija keväällä 1977. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun koillisesta tuli kovan luokan vahvistus. Juuri korvissa soiva AC/DC hankki vuonna 1979 kuolleen ehkäpä maailman kaikkien aikojen rokkikukon Bon Scottin tilalle Geordie-yhtyeen solistin Brian Johnsonin, joka valitettavasti on nyt menettänyt äänensä.

Mutta takaisin asiaan ja 40 vuotta ajassa eteenpäin. Tämä kausi on toistaiseksi ollut niin tasainen, että minkäänlaisten veikkausten tekeminen tässä vaiheessa on täysin hyödytöntä. Jury on vieläkin ulkona sen suhteen, että onko meidän jengillä oikeasti tapahtunut mitään kehitystä viime kauteen verrattuna. Orastavia merkkejä alkavasta loukkaantumissumasta ja tiukan paikan tullen hyytymisestä on taas ilmassa. Mutta pisteiden valossa alku on ollut parempi kuin viime kaudella. Jos verrataan tämän kauden pistesaaliita viime kauden vastaavia vastustajia vastaan (ja korvaten putoajat nousijoilla), olemme jo 5 pistettä viimekautista edellä. Poolia, Leicesteriä ja Boroa vastaan on tullut yhteensä 5 pistettä takkiin, mutta vastaavasti Soton, Chelsea ja Swansea kotona sekä Sunderland vieraissa on tuottanut 10 pistettä ekstraa. Tasaisen vauhdin taulukolla olisimme puolestaan päätymässä keväällä 83 pisteeseen, joka viime kaudella olisi riittänyt mestaruuteen. Mahdollista kuitenkin on, että tällä kaudella mestaruuteen tarvitaan korkeampi pistemäärä.

Manu-ottelu tuli olemaan paljon osviittaa antava, sen lisäksi että alle 10 tankkauksen taktiikalla tuskin selvittiin, kun hyvä ystäväni Mika (valitettavasti Pool-fani) vietti samana iltana tasavuotissynttäreitään. Joka tapauksessa toivotan kaikille goonereille punavalkeaa pikkujoulun odotusta (Manu-ottelun tulos lienee jo tiedossa tätä lukiessanne)!

Eero

Jeremy Wilsonin kommentit ja tiedotusasiaa tulevista päivityksistä

Tämä päivitys on kirjoitettu jo eilisen eli maanantain aikana hyvissä ajoin ja selityskin on yksinkertainen. Aikataulu ei anna periksi tällä harrastukselle tulevina päivinä, mutta tästä hiukan enemmän päivityksen lopussa.

Jeremy Wilson on täysin oikeassa laittaessaan Sanchezin loukkaantumisongelmat suurimmaksi osaksi managerimme piikkiin. Homma meni juuri niin kuin saattoi arvata eli ensin Wenger kritisoi Chileä Sanchezin peluuttamisesta, mutta itse tekee täysin saman ja todennäköisesti vielä uusii tempun PSG:tä vastaan huomenna ja oikeastaan niin kauan, että se takareisi taas hajoaa tärkeimmältä pelaajaltamme, kuten viime kaudella.

Ei huolta, että managerimme olisi ottanut opiksi. Ensin voi lukea kokonaisuudessaan Wilsonin sanoman ja siihen perään Wengerin kommentit, niin ei tarvitse paljoa ihmetellä miksi pelaajamme hajoavat. Kaiken huippuna managerimme yrittää väittää, että harvoin ottaa riskiä loukkaantuneiden pelaajien kanssa. Jep ja musta on selkeästi valkoista. Toki tämähän on managerimme toimintatapa asiassa kuin asiassa.

Tarpeeksi kauan, kun madaltaa odotusarvoja niin usea kannattaja pitää nelossijaa pokaalina ja jonain tavoittelemisen arvoisena palkintona. Sama kuin Mestareiden liigaan selviytyminen ties monenako vuotena peräkkäin olisi joku pokaalin arvoinen suoritus. Ei ole, vaan ainoastaan voitot lasketaan, mutta pakkohan se managerimme on jollain selitellä, sillä 20 yritystä Arsenalissa ja ylipäätään koko manageriura ilman europokaalia on melko masentava tilasto. Samoin maailman kalleimmat liput ja eniten rahaa pankkitilillä ovat nykyään jokin merkittäväkin saavutus jos managerimme puheita uskoisi.

Kevyemmissä uutisissa tuskin monelle tulee yllätyksenä Sanchezin kommentti, jonka mukaan yhteispeli kentällä sujuu kaikista parhaiten Özilin kanssa. Asia on juuri noin kuin chileläinen sanoo eli homma toimii jopa ilman puhumista, sillä kaksikko ymmärtää (hyökkäys)peliä ja pystyy toteuttamaan sitä eri tasolla kuin muut pelaajamme.

Tämä on melkoinen tynkäpäivitys, mutta siihen on syynsä, kuten alussa jo mainitsin. Lento lähtee tai pitäisikö sanoa lähti tänä aamuna klo 5.30. Yleensä tämä on omalla kohdallani tarkoittanut suunnan olevan Lontoo tai vähintäänkin joku muu kaupunki Englannissa punavalkoisen joukkueen perässä.

