Jatketaan sunnuntaista

Maaottelut ovat taas vaihteeksi täällä, joten uutta ottelua ei ole hetkeen näköpiirissä. Joten mikäpä sen mukavampi kuin jatkaa Tottenham pelin ruotimista.. koska mitään muutakaan ei ole. Onneksi sentään tämä on viimeinen maaottelutauko tälle vuodelle ja seuraavaksi keskittyminen on oikeassa jalkapallossa useamman kuukauden.

Walcottin haastattelu kertoi ottelun jälkeen lähes kaiken oleellisen pelaajiemme tai suurimman osan pelaajista asenteesta ja tavoitteista. En usko esim. Sanchezin olevan samoilla linjoilla, kun Theo sanoi pisteen olleen ihan hyvä tulos ottelusta. Oikeasti ei tarvitse paljoa miettiä miksi emme pärjää jos pelaajillemme kotitasapeli loskanvalkoisten kanssa on riittävä tulos. No pelaajien asenne ja tavoitteet heijastavat manageria ja tätähän se on, kun nelossija on ainoa tavoite.

Haluaisin kuulla manageriltamme perusteluja miksi Ramsey laitettiin kentälle ennen Elnenya. Egyptiläinen on ollut lähes poikkeuksetta hyvä tai vähintäänkin täyttänyt paikkansa saadessaan peliaikaa. Tästä huolimatta Ramsey kolmen kuukauden loukkaantumisen jälkeen ja käytännössä hyvin heikolla pelituntumalla laitetaan ennen kentälle.

Aivan käsittämätöntä ja järkisyitä ei tähän löydy. Selitys on, että Ramsey on yksi Wengerin projekteja ja näitä pelaajia peluutetaan aina, kun se vain on mahdollista. Siinä ei niin pienet asiat kuin joukkueen etu, tasapuolisuus ja reilu kohtelu paina yhtään mitään.

Marraskuu on toden totta täällä. Ensin olemme 15 minuutin pelin jälkeen ykköskokoonpanolla tappiolla Ludogoretsia vastaan ja vaivoin voitamme ottelun. Tosin kovaan hintaan, kun avainpelaajat eivät saaneet yhtään lepoa.

Seuraavaksi sitten kotitasuri heikolla esityksellä huonossa vireessä ollutta Tottenhamia vastaan. Tähän maaottelutauko päälle, jonka jälkeen kauden varmin nolla pistettä Old Traffordilla Mourinhon Manua vastaan. Siinä ei paljoa Zlatanin pelikielto paina, sillä viime kauden tapaan se on aivan sama ketä kotijoukkue puolentoista viikon päästä kentälle juoksuttaa. Pelkät junnut ja kakkosmiehistö riittivät Van Gaalin kanssa, joten Mourinhon kanssa riittää varmaan seuran naistenjoukkue.

Ehkä olen kohtuuton, mutta en vain näe meidän voittavan missään tapauksessa heikosti pelannutta Manua Old Traffordilla. Uskooko joku muu näin käyvän? Voitto olisi nimittäin pakko ottaa, sillä yleensä yksikin piste olisi jo riittävä Manchesterin vierailulta, mutta nyt kolmesta kotipelistä huippujoukkueita vastaan ei ole saatu kuin neljä pistettä, joten sitä olisi pakko kompensoida vierasvoitoilla paikoista, josta emme yleensä saa mitään matkaan.

5 thoughts on “Jatketaan sunnuntaista

  1. Niin, tässä on kaksi peikkoa yhdellä kertaa: Mou ja Old Trafford. Kumma juttu sinänsä, sillä edes keskikastin joukkueille Muna ei ole enää mikään ylitsepääsemätön este. Viime kauden tappio on noloudessaan lähellä 2-8:aa. Nyt Mou on sekoittanut pakan entisestään, mutta antaako Arsenal alustan uudelle nousulle?

  2. Parempi olis ettei anneta ”munan nousulle” edes oljen kortta.
    Seuraavasta ottelusta. vaaditaan ehdottomasti voitto! Mikään muu ei saa olla edes vaihtoehto.

    Järkyttävää todeta, et joillekin joukkueesta tasuri pohjois-lontoon derbyssä on ok tulos. Ei vaan voi olla!

    • Joo Ei todellakaan kukaan voi olla tyytyväinen jos kotona jäädään paskanvalkoisten kanssa tasuriin ja peli oli vielä kuraa.

    • Se on vähän, miten Theon vastauksen katsoo. Tasuri oli ok sillä peliesityksellä – turha sitä on kiistää, etteikö spuds ollut lähempänä voittoa. Tuskin Theo tarkoitti, että ylipäänsä tasuri on ok spuds-peleissä.

      • Theo sanoi että tällaiset tulokset satuttaa häntä eniten, mutta peliä katsoen pitänee hyväksyä, että tulos on ihan ok.
        Ihmeellisesti pystytään vääntämään kaikki negan suuntaan.

Vastaa käyttäjälle laardi Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s