Tällä kertaa kuitenkin, kuten olen maininnut aiemminkin, en jaksa enää Wengerin Arsenalia paikan päälle lähteä katsomaan, joten kohde on Saksa. Dortmund ja Köln jos tarkkoja ollaan sekä yhden illan visiitti Dusseldorfissa. Eihän hommassa tietysti samaa hohtoa ole, kuin Gunnersin pelatessa, mutta silti odotukset Dortmundin Mestareiden liigaottelun samoin kuin Kölnin bundesliigan kotipelin suhteen ovat korkealla, sillä sen verran Saksan futistunnelmaa on viime vuosien aikana kehuttu eri läheissä.

Seuraavan kerran päivitän itse vasta maanantaina jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Viittä tyhjää päivää ei kuitenkaan ole luvassa, vaan Hente ottaa vastuun ja myös Isseltä ja Eerolta saattaa olla päivitykset tiedossa. Varautukaa kuitenkin, että jokunen tyhjä päivä saattaa hyvinkin olla tiedossa. Omasta puolestani ensi viikkoon.

Samat ongelmat ja ainaiset selitykset

Yksittäisten pelaajien syyttäminen todella heikosta ManU ottelun esityksestä on turhaa, koska ongelmat kumpuavat valmennuksesta ja ennen kaikkea managerista. Silti Özil oli tasoonsa nähden todellinen pettymys ja Walcottia ei huomannut edes kentällä olevaksi suurinta osaa ottelusta.

Ramseysta on sanottu jo paljon ja esitys oli häpeällinen. Sen voin vielä ymmärtää, että ylöspäin ei onnistu, mutta Monrealin jättäminen yksin laidalleen puolustamaan Lingardia ja Valenciaa vastaan oli anteeksiantamatonta.

Tämän jälkeen tuskin kenenkään kannattaa selittää, että Ramseyn peluuttaminen laiturina on hyvä juttu, koska mies puolustaa paremmin kuin esim. Iwobi. Täyttä roskaa ja lisäksi hyökkäyssuuntaan mies hidastaa peliämme liikkumalla koko ajan keskustaan ja vie siellä vain tilat, joita Özil voisi käyttää huomattavasti paremmin joukkueen eduksi. Lisäksi laidalla ei sitten ole ketään ja vastustajan on helpompi puolustaa pelkkää keskikaistaa.

Mutta tietysti jos ja todennäköisesti, kun Wengerin ohjeistus on Ramseylle ns. vapaa rooli, niin toisaalta paha siinä on pelaajaakaan tuomita.

Olisiko liikaa vaadittu että managerimme edes kerran vuodessa tai kymmenessä reagoisi pelin sisällä ottelutapahtumiin ennakoivasti ja välittömästi, kun näkee mitä kentällä tapahtuu? Jokainen näki Manun olevan vaarallisempi joukkue jo ensimmäisen 45 minuutin aikana, mutta mitä tekee managerimme? Ei tietenkään mitään tai sitten puoliajalla pidetty puhe meni pahasti metsään, sillä toisella jaksolla esityksemme oli entistä heikompi.

Jokainen jalkapallosta ymmärtävä näki toisen jakson alussa, että Manun painostaessa todennäköisesti jossain vaiheessa kohta kolisee omissa ellei mitään muutoksia tehdä joko taktisesti tai vaihtojen myötä, ehkä molempien.

No eihän Wenger tee mitään, koska maaginen ennalta suunniteltujen vaihtojen aikaraja 70 minuuttia ei ollut vielä pelikellossa täynnä. Piti odottaa siihen asti ja samalla ManU sai sen johtomaalin, jonka suurin osa ottelua katsovista pystyi ennakoimaan pelitapahtumien perusteella. Miksi ei 8,5 miljoonaa puntaa kaudessa tienaava managerimme?

Pelin jälkeen sitten meriselitykset olivat samaa luokkaa. Mental strenghtiä kehuttiin taas tasoihin noususta, jonka olisin voinut vielä hyväksyä, mutta sitten samalla heikko peliesitys laitetaan henkisen lukon piikkiin, joka on aiheutunut vuosikausien heikoista otteista ja tuloksista Old Traffordilla. Joko sitä mental strenghtiä on tai sitten ei.

Oikeastihan sitä henkistä lujuutta ei joukkueessa ole, sillä jos olisi niin ei edellisten vuosien tapahtumat painaisi varsinkaan, kun pelaajat ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta tulokset pysyneet samoina. Ainoa todella yhdistävä tekijä on manageri, joka on pysynyt samana.

Edellinen voitto on yli 10 vuoden takaa liigassa ja sinä aikana joukkue on vaihtunut useaan otteeseen tai ainakin valtaosa siitä. Walcott lienee ainut pelaaja, joka oli tuolloin joukkueessa. Tuskin kuitenkaan vielä sai peliminuutteja tuolloin.

Olen niin kyllästynyt tähän ainaiseen selittelyyn managerimme toimesta ja selityksetkin ovat suurimmaksi osaksi samoja, vaikka ne sitten kumoaisivat aiemmat puheet ja olisivat täysin ristiriidassa miehn aiempien omien kommenttien kansa. Ei se ole sattumaa, että kahdessa edellisessä pelissä olemme olleet alakynnessä ja jääneet ilman voittoa, vaikka vastassa on ollut materiaaliltaan heikompia joukkueita. Pochettino ja Mourinho ovat vain Wengeriä parempia managereita. Ei se sen ihmeellisempää ole.